Kotiläksyjä! Suosittelen vahvasti aloittamaan katsomalla http://www.youtube.com/watch?v=xtjx-yplqTw
En tiedä mitä reaktioita tuo pätkä aiheuttaa "siviilissä" mutta itse ainakin rupesin miettimään koko häiriköinnin käsitettä. Ensiksi rauhoittelu: jopa hecklereiden luvatussa maassa Englannissa on tuollainen touhu äärimmäisen harvinaista. Huutelu on ihan normaalia ja aina tuntui pikkasen oudolta jälkeenpäin jos ei ketään tarvinnut hiljentää (kerran olin jopa varannut liian vähän materiaalia keikalle kun kukaan ei keskeyttänytkään), mutta tuollainen sinnikkyys vaatii jo taudinkuvauksen.
En ollut yllättynyt että noin kävi juuri Richard Herringille. Hän on mukava mies lavalla ja lavan ulkopuolella mutta silti edustaa hienostoyliopiston kasvattina selkeästi älymystöä. Eli oli jo valmiina jännite bussikuskin kanssa, minkä lisäksi Richarrdin vitsit ovat tulkinnanvaraisia eivätkä avaudu juopolle. En myöskään yllättänyt siitä että "rennon hauska" huutelija yhtäkkiä flippasi täysin kun vitsailtiinkin aiheesta josta hän ei halunnut. On ihan normaalia että joku aluksi heittää provosoivia rasisti- ja sovinistikommentteja ja sitten räjähtää jos vaikka hänen kotipaikkakuntaansa dissataan. Uskoisin tämän johtuvan siitä että kyseessä on auktoriteettikisa jossa hänen koko ajatusmaailmaansa uhataan.
Suomessa on vähemmän häiriköintiä. Samoin jenkeissä. Brittilä on tuossa lajissa ainutlaatuinen. Luokkaerojännitteen lisäksi tätä selittää se että puolet kansasta pitää itseään vitsailijana ja luonnostaan hauskana. Huumori on olennainen osa päivittäistä kommunikointia. Häirikkö hiljenee vasta kun ei usko enää saavansa yliotetta tilanteesta ja kykenevänsä näyttämään supliikkiuttaan. Jenkkihäirikkö taas voi olla täysin tyytyväinen saatuaan väliin yhden kommentin ja pikkasen huomiota esiintyjältä.
Suomessa pahimmat häiriköt ovat niin kännissä että on ihan sama mitä heille sanoo takaisin. Ymmärrystä ei synny. Tapanani on aluksi kerran saada yleisö nauramaan heille, ja seuraavalla häiriköinnillä vain korottaa ääntä ja puhua päälle. Mikrofoni auttaa väittelyssä ja portsari vie sitkeimmät ulos rauhoittumaan. Vähemmän kännisten häiriköiden kanssa taas juttelen hetken ja sitten teen selväksi että show jatkuu.
Yksi keikka oli joulukuussa jossa häiriköinti meni astraaliselle tasolle. Paikkana oli Uudellamaalla sijaitseva lähiökuppila ja ensimmäinen puolisko meni leppoisasti kun yleisö kokoajan puhui sekä MC:n että kahden koomikon päälle. Puoliajalla jengi haki vielä lisää viinaa. Napitin kauluksen ja varauduin taisteluun. Homma lähti tyylikkäästi käyntiin ku huudeltiin ennen ekaa lausetta, sen aikana, ja sen jälkeen naurujen päälle. Yritin heittää pois ajatuksen "mitä teen tässä, musta olisi voinut tulla insinööri" ja painoin eteenpäin.
Hiljensin neljää häirikköä joku kymmenisen kertaa eri tyyleillä. Skriptattu kommentti, impro, päällepuhuminen. Jossain vaiheessa niiden teho loppui kun varsinaisista vitseistä kiinnostunut yleisö alkoi turhautua illan keskeytymiseen. Jatkoin settiä pitäen paussia lähinnä kun paikan omistaja käski häirikköä istumaan tai se lentää pihalle. Toisessa vaiheessa kun kyseistä tyyppiä heitettiin ulos miesporukalla matkan kulkiessa lavan vierestä niin rupesin laulamaan "Järjen veit, ja minusta orjan teit". Joku kommentoi että karaoke alkaa vasta komiikan jälkeen. Kerroin muutaman vitsin, huomasin että aika on täytetty ja kiittäen poistuin.
Näihin tunnelmiin.
lauantai 27. joulukuuta 2008
perjantai 26. joulukuuta 2008
Kontrollihuoneen kuulumiset
En tiedä mitä implikaatioita langattoman verkon keksijällä oli alunperin mielessä mutta kyllä tämä vessassa bloggausta helpottaa.
Tuli vessanpöntöstä mieleen Amerikan Yhdysvallat. Tämä ei välttämättä kuulosta kovin kehuvalta mutta antakaa minun selittää. Siellä on vessahuumori sellaisessa suosiossa mitä oli hankala alunperin ennustaa. Luulin että se on vain Hollywoodin college-leffoista syntynyt klisee. Mutta kyllä siellä kuvaillaan floatereita ja helpotuksen tunteita melkein runollisesti. Lavalla jos koomikko mainitsi missään muodossa WC:n niin huokaisin syvään ja valmistauduin kuulemaan viiden minsan rutiinin jonka lopussa kirjaimellisesti laukaistaan jännitys.
Olipas ilkeä yleistys. Mutta New Yorkin pitäisi olla maan intellektuelli mesta. Noh ihan sama, joka maalla on kliseensä. Esimerkiksi tänä syksynä suomalaisella komiikkaklubilla vähintään 87 % koomikoista puhui Big Brotherista. Olen itsekin syyllinen. Ehkä suurin kestoklisee suomalaisessa komiikassa on miesten ja naisten väliset erot. Siitä vain löytyy niin helposti juttuja joihin on muuten erittäin sekalaisen yleisön saumatonta samaistua.
Toinen kova juttu jenkeissä on homofobia. Samalla lailla kuin Suomessa on niin rasistista menoa ettei siihen edes kiinnitä huomiota (Linnan juhliin kutsuttiin Vuoden Pakolainen. I rest my case), on jenkeissä miesten välinen jännite jotain jota on hankalaa edes kuvailla. Kaverini tuli tänne syksyllä kiertueelle ja oli aivan sokissa huomattuaan että meillä on hotellilla iso yhteisvuode. Mies tuijotti mua, vuodetta, mua, vuodetta ja hermostuneesti heitti homoläppää. Aamulla hän heräsi melkein pettyneen näköisenä.
Suuri ihmeen aihe olivat myös alushousuni. Kuulen niistä kaveriltani vieläkin Facebookin chatissa. Käytän sellaisia normaaleja alushousuja joista voi tsägällä päätellä sukupuolen muttei juuri muuta. Jenkeillä on kaikilla sumeet uimahousun näköiset jotka melkein ulottuvat polviin. Paholaisen ruumiinosat pitää kätkeä. Hassuinta homofobiassa on että se johtaa jatkuvaan aiheesta puhumiseen. En kykene lopettamaan itsekään.
Kävin muuten pari viikkoa sitten laserleikkauksessa. En oo aiemmin nähnyt hevon kettua ku oli miinusta jotain kuus ja puoli. Nyt näen kaiken ja on kieltämättä vähän totuttelemista. Kävin ekaa kertaa tänään julkisessa saunassa leikkauksen jälkeen ja en tiennyt minne katsoa. Kaverini ehdotti kiuasta. Tajusin että aiemmin olen vain surutta tuijottanut jengiä koska sitä ajattelee sokeana etteivät muutkaan näe. Mua on salettiin luultu pervoksi.
Tulipas intellektuellia tekstiä. Mutta nyt paperia.
Tuli vessanpöntöstä mieleen Amerikan Yhdysvallat. Tämä ei välttämättä kuulosta kovin kehuvalta mutta antakaa minun selittää. Siellä on vessahuumori sellaisessa suosiossa mitä oli hankala alunperin ennustaa. Luulin että se on vain Hollywoodin college-leffoista syntynyt klisee. Mutta kyllä siellä kuvaillaan floatereita ja helpotuksen tunteita melkein runollisesti. Lavalla jos koomikko mainitsi missään muodossa WC:n niin huokaisin syvään ja valmistauduin kuulemaan viiden minsan rutiinin jonka lopussa kirjaimellisesti laukaistaan jännitys.
Olipas ilkeä yleistys. Mutta New Yorkin pitäisi olla maan intellektuelli mesta. Noh ihan sama, joka maalla on kliseensä. Esimerkiksi tänä syksynä suomalaisella komiikkaklubilla vähintään 87 % koomikoista puhui Big Brotherista. Olen itsekin syyllinen. Ehkä suurin kestoklisee suomalaisessa komiikassa on miesten ja naisten väliset erot. Siitä vain löytyy niin helposti juttuja joihin on muuten erittäin sekalaisen yleisön saumatonta samaistua.
Toinen kova juttu jenkeissä on homofobia. Samalla lailla kuin Suomessa on niin rasistista menoa ettei siihen edes kiinnitä huomiota (Linnan juhliin kutsuttiin Vuoden Pakolainen. I rest my case), on jenkeissä miesten välinen jännite jotain jota on hankalaa edes kuvailla. Kaverini tuli tänne syksyllä kiertueelle ja oli aivan sokissa huomattuaan että meillä on hotellilla iso yhteisvuode. Mies tuijotti mua, vuodetta, mua, vuodetta ja hermostuneesti heitti homoläppää. Aamulla hän heräsi melkein pettyneen näköisenä.
Suuri ihmeen aihe olivat myös alushousuni. Kuulen niistä kaveriltani vieläkin Facebookin chatissa. Käytän sellaisia normaaleja alushousuja joista voi tsägällä päätellä sukupuolen muttei juuri muuta. Jenkeillä on kaikilla sumeet uimahousun näköiset jotka melkein ulottuvat polviin. Paholaisen ruumiinosat pitää kätkeä. Hassuinta homofobiassa on että se johtaa jatkuvaan aiheesta puhumiseen. En kykene lopettamaan itsekään.
Kävin muuten pari viikkoa sitten laserleikkauksessa. En oo aiemmin nähnyt hevon kettua ku oli miinusta jotain kuus ja puoli. Nyt näen kaiken ja on kieltämättä vähän totuttelemista. Kävin ekaa kertaa tänään julkisessa saunassa leikkauksen jälkeen ja en tiennyt minne katsoa. Kaverini ehdotti kiuasta. Tajusin että aiemmin olen vain surutta tuijottanut jengiä koska sitä ajattelee sokeana etteivät muutkaan näe. Mua on salettiin luultu pervoksi.
Tulipas intellektuellia tekstiä. Mutta nyt paperia.
sunnuntai 21. joulukuuta 2008
Kohtalon syksy
Ja terve taas. Kai näitä voisi selvänäkin kirjoittaa. Kunhan ei tuu tavaksi.
Eniten ehkä ärsyttää just nyt anti-intellektualismi. Vaikuttaa siltä että jos puhuu muusta kuin duunista, viinasta tai urheilusta niin tuhlaa muiden aikaa. Eikö ketään kiinnosta lumihiutaleiden koostumus ja rakenne? Ku ei ne oikeesti oo yleensä symmetrisiä.
Muuten on ollut kiva syksy. Lopetin tän blogin pitämisen koska ideana oli raportoida ulkomaan reissuista, mutta kotokamaralla on pysytty. Aion pysyä jatkossakin varmaan parisen vuotta. Suunnitelmat meni uusiksi kun kuulin ettei Last Comic Standingista, eli jenkkien stand up idolsista, ei järjestetäkään uutta tuotantokautta. Enkä jaksa mennä maahan painamaan open mic sceneä. Suomessa siis. Tositeeveellä onneen tai ei mitään.
Keikkailu on kyllä kivaa maasta riippumatta. Sen oon huomannut että kehä kolmosen ulkopuolella on aina helpommat keikat. Ja muutenkin vähemmän negatiivisuutta ilmassa. Pienessä kaupungissa ei varmaan tarvitse esittää yhtä paljoa. Huvittavaa on ku takahuoneessa jaetaan kollegoiden kaa lähikaupungit, että hauku sä Kouvolaa ja mä Imatraa. Ja aina ihan samat jutut joissa vain vaihtuu yks sana. Lähes aina toimii se että jos jotain pahaa sanoo edeltävästä junapysäkistä niin pidetään jo nerona. Territorialismi on hieno käsite.
Yksittäisiä tapauksia syksystä: Oli keikkaa juuri Kauhajokea seuraavana päivänä, keskiviikkona. Ajattelin että pakko jotain asiasta mainita niin kiersin hyvin kaukaa seuraavalla kaskulla: "Viimeaikaisia uutisia muuten kommentoimatta täytyy vaan sanoa että joskus tuntuu siltä että Suomessa on enemmän pahoinvointia kuin katolisessa maassa aamupahoinvointia." Juttu toimi ja yleisö näytti rauhoittuneen nyt kun joku ylipäätään mainitsi asiasta. Kissa oli pöydällä ja sit poistettu, keikka voi jatkua.
Kauhajoesta vielä sen verran että yleensä olen äärimmäisen mediakriittinen mutta tällä kertaa olin aidosti otettu siitä kuinka vähän tapausta hehkutettiin. Nopea raportointi, sit viikon verran jälkipuintia, ja sit käytännössä maton alle. Liika tapahtuman uutisointi vaan lisää noita tapauksia koska sankarikuolemaa ne ampujat hakevat.
Syksyn aikana jouduin myös tähänastisen elämäni oudoimpaan tilanteeseen. Olin keikalla kaverin kaa ja lievästi sanottuna hänellä sujui mua paremmin. Esiintyjänä en sais syyttää tilannetta mutta välillä nyt vaan on silleen että umpikänniselle porukalle sopivat energiset panojutut paremmin kuin älykkäät vitsit. Py-sy kah-den ta-vun sa-nois. Keikan jälkeen ku menin hotellihuoneeseen niin siellä oli kaverini alasti sängyllä, vieressään alaston keikalta isketty nainen ja he kinastelivat minun koomikkotaidoistani. En aidosti tiennyt miten tähän pitää suhtautua. Rupesin tsekkaamaan laptopilla maileja ku vierestä kuului tiukkaa kritiikkiä. Kumpikaan ei edes mitenkään reagoinut siihen että saavuin huoneeseen. Jonkin ajan jälkeen he alkoivat keskittyä muihin aktiviteetteihin ja pääsin viimein nukkuumaan.
Lisää raportointia seuraa.
Eniten ehkä ärsyttää just nyt anti-intellektualismi. Vaikuttaa siltä että jos puhuu muusta kuin duunista, viinasta tai urheilusta niin tuhlaa muiden aikaa. Eikö ketään kiinnosta lumihiutaleiden koostumus ja rakenne? Ku ei ne oikeesti oo yleensä symmetrisiä.
Muuten on ollut kiva syksy. Lopetin tän blogin pitämisen koska ideana oli raportoida ulkomaan reissuista, mutta kotokamaralla on pysytty. Aion pysyä jatkossakin varmaan parisen vuotta. Suunnitelmat meni uusiksi kun kuulin ettei Last Comic Standingista, eli jenkkien stand up idolsista, ei järjestetäkään uutta tuotantokautta. Enkä jaksa mennä maahan painamaan open mic sceneä. Suomessa siis. Tositeeveellä onneen tai ei mitään.
Keikkailu on kyllä kivaa maasta riippumatta. Sen oon huomannut että kehä kolmosen ulkopuolella on aina helpommat keikat. Ja muutenkin vähemmän negatiivisuutta ilmassa. Pienessä kaupungissa ei varmaan tarvitse esittää yhtä paljoa. Huvittavaa on ku takahuoneessa jaetaan kollegoiden kaa lähikaupungit, että hauku sä Kouvolaa ja mä Imatraa. Ja aina ihan samat jutut joissa vain vaihtuu yks sana. Lähes aina toimii se että jos jotain pahaa sanoo edeltävästä junapysäkistä niin pidetään jo nerona. Territorialismi on hieno käsite.
Yksittäisiä tapauksia syksystä: Oli keikkaa juuri Kauhajokea seuraavana päivänä, keskiviikkona. Ajattelin että pakko jotain asiasta mainita niin kiersin hyvin kaukaa seuraavalla kaskulla: "Viimeaikaisia uutisia muuten kommentoimatta täytyy vaan sanoa että joskus tuntuu siltä että Suomessa on enemmän pahoinvointia kuin katolisessa maassa aamupahoinvointia." Juttu toimi ja yleisö näytti rauhoittuneen nyt kun joku ylipäätään mainitsi asiasta. Kissa oli pöydällä ja sit poistettu, keikka voi jatkua.
Kauhajoesta vielä sen verran että yleensä olen äärimmäisen mediakriittinen mutta tällä kertaa olin aidosti otettu siitä kuinka vähän tapausta hehkutettiin. Nopea raportointi, sit viikon verran jälkipuintia, ja sit käytännössä maton alle. Liika tapahtuman uutisointi vaan lisää noita tapauksia koska sankarikuolemaa ne ampujat hakevat.
Syksyn aikana jouduin myös tähänastisen elämäni oudoimpaan tilanteeseen. Olin keikalla kaverin kaa ja lievästi sanottuna hänellä sujui mua paremmin. Esiintyjänä en sais syyttää tilannetta mutta välillä nyt vaan on silleen että umpikänniselle porukalle sopivat energiset panojutut paremmin kuin älykkäät vitsit. Py-sy kah-den ta-vun sa-nois. Keikan jälkeen ku menin hotellihuoneeseen niin siellä oli kaverini alasti sängyllä, vieressään alaston keikalta isketty nainen ja he kinastelivat minun koomikkotaidoistani. En aidosti tiennyt miten tähän pitää suhtautua. Rupesin tsekkaamaan laptopilla maileja ku vierestä kuului tiukkaa kritiikkiä. Kumpikaan ei edes mitenkään reagoinut siihen että saavuin huoneeseen. Jonkin ajan jälkeen he alkoivat keskittyä muihin aktiviteetteihin ja pääsin viimein nukkuumaan.
Lisää raportointia seuraa.
lauantai 20. joulukuuta 2008
Sika
Kännipostaus.
Juuri taksijonossa juttelin naisen kanssa joka on kolmen lapsen yksinhuoltaja. Hän oli juuri saanut potkut grafiikan puolelta latojan hommista. Juttelimme niitä näitä ja kun esitin fysiikan teorian niin hän sanoi halveksivasti(tunnistan äänensävyn kokemuksesta) "Onksul paljon kavereita?" johon vastasin "Onksun yhteiskuntaluokalla näillä suhdanteilla paljoo duunii?".
Olenko sika? Vittuilin YH äidille päin näköö. Mut jossain vaiheessa ei vaan jaksa sitä että kaikki non-Big Brother keskustelunaiheet tarkoittavat elämän puutetta.
Olen joskus lukenut kirjoja. Anteeksi.
Juuri taksijonossa juttelin naisen kanssa joka on kolmen lapsen yksinhuoltaja. Hän oli juuri saanut potkut grafiikan puolelta latojan hommista. Juttelimme niitä näitä ja kun esitin fysiikan teorian niin hän sanoi halveksivasti(tunnistan äänensävyn kokemuksesta) "Onksul paljon kavereita?" johon vastasin "Onksun yhteiskuntaluokalla näillä suhdanteilla paljoo duunii?".
Olenko sika? Vittuilin YH äidille päin näköö. Mut jossain vaiheessa ei vaan jaksa sitä että kaikki non-Big Brother keskustelunaiheet tarkoittavat elämän puutetta.
Olen joskus lukenut kirjoja. Anteeksi.
maanantai 15. syyskuuta 2008
Huumorin maailmanmestaruus
Ei vieläkään mitään järkeviä uutisia joten jatkanpa filosofointia.
Briteissä paikalliset välillä mainitsevat ja muutenkin antavat ymmärtää olevansa huumorissa maailman parhaita. Siellä onkin sanonta että ainoa tapa saada britti menettämään huumorintajunsa on syyttää heitä huumorintajuttomuudesta. Itse fanitan Monty Pythonia, Fast Showta, Herrasmiesliigaa ja ties mitä hyvin paljon mutten ollut ikinä ajatellut asiaa maailmanmestaruutena. Onko komiikkaa pituushyppyä eli siinä voi joku olla paras? Ja ovatko britit suvereeneja? Itse vastaisin kysymyksiin että tavallaan joo, ja tavallaan joo.
Pidempi selitys: Komiikassa äärimmäisen tehokas keino on vihjailu ja kaikenlainen metateksti. Tämä johtuu siitä että silloin kuulija/katsoja muodostaa itse jonkun sanan päässään. Tässä on esimerkki omasta rutiinistani ihan uran alkuvaiheilta. Kirjoitan sanatarkkaan: "Tapasin tässä vähän aikaa sitten tyypin joka kiusasi mua aika pahasti ala-asteella. Sanoin sille että kuulepas nyt, mä oon aikuinen ja en pelkää sua enää. Oon päässyt traumoista eroon. Sit se sano että ajokortti ja rekisteriote." En oo vuosiin juttua kertonut mutta aikoinaan tuo toimi sen verran hyvin että oli minulla peruskäyttiksenä. Uskon tehon johtuvan siitä että katsoja pääsee itse muodostamaan päässään ajatuksen "Sehän onkin poliisi!" Tällainen toiminta on kivaa ja siinä tuntee itsensä osalliseksi hommaa. Tajusin ton jutun! Jos olisin vain loppuun sanonut "Mut se oli poliisi." olisin vienyt pois yleisöltä löytämisen ilon.
Englannissa koko kulttuuri ja kommunikointi perustuu piilomerkityksiin. Siellä on niin suuret jännitteet sekä eri paikkakuntien että eri yhteiskuntaluokkien välillä että jos ei varo sanomisiaan niin kylät ovat heti pellolla miekkojen kanssa. Vuosisatojen teurastuksen jälkeen ollaan sitten opittu puhumaan asian vierestä aina ja iänkaikkisesti. Noilla saarilla sanomaa tärkeämpää onkin äänensävy ja tilanne. "Well done." voi tarkoittaa joko "hyvä", "huono", "senkin idiootti", "paskapää" riippuen täysin tapauksesta. Lempilauseeni on "Bless!", sillä se kuulostaa positiiviselta mutta on rankimpia vähättelytermejä mitä löytyy. "John finally had a good gig last night." "Bless!" Tuossa keskustelussa jälkimmäinen puhuja on vielä vähemmän vakuuttunut Johnin kyvyistä.
Vihjailusta vielä että puolalainen kaverini Lontoossa kertoi kuinka nykyään maansa tv-komiikka ei säväytä. Kommunismin aikaan oli loistavaa kun mitään ei saanut sanoa ääneen, joten joka komedialeffa oli täynnä vertauksia hirmuhallintonnon toimista. Tyyliin vaikkapa idiootti talonmies kiusaamassa lapsia. Kyseessä oli siis koko maan ymmärtämä inside-läppä joka silti meni sensuurista läpi. Nykyään kun saa sanoa vaikka mitä niin tekijät eivät ole yhtä mielikuvituksellisia.
Hauskuus myös vaatii jännitettä. Nauru on puolustusmekanimi jolla laukaistaan tukala tilanne. Monty Pythonin sketseistä suuri osa perustui juuri luokkajännitteeseen. Filosofit pelaamassa futista on esimerkki tilanteesta jossa tiettyä luokkaa edustavat tyypit laitetaan ihan eri luokalle tyypilliseen tilanteeseen. Näin päästiin salaa kommentoimaan yläluokkia suututtamatta BBC:n johtoa 60-luvulla. The Officen jännitys taas syntyy toimistoelämän sietämättömyydestä ja firmakulttuurin teennäisyydestä. Ei tuollaisessa oravanpyörässä voi kun nauraa.
Itse tykkään brittiläisestä komiikasta yli muun. Sekä ruudulla että klubeilla. Uskon tämän johtuvan juuri loputtomasta vihjailusta ja ylikonservatiivisuuden aiheuttamasta jännitteestä. Jenkkileffoissa mielestäni liian usein alleviivataan vitsi. Bruce Almightyssa huisilla tehosteilla aiheutetaan naurut vaikka pienemmälläkin budjetilla olisi voinut osoittaa miehen jumaluuskyvyt. Tosin uuden aallon Judd Apatow pätkät alkavat jo luottaa katsojan älykkyyteen. Knocked Upissa ja 40 Year Old Virginissa saatiin usein hauska kohtaus ihan vain sillä että roolihahmot puhuivat täysin rehellisesti tilanteessa jossa normaalisti yritettäisiin peittää omia fiiliksiä.
Kaikista hauskointa silti oli kun Spede-showssa kuolemaantuomittu Loiri sai yhden toivomuksen ja toivoi että jäis henkiin. En kuudentoista vuodenkaan jälkeen tajua mikä tossa on se vitsi mutta hekottelen yhä.
Briteissä paikalliset välillä mainitsevat ja muutenkin antavat ymmärtää olevansa huumorissa maailman parhaita. Siellä onkin sanonta että ainoa tapa saada britti menettämään huumorintajunsa on syyttää heitä huumorintajuttomuudesta. Itse fanitan Monty Pythonia, Fast Showta, Herrasmiesliigaa ja ties mitä hyvin paljon mutten ollut ikinä ajatellut asiaa maailmanmestaruutena. Onko komiikkaa pituushyppyä eli siinä voi joku olla paras? Ja ovatko britit suvereeneja? Itse vastaisin kysymyksiin että tavallaan joo, ja tavallaan joo.
Pidempi selitys: Komiikassa äärimmäisen tehokas keino on vihjailu ja kaikenlainen metateksti. Tämä johtuu siitä että silloin kuulija/katsoja muodostaa itse jonkun sanan päässään. Tässä on esimerkki omasta rutiinistani ihan uran alkuvaiheilta. Kirjoitan sanatarkkaan: "Tapasin tässä vähän aikaa sitten tyypin joka kiusasi mua aika pahasti ala-asteella. Sanoin sille että kuulepas nyt, mä oon aikuinen ja en pelkää sua enää. Oon päässyt traumoista eroon. Sit se sano että ajokortti ja rekisteriote." En oo vuosiin juttua kertonut mutta aikoinaan tuo toimi sen verran hyvin että oli minulla peruskäyttiksenä. Uskon tehon johtuvan siitä että katsoja pääsee itse muodostamaan päässään ajatuksen "Sehän onkin poliisi!" Tällainen toiminta on kivaa ja siinä tuntee itsensä osalliseksi hommaa. Tajusin ton jutun! Jos olisin vain loppuun sanonut "Mut se oli poliisi." olisin vienyt pois yleisöltä löytämisen ilon.
Englannissa koko kulttuuri ja kommunikointi perustuu piilomerkityksiin. Siellä on niin suuret jännitteet sekä eri paikkakuntien että eri yhteiskuntaluokkien välillä että jos ei varo sanomisiaan niin kylät ovat heti pellolla miekkojen kanssa. Vuosisatojen teurastuksen jälkeen ollaan sitten opittu puhumaan asian vierestä aina ja iänkaikkisesti. Noilla saarilla sanomaa tärkeämpää onkin äänensävy ja tilanne. "Well done." voi tarkoittaa joko "hyvä", "huono", "senkin idiootti", "paskapää" riippuen täysin tapauksesta. Lempilauseeni on "Bless!", sillä se kuulostaa positiiviselta mutta on rankimpia vähättelytermejä mitä löytyy. "John finally had a good gig last night." "Bless!" Tuossa keskustelussa jälkimmäinen puhuja on vielä vähemmän vakuuttunut Johnin kyvyistä.
Vihjailusta vielä että puolalainen kaverini Lontoossa kertoi kuinka nykyään maansa tv-komiikka ei säväytä. Kommunismin aikaan oli loistavaa kun mitään ei saanut sanoa ääneen, joten joka komedialeffa oli täynnä vertauksia hirmuhallintonnon toimista. Tyyliin vaikkapa idiootti talonmies kiusaamassa lapsia. Kyseessä oli siis koko maan ymmärtämä inside-läppä joka silti meni sensuurista läpi. Nykyään kun saa sanoa vaikka mitä niin tekijät eivät ole yhtä mielikuvituksellisia.
Hauskuus myös vaatii jännitettä. Nauru on puolustusmekanimi jolla laukaistaan tukala tilanne. Monty Pythonin sketseistä suuri osa perustui juuri luokkajännitteeseen. Filosofit pelaamassa futista on esimerkki tilanteesta jossa tiettyä luokkaa edustavat tyypit laitetaan ihan eri luokalle tyypilliseen tilanteeseen. Näin päästiin salaa kommentoimaan yläluokkia suututtamatta BBC:n johtoa 60-luvulla. The Officen jännitys taas syntyy toimistoelämän sietämättömyydestä ja firmakulttuurin teennäisyydestä. Ei tuollaisessa oravanpyörässä voi kun nauraa.
Itse tykkään brittiläisestä komiikasta yli muun. Sekä ruudulla että klubeilla. Uskon tämän johtuvan juuri loputtomasta vihjailusta ja ylikonservatiivisuuden aiheuttamasta jännitteestä. Jenkkileffoissa mielestäni liian usein alleviivataan vitsi. Bruce Almightyssa huisilla tehosteilla aiheutetaan naurut vaikka pienemmälläkin budjetilla olisi voinut osoittaa miehen jumaluuskyvyt. Tosin uuden aallon Judd Apatow pätkät alkavat jo luottaa katsojan älykkyyteen. Knocked Upissa ja 40 Year Old Virginissa saatiin usein hauska kohtaus ihan vain sillä että roolihahmot puhuivat täysin rehellisesti tilanteessa jossa normaalisti yritettäisiin peittää omia fiiliksiä.
Kaikista hauskointa silti oli kun Spede-showssa kuolemaantuomittu Loiri sai yhden toivomuksen ja toivoi että jäis henkiin. En kuudentoista vuodenkaan jälkeen tajua mikä tossa on se vitsi mutta hekottelen yhä.
lauantai 6. syyskuuta 2008
Mitä saa tehdä elämässä ja sen ulkopuolella
Kamera kuvaa kolmea hautakiveä joissa lukee Mother, Father ja Daughter. Kuvassa on myös koomikko joka kysyy kiviltä "So, you guys a family?" Onko tämä loukkaavaa? En aidosti tiedä. Mutta voin pohtia sitä ääneen.
Ensinnäkin voisi miettiä onko tämä edes hauskaa. Mutta 'hauska' on vielä subjektiivisempi käsite kuin 'loukkaava'. Yhteiskunta voi yhdessä edes vetää jonkinlaisia sääntöjä loukkauksesta vaikka lakien muodossa mutta hauskuudesta ei ikinä päästä yhteisymmärrykseen. Hauskaa on se kun joku laittaa sanoiksi jo alitajuisesti tiedostamasi asian näppärällä tavalla, tai se kun oikein jostakin kovasti yllätyt. Laughter of recognition ja laughter of surprise on noi alan termit. Jaren kännihäröily on hauskaa koska kaikkihan Jaren tuntee, ja hauskaa on myös kun se yllättäen jää metron ovien väliin. Kaikki tuntemani koomikot lavalla ja sen ulkopuolella käyttävät molempia metodeja.
Mutta mikä on loukkaavaa...Onko hautausmaa sopimaton paikka komiikalle? Jos on, niin miksi? Jos hautausmaa ei sovi komiikalle koska sitä ei sovi käyttää viihteessä ylipäätään niin sitten on outoa että sitä niin liberaalisti käytetään kuvauspaikkana draamoissa. Monesti tv-sarjassa tai elokuvassa on kohtaus hautojen keskellä jonka olisi voinut kuvata jossain muualla mutta se ei olisi ollut yhtä dynaamista. Pitää herättää katsojissa tunteita. Tämähän on silkkaa kuolleilla rahastusta.
Onko hautausmaa sopimaton siksi että kuolema on vakava asia jolla ei pidä pilailla? Ainoa kerta ikinä kun Frendejä katsoessani nauroin ääneen oli seuraavanlainen vitsi: Phoebe suree kahvilassa kuultuaan juuri tätinsä poistuneen. Joey juoksee tilaan ja huutaa kovaan ääneen "There's two people outside in a car having sex!" Muut sanovat Joeylle että hys, nyt on vakava hetki ja Phoebe rauhoittelee tilannetta: "It's okay. That's the way it should be. One life ends, another begins." Johon Joey "Not the way they're doing it!" En muista tosta jaksosta tulleen hirveesti valituksia vaikka noin aiheena yhdistetty kuolema/suihinottojuttu voisi olla tulenarka.
Onko sopimatonta että kyseessä on oikea hautausmaa eikä lavaste? Tätä olen miettinyt eniten. Olisin halunnut Yanniksen suttaavan kaikista kivistä nimet mutta pari jäi. Näen miten tässä voisi olla kyse törkeästä yksityisyyden loukkaamisesta. Tosin ei niitä nimiä taustalta poistettaisi uutislähetyksessäkään, vaikka omaiset eivät välttämättä halua kansallista muistutusta rakkaasta.
Tarkoituksenani nyt ei ole selitellä videota tai pyydellä anteeksi. Taiteen pitäisi aina pärjätä omillaan, ja jos yleisö päättää ettei tästä oo mihinkään niin ei siinä auta tekijän kommentit. Käytän vain teosta esimerkkinä laajemmasta ilmiöstä. Tällä alalla tulee usein mietittyä mikä on sopivaa. Moni ensikertalainen stand upin kuulija yllättyy klubeilla kielen ja aiheiden rajuudesta. "Eihän tällaista oo telkkarissa." Koska suurin osa näkemästämme viihteestä tulee siitä saatanan kuutiosta olohuoneessa niin assosiaation kautta on helppo pitää noita moraalikoodeja yleispätevinä. Itse pidän niitä outoina. Nänniä ei saa näyttää klo 21.59 mutta klo 22.00 se on ihan jees? Kuulostaa hieman väkinäiseltä.
Unohdin nimen mutta yksi kollega kerran sanoi "It is the job of a comedian to find out where the line goes and then cross it. Just tell them you did it by accident."
Ensinnäkin voisi miettiä onko tämä edes hauskaa. Mutta 'hauska' on vielä subjektiivisempi käsite kuin 'loukkaava'. Yhteiskunta voi yhdessä edes vetää jonkinlaisia sääntöjä loukkauksesta vaikka lakien muodossa mutta hauskuudesta ei ikinä päästä yhteisymmärrykseen. Hauskaa on se kun joku laittaa sanoiksi jo alitajuisesti tiedostamasi asian näppärällä tavalla, tai se kun oikein jostakin kovasti yllätyt. Laughter of recognition ja laughter of surprise on noi alan termit. Jaren kännihäröily on hauskaa koska kaikkihan Jaren tuntee, ja hauskaa on myös kun se yllättäen jää metron ovien väliin. Kaikki tuntemani koomikot lavalla ja sen ulkopuolella käyttävät molempia metodeja.
Mutta mikä on loukkaavaa...Onko hautausmaa sopimaton paikka komiikalle? Jos on, niin miksi? Jos hautausmaa ei sovi komiikalle koska sitä ei sovi käyttää viihteessä ylipäätään niin sitten on outoa että sitä niin liberaalisti käytetään kuvauspaikkana draamoissa. Monesti tv-sarjassa tai elokuvassa on kohtaus hautojen keskellä jonka olisi voinut kuvata jossain muualla mutta se ei olisi ollut yhtä dynaamista. Pitää herättää katsojissa tunteita. Tämähän on silkkaa kuolleilla rahastusta.
Onko hautausmaa sopimaton siksi että kuolema on vakava asia jolla ei pidä pilailla? Ainoa kerta ikinä kun Frendejä katsoessani nauroin ääneen oli seuraavanlainen vitsi: Phoebe suree kahvilassa kuultuaan juuri tätinsä poistuneen. Joey juoksee tilaan ja huutaa kovaan ääneen "There's two people outside in a car having sex!" Muut sanovat Joeylle että hys, nyt on vakava hetki ja Phoebe rauhoittelee tilannetta: "It's okay. That's the way it should be. One life ends, another begins." Johon Joey "Not the way they're doing it!" En muista tosta jaksosta tulleen hirveesti valituksia vaikka noin aiheena yhdistetty kuolema/suihinottojuttu voisi olla tulenarka.
Onko sopimatonta että kyseessä on oikea hautausmaa eikä lavaste? Tätä olen miettinyt eniten. Olisin halunnut Yanniksen suttaavan kaikista kivistä nimet mutta pari jäi. Näen miten tässä voisi olla kyse törkeästä yksityisyyden loukkaamisesta. Tosin ei niitä nimiä taustalta poistettaisi uutislähetyksessäkään, vaikka omaiset eivät välttämättä halua kansallista muistutusta rakkaasta.
Tarkoituksenani nyt ei ole selitellä videota tai pyydellä anteeksi. Taiteen pitäisi aina pärjätä omillaan, ja jos yleisö päättää ettei tästä oo mihinkään niin ei siinä auta tekijän kommentit. Käytän vain teosta esimerkkinä laajemmasta ilmiöstä. Tällä alalla tulee usein mietittyä mikä on sopivaa. Moni ensikertalainen stand upin kuulija yllättyy klubeilla kielen ja aiheiden rajuudesta. "Eihän tällaista oo telkkarissa." Koska suurin osa näkemästämme viihteestä tulee siitä saatanan kuutiosta olohuoneessa niin assosiaation kautta on helppo pitää noita moraalikoodeja yleispätevinä. Itse pidän niitä outoina. Nänniä ei saa näyttää klo 21.59 mutta klo 22.00 se on ihan jees? Kuulostaa hieman väkinäiseltä.
Unohdin nimen mutta yksi kollega kerran sanoi "It is the job of a comedian to find out where the line goes and then cross it. Just tell them you did it by accident."
lauantai 30. elokuuta 2008
Tuhlaajapojan paluu
"Mikä on sun nilkkasukkatilanne?"
Mikään ei palauta itsevarmaa maailmanmatkaajaa yhtä tehokkaasti maan pinnalle kuin äidin luona asuminen. Aina kämpästä poistuessani joudun kertomaan tarkan paluuajan. Noh mikäs tässä. Ainakin on hyvää ruokaa.
Suomesta päivää. Tulin pari vuorokautta sitten takaisin Skotlannista. Lentokentällä aidosti hävetti kun vuolaisin virkailijalle portilla "A bus? I thought we were flying" ja hän huokaisi syvään tavalla joka teki itsestäänselväksi kuinka usein tuota kyseistä vitsiä joutuu kuulemaan. "Just get in the damn bus." sanoi nainen vahvalla skottiaksentilla ja tottelin naama punaisena. Skotlantilaiset naiset eivät kyllä turhia jaksa jauhaa. "Do you like women? I'm single." oli tyylikäs iskurepliikki jonka kuulin 2007 festareilla esityksemme lipunmyyjätytöltä. Oli niin suoraa tekstiä etten osannut sanoa mitään takaisin. Tänä vuonna kun kysyimme naispuoliselta taksikuskilta että onko täällä nyt liian täyttä niin hän vastasi "Just kiss my arse and get in." eikä sanonut sanaakaan loppumatkan aikana. Tuollainen suvereeni auktoriteetti kyllä hiljentää. En yhtään ihmettele miksi skottimiesten kansallispuku on hame.
Festarit oli ihan kivat mutta lopussa tuli sellainen fiilis että nyt riitti. Takaisin kotimaahan. Kuusi viikkoa epäterveellistä ulkona syömistä ja minimaalista liikkumista vie mehut. Ekan kerran kun söin äiskän laittamaa vihannespataa niin elimistö oikein hyrisi tyytyväisyydestä. Olen kyllä niin rapakunnossa että pitää ryhtyä lenkkeilemään. Löysin huoneen Puotilasta ja muutettuani sinne viikon päästä pitääpä etsiä kuntosali lähettyviltä.
Hyvässä kunnossa oleminen on koomikolle tärkeämpää kuin luulisi. Esiintyjä välittää yleisölle energiaa olemuksellaan ja katsojat kyllä huomaavat milloin lavalla oleva tyyppi ei ole läsnä. Stand upissa ei juurikaan pääse piileskelemään minkään naamarin tai hahmon taakse vaan oma fiilis on helposti luettavissa. Oikein huonoina päivinä pystyn jonkun verran feikkaamaan innostumista mutta kyllä parhaat keikat ovat aina olleet silloin kun ei ole tultu liikaa valvottua, ryypättyä tai juotua kahvia. Ennen oikein tärkeitä keikkoja yritän syödä niin orgaanisesti kuin mahdollista parin päivän ajan.
Parhaan keikkavinkin ikinä sain elokuvasta Blow. Siinä Johnny Deppin esittämä huumekuriiri kertoo kuinka ajattelee pelkästään positiivisia asioita ennen kävelemistään tullista läpi. Yritän itse tehdä samaa. Välillä klubikeikoilla joku manaa takahuoneessa kuinka tästä ei tule mitään ja silloin joko häivyn tilasta tai laitan ipodin päälle. Maailma on kiva jos näin vakuutan itselleni. Ne tulee tykkäämään musta!
On Suomessa yksi keikka takana. Esiinnyin On the Rocksin komiikkaillassa keskiviikkona ja tuntui oudolta. Takeltelin sanoissa ja jätin juttuja kesken kun en muistanut miten tämä jatkuu. Alkukankeutta. Suomeksi esiintyminen on kyllä ihan erilaista kuin enkuksi vaikka juttu olisi suoraan käännetty. Komiikassa on niin tärkeää oikea rytmi. Sanoisin että tämä on melkein musiikkia. Usein nauru johtuu enemmän hauskasta ajoituksesta ja painotuksesta kuin sanan antamasta informaatiosta.
Meni kuiteskin riittävän hyvin että sain Rocksista vakiopaikan. Aion olla siellä joka viikko kokeilemassa uutta matskua. On mukavaa saada tällainen vakkarispotti sillä nyt on joku mesta missä testata raakileita. Ei niitä oikein maksullisilla esiintymisillä kehtaa. Ikinä ei oikeen tiedä toimiiko jokin idea ennen kuin sen on sanonut lavalla. Ei vaikka kuinka testaisi juttua kavereilla. Tämä johtuu siitä että esiintymistilanteessa on ihan omanlaisensa jännite ja nauru tulee sillä pelaamisesta.
Nyt eikun buukkaamaan keikkoja. Syksyn kalenterissa on parikyt merkintää ja oon tottunut olemaan sen verran lavalla kuukaudessa. Jos tarvitset huumorimiestä niin
tomi.walamies@gmail.com
Jos taas haluat tulla klubikeikalle katsomaan niin listaan sellaisia
www.myspace.com/tomiwalamies
Mikään ei palauta itsevarmaa maailmanmatkaajaa yhtä tehokkaasti maan pinnalle kuin äidin luona asuminen. Aina kämpästä poistuessani joudun kertomaan tarkan paluuajan. Noh mikäs tässä. Ainakin on hyvää ruokaa.
Suomesta päivää. Tulin pari vuorokautta sitten takaisin Skotlannista. Lentokentällä aidosti hävetti kun vuolaisin virkailijalle portilla "A bus? I thought we were flying" ja hän huokaisi syvään tavalla joka teki itsestäänselväksi kuinka usein tuota kyseistä vitsiä joutuu kuulemaan. "Just get in the damn bus." sanoi nainen vahvalla skottiaksentilla ja tottelin naama punaisena. Skotlantilaiset naiset eivät kyllä turhia jaksa jauhaa. "Do you like women? I'm single." oli tyylikäs iskurepliikki jonka kuulin 2007 festareilla esityksemme lipunmyyjätytöltä. Oli niin suoraa tekstiä etten osannut sanoa mitään takaisin. Tänä vuonna kun kysyimme naispuoliselta taksikuskilta että onko täällä nyt liian täyttä niin hän vastasi "Just kiss my arse and get in." eikä sanonut sanaakaan loppumatkan aikana. Tuollainen suvereeni auktoriteetti kyllä hiljentää. En yhtään ihmettele miksi skottimiesten kansallispuku on hame.
Festarit oli ihan kivat mutta lopussa tuli sellainen fiilis että nyt riitti. Takaisin kotimaahan. Kuusi viikkoa epäterveellistä ulkona syömistä ja minimaalista liikkumista vie mehut. Ekan kerran kun söin äiskän laittamaa vihannespataa niin elimistö oikein hyrisi tyytyväisyydestä. Olen kyllä niin rapakunnossa että pitää ryhtyä lenkkeilemään. Löysin huoneen Puotilasta ja muutettuani sinne viikon päästä pitääpä etsiä kuntosali lähettyviltä.
Hyvässä kunnossa oleminen on koomikolle tärkeämpää kuin luulisi. Esiintyjä välittää yleisölle energiaa olemuksellaan ja katsojat kyllä huomaavat milloin lavalla oleva tyyppi ei ole läsnä. Stand upissa ei juurikaan pääse piileskelemään minkään naamarin tai hahmon taakse vaan oma fiilis on helposti luettavissa. Oikein huonoina päivinä pystyn jonkun verran feikkaamaan innostumista mutta kyllä parhaat keikat ovat aina olleet silloin kun ei ole tultu liikaa valvottua, ryypättyä tai juotua kahvia. Ennen oikein tärkeitä keikkoja yritän syödä niin orgaanisesti kuin mahdollista parin päivän ajan.
Parhaan keikkavinkin ikinä sain elokuvasta Blow. Siinä Johnny Deppin esittämä huumekuriiri kertoo kuinka ajattelee pelkästään positiivisia asioita ennen kävelemistään tullista läpi. Yritän itse tehdä samaa. Välillä klubikeikoilla joku manaa takahuoneessa kuinka tästä ei tule mitään ja silloin joko häivyn tilasta tai laitan ipodin päälle. Maailma on kiva jos näin vakuutan itselleni. Ne tulee tykkäämään musta!
On Suomessa yksi keikka takana. Esiinnyin On the Rocksin komiikkaillassa keskiviikkona ja tuntui oudolta. Takeltelin sanoissa ja jätin juttuja kesken kun en muistanut miten tämä jatkuu. Alkukankeutta. Suomeksi esiintyminen on kyllä ihan erilaista kuin enkuksi vaikka juttu olisi suoraan käännetty. Komiikassa on niin tärkeää oikea rytmi. Sanoisin että tämä on melkein musiikkia. Usein nauru johtuu enemmän hauskasta ajoituksesta ja painotuksesta kuin sanan antamasta informaatiosta.
Meni kuiteskin riittävän hyvin että sain Rocksista vakiopaikan. Aion olla siellä joka viikko kokeilemassa uutta matskua. On mukavaa saada tällainen vakkarispotti sillä nyt on joku mesta missä testata raakileita. Ei niitä oikein maksullisilla esiintymisillä kehtaa. Ikinä ei oikeen tiedä toimiiko jokin idea ennen kuin sen on sanonut lavalla. Ei vaikka kuinka testaisi juttua kavereilla. Tämä johtuu siitä että esiintymistilanteessa on ihan omanlaisensa jännite ja nauru tulee sillä pelaamisesta.
Nyt eikun buukkaamaan keikkoja. Syksyn kalenterissa on parikyt merkintää ja oon tottunut olemaan sen verran lavalla kuukaudessa. Jos tarvitset huumorimiestä niin
tomi.walamies@gmail.com
Jos taas haluat tulla klubikeikalle katsomaan niin listaan sellaisia
www.myspace.com/tomiwalamies
keskiviikko 20. elokuuta 2008
Koko Skotlannin Historia
Heräsin juuri ekan kerran viiteen päivään ilman krapulaa. Lähtenyt vähän käsistä touhu täällä. Olen viimeiset kolme vuotta festareilla selvinpäin yrittänyt puskea uraa eteenpäin kiukulla ja nyt kun olen täällä vähän kuin hengailemassa niin piti vain vetää pää selväksi.
Elikkä neljännet festarit. Kerronpa edellisistä. 2005 olin juuri päättänyt muuttaa Lontooseen ja matkalaukut pakattuani meninkin Skotlannin kautta kuultuani kivoista festareista. Niiden skaala kyllä ihmetytti. Joka toinen ihminen kadulla on turisti ja käytännössä jokaisen kebabmestan yläkerrassakin on Festival Venue. Tämä on hieno nimitys mikrofonille ja tuolirivistölle. Rakastuin heti kaupunkiin. Kolmen viikon ajan juoksin klubilta toiselle ja pyysin päästä lavalle pikkuhiljaa koomikoihin tutustuen. Kuulin kymmeniä kertoja vitsin "Finnish? That sounds like finnished! haha!" mutta untuvikkotaiteilijana aina teeskentelin rehellistä naurua pitääkseni välit keikkojen vetäjiin.
Vuoden jälkeen 2006 menin festareille vetämään puolen tunnin shown pubin yläkertaan. Päivät meni flaijereita jakaessa ja irtospotteja tehdessä muiden klubeilla. Olin Lontoossa tutustunut niin moneen tyyppiin kahdentoista kuukauden ja parinsadan keikan aikana ettei enää tarvinnut kärkkyä keikkoja. Se mitä tuossa vaiheessa uraa puuttui tosin oli kokemus pitemmän keikan tekemisestä. Oli loistavaa treeniä esiintyä joka ilta puolen tunnin ajan putkeen. Lontoossa pystyin hiomaan yksittäisiä juttuja mutta nyt opin jotain esityksen dramaturgiasta. Tossa kohtaa kannattaa vähän relata, tossa kohtaa kertoa pidempiä juttuja, nyt ois jutella eturivin kaa jne. Kymmenen minuutin keikalla voi kertoa lyhyitä vitsejä mutta pidempi esitys hengittää erilailla. Näillä festareilla oli jo suomalaisseuraa kun sain houkuteltua Ismon mukaan. Esittelin miehen paikallisille ja Ismokin keikkaili paljon päättäen palata festareille.
2007 olin mukana Compilation Showssa elikkä siis tehdään porukalla nelistään. Sen nimi oli Comedy Reserve ja tähän päästäkseen piti karsiutua Lontoossa järjestetyssä kisassa. Spotti oli lyhyehkö, vartin, mutta esiintymispaikka oli hieno. Pubin yläkerran jälkeen tuntui yhtäkkiä kivalta kun oli teatteri, soundimies, radiokuulutukset, kaksi tyyppiä ovella katsomassa lippuja, ja täysiä yleisöjä. Keikat menivät ihan saatanan hyvin mutta jostain syystä arvosteluja tuli vain yksi. Opiskelijalehti three weeks kommentoi negatiivisesti koko showta ja minusta vielä "Tomi Walamies has a lot of jokes but they are all bad". Tämä tuntui hieman surrealistiselta ja muuten koko kuukausi oli hauskaa. Seuraakin oli kun paikalle tulivat kotimaan komiikkaskenestä Ismo, Ida ja Pirjo.
Ja nyt tänä vuonna on kokonainen kommuuni suomalaisia. Jopa nekin tyypit ketkä tulivat vain seuraamaan menoa ovat alkaneet hinkua lavalle pääsyä. Uskon että ensi vuonna sama meno vain jatkuu. En usko palaavani tänne ihan hetkeen kun pitäis yrittää painaa uraa jenkeissä mutta tulevaisuutta on hankala ennustaa. Ehkä joskus. Nyt pitääkin menna flaijeroimaan. Aluksi mulla oli hieno spiikki "Great comedy from Finland! Phenomenal jokes! Top Performers!" Mutta suunnilleen kolmannen krapula-aamun kohdalla lähinnä löntystelin pelokkaita turisteja kohtaan ja ärähdin "Jokes!"
Elikkä neljännet festarit. Kerronpa edellisistä. 2005 olin juuri päättänyt muuttaa Lontooseen ja matkalaukut pakattuani meninkin Skotlannin kautta kuultuani kivoista festareista. Niiden skaala kyllä ihmetytti. Joka toinen ihminen kadulla on turisti ja käytännössä jokaisen kebabmestan yläkerrassakin on Festival Venue. Tämä on hieno nimitys mikrofonille ja tuolirivistölle. Rakastuin heti kaupunkiin. Kolmen viikon ajan juoksin klubilta toiselle ja pyysin päästä lavalle pikkuhiljaa koomikoihin tutustuen. Kuulin kymmeniä kertoja vitsin "Finnish? That sounds like finnished! haha!" mutta untuvikkotaiteilijana aina teeskentelin rehellistä naurua pitääkseni välit keikkojen vetäjiin.
Vuoden jälkeen 2006 menin festareille vetämään puolen tunnin shown pubin yläkertaan. Päivät meni flaijereita jakaessa ja irtospotteja tehdessä muiden klubeilla. Olin Lontoossa tutustunut niin moneen tyyppiin kahdentoista kuukauden ja parinsadan keikan aikana ettei enää tarvinnut kärkkyä keikkoja. Se mitä tuossa vaiheessa uraa puuttui tosin oli kokemus pitemmän keikan tekemisestä. Oli loistavaa treeniä esiintyä joka ilta puolen tunnin ajan putkeen. Lontoossa pystyin hiomaan yksittäisiä juttuja mutta nyt opin jotain esityksen dramaturgiasta. Tossa kohtaa kannattaa vähän relata, tossa kohtaa kertoa pidempiä juttuja, nyt ois jutella eturivin kaa jne. Kymmenen minuutin keikalla voi kertoa lyhyitä vitsejä mutta pidempi esitys hengittää erilailla. Näillä festareilla oli jo suomalaisseuraa kun sain houkuteltua Ismon mukaan. Esittelin miehen paikallisille ja Ismokin keikkaili paljon päättäen palata festareille.
2007 olin mukana Compilation Showssa elikkä siis tehdään porukalla nelistään. Sen nimi oli Comedy Reserve ja tähän päästäkseen piti karsiutua Lontoossa järjestetyssä kisassa. Spotti oli lyhyehkö, vartin, mutta esiintymispaikka oli hieno. Pubin yläkerran jälkeen tuntui yhtäkkiä kivalta kun oli teatteri, soundimies, radiokuulutukset, kaksi tyyppiä ovella katsomassa lippuja, ja täysiä yleisöjä. Keikat menivät ihan saatanan hyvin mutta jostain syystä arvosteluja tuli vain yksi. Opiskelijalehti three weeks kommentoi negatiivisesti koko showta ja minusta vielä "Tomi Walamies has a lot of jokes but they are all bad". Tämä tuntui hieman surrealistiselta ja muuten koko kuukausi oli hauskaa. Seuraakin oli kun paikalle tulivat kotimaan komiikkaskenestä Ismo, Ida ja Pirjo.
Ja nyt tänä vuonna on kokonainen kommuuni suomalaisia. Jopa nekin tyypit ketkä tulivat vain seuraamaan menoa ovat alkaneet hinkua lavalle pääsyä. Uskon että ensi vuonna sama meno vain jatkuu. En usko palaavani tänne ihan hetkeen kun pitäis yrittää painaa uraa jenkeissä mutta tulevaisuutta on hankala ennustaa. Ehkä joskus. Nyt pitääkin menna flaijeroimaan. Aluksi mulla oli hieno spiikki "Great comedy from Finland! Phenomenal jokes! Top Performers!" Mutta suunnilleen kolmannen krapula-aamun kohdalla lähinnä löntystelin pelokkaita turisteja kohtaan ja ärähdin "Jokes!"
maanantai 18. elokuuta 2008
Syvaluotaus
Skotlannista paivaa. Internetkahvilasta puuttuvat skandikirjaimet.
Viikko vierahti nopeasti. Tama on koomikolle unelmamesta kun kokoajan tulee vain keikkailtua, katsottua esityksia ja juteltua koomikkojen kanssa. Helvetin kivaa. Ihan kuin star trek fani isossa konventiossa. Meita on taalla niin paljon etta tunnen itseni normaaliksi. Ei ole ollenkaan friikkia pysayttaa ketaan kesken lauseen kirjoittaakseen muistioon vitsi-idea.
Ennen kuin kasittelen tata mestaa enempaa niin jenkkilasta viela. Mita jai kateen kuukaudesta? Se on ainakin selvaa etta tykastyin kaupunkiin taysin. Yritan muuttaa New Yorkiin ensi vuonna. Ideana on nyt keikkailla Suomessa loppuvuosi ja saastaa rahaa ja sitten lahtea suunnitelmallisesti seikkailemaan. Tama tutkintamatka oli vahan ex tempore tasolla. Aion tulevaisuudessa enemman buukata keikkoja etukateen ja kayttaa hyvakseni kontaktejani. Niita on jo nyt mukavasti kun aina hyvan keikan jalkeen tyonnettiin kayntikortteja kateen. Nykissa on niin paljon komiikkaklubeja etta kysyntaa koomikoille riittaa.
Tosi kivaa oli se etten missaan vaiheessa tuntenut itseani friikiksi. En koomikkona enka suomalaisenakaan. Briteissa joutuu selittelemaan kansalaisuuttaan ja suomessa ammattivalintaa. Manhattanilla kaikki oli "cool". Keikat tuntuivat helpoilta koska paikalliset tuhlasivat lava-aikaa hehkuttamiseen. Oli selvasti tilausta koomikolle joka tekee vaan duuninsa. En siis tarkoita etta joka toisen lauseen pitaisi olla punchline, mutta poistetaan elokuvistakin kaikki kohtaukset jotka eivat kuljeta juonta eteenpain tai syvenna roolihahmoja. Uskon etta hehkutus on kulttuurinen juttu. Jos telkkarista tulee kokoajan pitkia mainostaukoja niin porukka tottuu tayttamaan esitysta ilmalla ja tama on ok.
Elikka uutta jenkkilan matkaa 2009 alussa. Mutta mita teen blogille nyt? Voin jatkaa kirjoittamista Skotlannista ja Suomesta jos porukkaa kiinnostaa. Koomikon elama on jotenkin tallaista: Heraan yheltatoista ja kaannan kylkea. Puoleltapaivin kavelen laptopille ja googlaan itseani seitseman tuntia. Sitten menen keikalle ja takahuoneessa valitan siita kuinka joku muu on paremmassa vaiheessa urallaan vaikka on minua huonompi/parempi ja on tehnyt komiikkaa minua vahemman/kauemmin ja tama on epareilua. Taman jalkeen kuulen skenen uusimmat juorut ja menen kertomaan vitseja lavalle. Jalkeenpain yritan hengata baaritiskilla eteerisen viileasti ja jos joku tulee kehumaan esitysta niin esitan puoliksi yllattynytta, puoliksi vaivaantunutta. Keikan jalkeen takaisin kotiin googlen aareen, tai jos onnistui iskeminen niin googlen aareen kahdestaan.
No jatkan kirjoittamista inspiraation mukaan. Skotlanti: Taalla nakyy viikinkien vaikutus. Paikalliset nayttavat etaisen skandinaaveilta oudolla tavalla. Vaaleaa ihoa riittaa. Niin kuin muuallakin briteissa niin punatukkaisuus on tosi iso juttu. Takalaisittain 'ginger'. Ymmartaakseni tama johtuu muinaisista noitavainoista. Ginger onkin ainoa ryhma jota vastaan saa enaa heittaa rasistisia vitseja. Ei silleen etta kaipaisin rasismia lisaa mutta outoa etta aina pitaa erikseen loytaa joku kohde ja eristaa se. Me vastaan noi.
Keikat ovat menneet ihan hyvin. Kollegoiden Riku ja Rich kanssa vedetaan showta baarin alakerrassa joka paiva. Teemana on etta kaksi suomalaista ja yksi jenkki. Tosin Rich on asunut Suomessa melkein puolet elamastaan. Baari on hieman syrjassa joten enemmisto yleisosta on lokaaleja. Olen muuttanut settia kasittelemaan paikallisia juttuja. En ole viela uskaltanut aloittaa yhtaan keikkaa "Hello England!" mutta eikohan kohta jo napsahda paassa. Toissapaivana sanoin lavalla etta onko teilla muitakin kaupunkeja kuin Edinburgh ja Glasgow ja oli mukavan paheksuneita ilmeita. Pitaapa kiusata lisaa.
Viikko vierahti nopeasti. Tama on koomikolle unelmamesta kun kokoajan tulee vain keikkailtua, katsottua esityksia ja juteltua koomikkojen kanssa. Helvetin kivaa. Ihan kuin star trek fani isossa konventiossa. Meita on taalla niin paljon etta tunnen itseni normaaliksi. Ei ole ollenkaan friikkia pysayttaa ketaan kesken lauseen kirjoittaakseen muistioon vitsi-idea.
Ennen kuin kasittelen tata mestaa enempaa niin jenkkilasta viela. Mita jai kateen kuukaudesta? Se on ainakin selvaa etta tykastyin kaupunkiin taysin. Yritan muuttaa New Yorkiin ensi vuonna. Ideana on nyt keikkailla Suomessa loppuvuosi ja saastaa rahaa ja sitten lahtea suunnitelmallisesti seikkailemaan. Tama tutkintamatka oli vahan ex tempore tasolla. Aion tulevaisuudessa enemman buukata keikkoja etukateen ja kayttaa hyvakseni kontaktejani. Niita on jo nyt mukavasti kun aina hyvan keikan jalkeen tyonnettiin kayntikortteja kateen. Nykissa on niin paljon komiikkaklubeja etta kysyntaa koomikoille riittaa.
Tosi kivaa oli se etten missaan vaiheessa tuntenut itseani friikiksi. En koomikkona enka suomalaisenakaan. Briteissa joutuu selittelemaan kansalaisuuttaan ja suomessa ammattivalintaa. Manhattanilla kaikki oli "cool". Keikat tuntuivat helpoilta koska paikalliset tuhlasivat lava-aikaa hehkuttamiseen. Oli selvasti tilausta koomikolle joka tekee vaan duuninsa. En siis tarkoita etta joka toisen lauseen pitaisi olla punchline, mutta poistetaan elokuvistakin kaikki kohtaukset jotka eivat kuljeta juonta eteenpain tai syvenna roolihahmoja. Uskon etta hehkutus on kulttuurinen juttu. Jos telkkarista tulee kokoajan pitkia mainostaukoja niin porukka tottuu tayttamaan esitysta ilmalla ja tama on ok.
Elikka uutta jenkkilan matkaa 2009 alussa. Mutta mita teen blogille nyt? Voin jatkaa kirjoittamista Skotlannista ja Suomesta jos porukkaa kiinnostaa. Koomikon elama on jotenkin tallaista: Heraan yheltatoista ja kaannan kylkea. Puoleltapaivin kavelen laptopille ja googlaan itseani seitseman tuntia. Sitten menen keikalle ja takahuoneessa valitan siita kuinka joku muu on paremmassa vaiheessa urallaan vaikka on minua huonompi/parempi ja on tehnyt komiikkaa minua vahemman/kauemmin ja tama on epareilua. Taman jalkeen kuulen skenen uusimmat juorut ja menen kertomaan vitseja lavalle. Jalkeenpain yritan hengata baaritiskilla eteerisen viileasti ja jos joku tulee kehumaan esitysta niin esitan puoliksi yllattynytta, puoliksi vaivaantunutta. Keikan jalkeen takaisin kotiin googlen aareen, tai jos onnistui iskeminen niin googlen aareen kahdestaan.
No jatkan kirjoittamista inspiraation mukaan. Skotlanti: Taalla nakyy viikinkien vaikutus. Paikalliset nayttavat etaisen skandinaaveilta oudolla tavalla. Vaaleaa ihoa riittaa. Niin kuin muuallakin briteissa niin punatukkaisuus on tosi iso juttu. Takalaisittain 'ginger'. Ymmartaakseni tama johtuu muinaisista noitavainoista. Ginger onkin ainoa ryhma jota vastaan saa enaa heittaa rasistisia vitseja. Ei silleen etta kaipaisin rasismia lisaa mutta outoa etta aina pitaa erikseen loytaa joku kohde ja eristaa se. Me vastaan noi.
Keikat ovat menneet ihan hyvin. Kollegoiden Riku ja Rich kanssa vedetaan showta baarin alakerrassa joka paiva. Teemana on etta kaksi suomalaista ja yksi jenkki. Tosin Rich on asunut Suomessa melkein puolet elamastaan. Baari on hieman syrjassa joten enemmisto yleisosta on lokaaleja. Olen muuttanut settia kasittelemaan paikallisia juttuja. En ole viela uskaltanut aloittaa yhtaan keikkaa "Hello England!" mutta eikohan kohta jo napsahda paassa. Toissapaivana sanoin lavalla etta onko teilla muitakin kaupunkeja kuin Edinburgh ja Glasgow ja oli mukavan paheksuneita ilmeita. Pitaapa kiusata lisaa.
perjantai 15. elokuuta 2008
sunnuntai 10. elokuuta 2008
McTomi
Terveisiä Skotlannista. Matkustin juuri seitsemän tuntia lentokoneessa ja sitten seitsemän tuntia junassa. Olen suht pihalla ja kello on aamulla kahdeksan. Jetlagin takia aivot ovat urheilufanin tasolla. Vieressäni kuorsaa suomalainen koomikkokollega jota yritän herättää tällä näpytyksellä. Jos mä en saa nukuttua niin miks muiden pitäisi? Vasta-argumentti: Empatia on positiivinen ominaisuus evoluution kannalta. Tosin niin on itsekkyyskin. Käytäntö kylläkin todistaa että joku argumentoi tyyliin "ihminen on eläin" vain silloin kuin haluaa luvan tehdä pahaa.
En siis majaile enää jenkeissä. Vajaan kuukauden tutkimusmatkani tuli päätökseen ja nyt on vuorossa pari viikkoa Edinburghissa. The Edinburgh Fringe on koko elokuun kestävä maailman isoin esittävän taiteen festari. Olen täällä neljättä vuotta putkeen. Ideana on vetää show parin suomalaisen kollegani kanssa 15 iltana peräkkäin ja samalla tehdä muualla irtospotteja sekä seurata komiikkaa. Tästä tulee hauskaa ja rankkaa. Auttais jos saisin vaikka tänään unta jossain vaiheessa.
Jetlag on outo juttu. Etenkin itään matkustaessa kun missaa välistä päivän. Tuntuu siltä että väsyttää, muttei nukuta. Kokoajan nälkä muttei saa syötyä. Aistit ovat herkkinä mutta silti ihan kuin kulkisi unessa. En osaa kuvailla. Ajatuksia ei saa keskitettyä mihinkään. Tomaatti on maukas ruoka mutta miksi ulkoministerimme korvattiin ainoalla tyypillä joka on vielä huonompi?
On ikävä New Yorkia jo nyt. Siellä on ainutlaatuisen pirteä fiilis koko kaupungissa. Aamulla herätessä tuntui siltä että tänään voi tapahtua jotain kivaa ja mikä vaan on mahdollista. Brittilä on taas jämähtänyt historiaan. Näillä ei asunnoissa ole kynnyksiä koska talvella kuuluu palella. Insinöörikansan vastakohta. Skotlanti on ehkä ainoa mesta mistä löytyy vielä pahempaa ruokaa kuin englannista. Kun luin iltiksestä että skottilainen huippukokki (paradoksi) haukkui suomalaisen perinneruoan lyttyyn niin repesin täysin. Sitten luin uutisen uudelleen epäuskosta ja rupesin odottamaan artikkelimuotoisia vastaiskuja. Mutta ei. Uutisoitiin vain siitä kuinka meidän pitäisi uudistaa menoa jne. Haloo! Pienen pohjoisen maan nöyryys on välillä ymmärrettävää mutta jos upporasvapaistoäijä kuittailee sisäelinpiirakallaan niin silloin voi jo haistatella.
Tulen jonkun verran haukkumaan tätä saarta blogissa. Joku voi ihmetellä että miksi ylipäätään viihdyin täällä kolme vuotta putkeen. Komiikkaskene on uskomaton ympäri koko maata, etenkin Lontoossa ja Fringen aikana Edinburghissa. Siihen on pari syytä: Ensinnäkin tekopyhyys on loistava aihe komiikalle. Se ei täältä luokkayhteiskunnasta heti lopu kesken. Toiseksi brittiläisen elämän kurjuus on siedettävissä vain hyvän viihteen avulla joten sellaista tänne on kehittynyt.
Hyvää yötä.
En siis majaile enää jenkeissä. Vajaan kuukauden tutkimusmatkani tuli päätökseen ja nyt on vuorossa pari viikkoa Edinburghissa. The Edinburgh Fringe on koko elokuun kestävä maailman isoin esittävän taiteen festari. Olen täällä neljättä vuotta putkeen. Ideana on vetää show parin suomalaisen kollegani kanssa 15 iltana peräkkäin ja samalla tehdä muualla irtospotteja sekä seurata komiikkaa. Tästä tulee hauskaa ja rankkaa. Auttais jos saisin vaikka tänään unta jossain vaiheessa.
Jetlag on outo juttu. Etenkin itään matkustaessa kun missaa välistä päivän. Tuntuu siltä että väsyttää, muttei nukuta. Kokoajan nälkä muttei saa syötyä. Aistit ovat herkkinä mutta silti ihan kuin kulkisi unessa. En osaa kuvailla. Ajatuksia ei saa keskitettyä mihinkään. Tomaatti on maukas ruoka mutta miksi ulkoministerimme korvattiin ainoalla tyypillä joka on vielä huonompi?
On ikävä New Yorkia jo nyt. Siellä on ainutlaatuisen pirteä fiilis koko kaupungissa. Aamulla herätessä tuntui siltä että tänään voi tapahtua jotain kivaa ja mikä vaan on mahdollista. Brittilä on taas jämähtänyt historiaan. Näillä ei asunnoissa ole kynnyksiä koska talvella kuuluu palella. Insinöörikansan vastakohta. Skotlanti on ehkä ainoa mesta mistä löytyy vielä pahempaa ruokaa kuin englannista. Kun luin iltiksestä että skottilainen huippukokki (paradoksi) haukkui suomalaisen perinneruoan lyttyyn niin repesin täysin. Sitten luin uutisen uudelleen epäuskosta ja rupesin odottamaan artikkelimuotoisia vastaiskuja. Mutta ei. Uutisoitiin vain siitä kuinka meidän pitäisi uudistaa menoa jne. Haloo! Pienen pohjoisen maan nöyryys on välillä ymmärrettävää mutta jos upporasvapaistoäijä kuittailee sisäelinpiirakallaan niin silloin voi jo haistatella.
Tulen jonkun verran haukkumaan tätä saarta blogissa. Joku voi ihmetellä että miksi ylipäätään viihdyin täällä kolme vuotta putkeen. Komiikkaskene on uskomaton ympäri koko maata, etenkin Lontoossa ja Fringen aikana Edinburghissa. Siihen on pari syytä: Ensinnäkin tekopyhyys on loistava aihe komiikalle. Se ei täältä luokkayhteiskunnasta heti lopu kesken. Toiseksi brittiläisen elämän kurjuus on siedettävissä vain hyvän viihteen avulla joten sellaista tänne on kehittynyt.
Hyvää yötä.
torstai 7. elokuuta 2008
Keikkoja
"That's what I'm talking about!"
"Them's the apples!"
"Tell me about it!"
"My life, right!"
Täälläpäin kuuluu hehkuttaa. Jos haluaa vitsistä kunnon naurut irti niin suosittelen lisäämään loppuun tyhjän lauseen. Muutenkin pitää olla asennetta. Lavalla ja sen ulkopuolella. Asenteella voi korvata esimerkiksi logiikan. Tähän meininkiin oli aluksi hankala tottua mutta nyt alan päästä jyvälle. Herään! Aamulla! Ja! Juon! Kahvia! Koska! Tykkään! Siitä! Katoin telkusta bisneskanavaa ja pukumiehet täysillä huusivat toistensa päälle kuvaillen kuinka nyt on 'awesome' aika sijoittaa tiettyyn teollisuudenhaaraan.
Mutta mikäs siinä. Maassa maan tavalla. Olen ruvennut lisäämään juttuihin löysempiä kohtia ja huomasin jotain outoa: Komiikkasettini hengittää paremmin. Sitä on helpompi kuunnella. En enää ryntää punchlinesta toiseen vaan esittelen aiheen ja rupean puhumaan siitä. Tämä on silleen hauskaa vaihtelua että viimeiset kolme vuotta olen suunnilleen laskenut sekuntteja seuraavaan yllättävään käänteeseen. Kiva oppia uusia asioita. Saa nähdä toimiiko hitaampi tyylini Euroopassa.
Keikkoja on tullut painettua paljon. Peruspäivänä teen open micin roskaklubilla viiden-kuuden maissa ja sitten meen joko ok klubille kärkkymään spottia tai kovalle klubille seuraamaan menoa. On kiva esiintyä paljon ja muutenkin nähdä kokoajan uusia äijiä lavalla. Inspiroivaa. Hyvät täällä on kyl tosi hyviä. Paikalliset ovat aivan loistavia saamaan selvät rutiinit kuulostamaan sillä hetkellä keksityltä jutustelulta. Stand upin illuusio.
Eroa Suomen skeneen on että täällä klubeilla on vähemmän jengiä yleisössä. Isoillakin mestoilla voi tupa täyttyä 80 tyypin kohdalla. Tosin illan aikana on helposti kolme showta. Spotit ovat lyhyempiä ja pitää olla melkoinen konkari ennen kuin pääsee esiintymään kauemmin kuin 10-15 minuuttia. Show kestää tunnin ja kolme varttia ja väliaikaa ei ole käytännössä ikinä. Tarjoilijat tuovat juomia kokoajan huoneeseen mikä on lievä häiriö mutta siihen tottuu. Monesti hyvillä klubeilla ennen headlineria laitetaan joku untuvikko lavalle koska juuri silloin tarjoilijat tuovat pöytään illan laskun ja yleisö kaivaa kuvetta. Tämä spotti on melkein mahdoton esiintyjälle koska huomio on täysin kiinnittynyt muualle. Sitten illan pääesiintyjä tulee tilanteen rauhoituttua lavalle ja korjaa potin. Itse tein yhden tuollaisen kuolleen spotin ja tuntui suunnilleen siltä kuin häiritsisi jonkun rakastelutuokiota. Laskun maksaminen on intensiivistä touhua.
Noh, mitä vaan että pääsee lavalle. Tässä hommassa välillä joutuu nöyristelemään. Olen ruvennut hengailemaan kivempien klubien luona ja tutustumaan vähitellen vetäjiin. Yhtäkkiä kun he kysyvät mitä teen niin kerron olevani koomikko ja pyydän spottia silleen että olisi heille tukalaa kieltäytyä. Saatan vaikka mennä katsomaan esitystä ja tarkoituksella maksan pääsylipun vaikka olisi periaatteessa koomikoille ilmaista, jotta heitä hävettää myöhemmin kuultuaan ammatistani ja saan säälistä spotin. On myös tullut välillä liioiteltua saavutuksiani (I've done a fair bit of Finnish television = yksi kuuden minuutin spotti). Nyt tuntuukin siltä että jos ei tästä lajista tule mitään niin voin suoraan siirtyä myymään käytettyjä autoja.
"Them's the apples!"
"Tell me about it!"
"My life, right!"
Täälläpäin kuuluu hehkuttaa. Jos haluaa vitsistä kunnon naurut irti niin suosittelen lisäämään loppuun tyhjän lauseen. Muutenkin pitää olla asennetta. Lavalla ja sen ulkopuolella. Asenteella voi korvata esimerkiksi logiikan. Tähän meininkiin oli aluksi hankala tottua mutta nyt alan päästä jyvälle. Herään! Aamulla! Ja! Juon! Kahvia! Koska! Tykkään! Siitä! Katoin telkusta bisneskanavaa ja pukumiehet täysillä huusivat toistensa päälle kuvaillen kuinka nyt on 'awesome' aika sijoittaa tiettyyn teollisuudenhaaraan.
Mutta mikäs siinä. Maassa maan tavalla. Olen ruvennut lisäämään juttuihin löysempiä kohtia ja huomasin jotain outoa: Komiikkasettini hengittää paremmin. Sitä on helpompi kuunnella. En enää ryntää punchlinesta toiseen vaan esittelen aiheen ja rupean puhumaan siitä. Tämä on silleen hauskaa vaihtelua että viimeiset kolme vuotta olen suunnilleen laskenut sekuntteja seuraavaan yllättävään käänteeseen. Kiva oppia uusia asioita. Saa nähdä toimiiko hitaampi tyylini Euroopassa.
Keikkoja on tullut painettua paljon. Peruspäivänä teen open micin roskaklubilla viiden-kuuden maissa ja sitten meen joko ok klubille kärkkymään spottia tai kovalle klubille seuraamaan menoa. On kiva esiintyä paljon ja muutenkin nähdä kokoajan uusia äijiä lavalla. Inspiroivaa. Hyvät täällä on kyl tosi hyviä. Paikalliset ovat aivan loistavia saamaan selvät rutiinit kuulostamaan sillä hetkellä keksityltä jutustelulta. Stand upin illuusio.
Eroa Suomen skeneen on että täällä klubeilla on vähemmän jengiä yleisössä. Isoillakin mestoilla voi tupa täyttyä 80 tyypin kohdalla. Tosin illan aikana on helposti kolme showta. Spotit ovat lyhyempiä ja pitää olla melkoinen konkari ennen kuin pääsee esiintymään kauemmin kuin 10-15 minuuttia. Show kestää tunnin ja kolme varttia ja väliaikaa ei ole käytännössä ikinä. Tarjoilijat tuovat juomia kokoajan huoneeseen mikä on lievä häiriö mutta siihen tottuu. Monesti hyvillä klubeilla ennen headlineria laitetaan joku untuvikko lavalle koska juuri silloin tarjoilijat tuovat pöytään illan laskun ja yleisö kaivaa kuvetta. Tämä spotti on melkein mahdoton esiintyjälle koska huomio on täysin kiinnittynyt muualle. Sitten illan pääesiintyjä tulee tilanteen rauhoituttua lavalle ja korjaa potin. Itse tein yhden tuollaisen kuolleen spotin ja tuntui suunnilleen siltä kuin häiritsisi jonkun rakastelutuokiota. Laskun maksaminen on intensiivistä touhua.
Noh, mitä vaan että pääsee lavalle. Tässä hommassa välillä joutuu nöyristelemään. Olen ruvennut hengailemaan kivempien klubien luona ja tutustumaan vähitellen vetäjiin. Yhtäkkiä kun he kysyvät mitä teen niin kerron olevani koomikko ja pyydän spottia silleen että olisi heille tukalaa kieltäytyä. Saatan vaikka mennä katsomaan esitystä ja tarkoituksella maksan pääsylipun vaikka olisi periaatteessa koomikoille ilmaista, jotta heitä hävettää myöhemmin kuultuaan ammatistani ja saan säälistä spotin. On myös tullut välillä liioiteltua saavutuksiani (I've done a fair bit of Finnish television = yksi kuuden minuutin spotti). Nyt tuntuukin siltä että jos ei tästä lajista tule mitään niin voin suoraan siirtyä myymään käytettyjä autoja.
maanantai 4. elokuuta 2008
Internet ja komiikka
Ennen oli kaikki paremmin. Koomikko meni lavalle ja kertoi juttuja. Yleisö nauroi tai ei. Kaikki tapahtui siinä hetkessä. Ei tarvinnut jälkeenpäin miettiä että sujuiko. Mutta nykyään on tällainen juttu kuin internet jonne pitäisi laittaa nauhoitettuja settejä arvioitavaksi. Jotkut voivat sitä kautta päästä staroiksi jopa maissa joissa eivät ole näkyneet edes telkkarissa. Tästä esimerkkinä ovat Pablo Franciscon loppuunmyydyt keikat ja melkoinen hype. Paikalle tuli jopa jengiä ketkä eivät ikinä olleet nähneet suomalaista lavakomiikkaa.
Elikkä jotain pitäis tehdä ja laittaa nettiin. Nyt! Itsekin siksi olin juuri sketsiä kuvaamassa ja sen jälkeen kerroin ihan vaan juttuja kameraan. Saas nähdä millaista jälkeä tulee. Yksi pätkä mulla on jo netissä:
http://www.theworldstandsup.com/Comics-A-Z/Walamies.aspx
Ton kuvaukset olivat Lontoossa helmikuussa ja show näytettiin brittien telkassa heinäkuussa. Ennen kuin tuota enempää arvioin niin yksi mielipide: Kaikki komiikka näyttää telkussa paskemmalta kuin livenä. Ihan kaikki. Tähän on pari syytä.
Yksi: Kolmiulotteisuus on hauskempaa kuin kaksiuloitteisuus. En tiedä miksi. Ehkä siinä on lisää ulottuvuutta, hehee.
Kaksi: Ihmiset nauttivat enemmän jostain jos siitä pitää maksaa. Okei tämä vertaus ei aina pidä paikkaansa koska on ilmaisia livekeikkoja sekä joku voi vaikka ostaa komiikka-DVD:n. Mutta yleensä ruutukomiikka on ilmaista ja livekama ei. Tämä on outoa ilmiö mutta kokemuksen kautta todeksi havaittu. Laitettiin kerran ilmaiseen liveklubiin yhden punnan sisäänpääsymaksu ja tapahtui outoa: tuli enemmän yleisöä ja se oli aktiivisemmin messissä. Jokin osa aivoista vain sanoo että "Nyt pitää nauttia kun tässä on jotain panoksena". Sama osa sanoo välillä "Tää on ilmaista eli katotaan nyt jos tsägällä saa yhet naurut". Muistan kuinka skidinä vuokratessani videon tsemppasin oikeen että nautin siitä, verrattuna telkasta suorana katsottuun.
Kolme: Ruudun kautta on hankala saada flow-tilaa. Tämä on parasta mitä voi livenä käydä. Jotenkin vaan yleisön ja esiintyjän kemiat osuvat yhteen ja aika vierähtää kuin siivillä. Tuntui kuin olisi tuntenut tuon tyypin lavalla koko ikänsä. Ruudulta taas tulee vain yksittäisiä juttuja ja katsoja jokaisen alussa miettii tarkkaan että tykkääkö juuri tästä. Tilanne muistuttaa enemmänkin äikänmaikkaa tarkastamassa ainetta kuin viihdettä. "Tossa kohtaa olisit voinut korostaa samaistumista."
Elikkä mitä järkeä esiintyä telkassa tai netissä? Pablo-ilmiö. Peppuja penkkeihin livekeikalle.
Telkussa toimivat eri asiat kuin klubeilla. Ensinnäkin impro menettää tehoaan. Klubilla on huikea fiilis kun koomikko hetkessä keksii lohkaisun. Yleisölle puhuminen ylipäätään menettää maagisuuttaan. Yksittäiset vitsit taas korostuvat. Tämä on minulle hyvä koska niitä kerron melko paljon. Ehdin parin minuutin spotissa kertoa enemmän naurukohtia kuin tarinoivampi tyyppi.
Tosta clipistä: Esiinnyin kymmenen minuuttia ja siitä leikattiin telkkariin kuuden minsan spotti ja nettiin kaks ja puoli. Editoinnista minulla ei ole mitään kontrollia. Itse olisin näyttänyt eri kohdan koska lopussa kerroin parempia juttuja. Alun juttuni suomalaisuudesta eivät ole kovin inspiroituja koska olen kyllästynyt käsittelemään aihetta, ja sivuan sitä hyvin vähän keikan alussa koska on käytännössä pakko. Mutta tuottajan mielestä suomalaisuuteni on kova juttu joten sitä korostettiin.
Settini oli suunniteltu kuin normaali klubisetti silleen että kymmenen minsan otos muodostaa järkevän kokonaisuuden. Tämä taisi olla virhe, sillä nyt parin minsan otos näyttää tyhmältä. Olisi pitänyt unohtaa liveyleisö kokonaan ja kertoa irronnaisia juttuja. Ensi kerralla tiedän tämän. Tuntuu vain niin oudolta esiintyjänä laiminlyödä paikalla olevaa yleisöä. Mutta ehkä se on tulevaisuus.
P.S. Jos olet nähnyt komiikkaa vain läppäriltä niin suosittelen klubi-iltaa. www.koomikot.com listaa Suomen keikat. Lupaan että kokemus on huomattavasti intensiivisempi kuin olettaisit.
Elikkä jotain pitäis tehdä ja laittaa nettiin. Nyt! Itsekin siksi olin juuri sketsiä kuvaamassa ja sen jälkeen kerroin ihan vaan juttuja kameraan. Saas nähdä millaista jälkeä tulee. Yksi pätkä mulla on jo netissä:
http://www.theworldstandsup.com/Comics-A-Z/Walamies.aspx
Ton kuvaukset olivat Lontoossa helmikuussa ja show näytettiin brittien telkassa heinäkuussa. Ennen kuin tuota enempää arvioin niin yksi mielipide: Kaikki komiikka näyttää telkussa paskemmalta kuin livenä. Ihan kaikki. Tähän on pari syytä.
Yksi: Kolmiulotteisuus on hauskempaa kuin kaksiuloitteisuus. En tiedä miksi. Ehkä siinä on lisää ulottuvuutta, hehee.
Kaksi: Ihmiset nauttivat enemmän jostain jos siitä pitää maksaa. Okei tämä vertaus ei aina pidä paikkaansa koska on ilmaisia livekeikkoja sekä joku voi vaikka ostaa komiikka-DVD:n. Mutta yleensä ruutukomiikka on ilmaista ja livekama ei. Tämä on outoa ilmiö mutta kokemuksen kautta todeksi havaittu. Laitettiin kerran ilmaiseen liveklubiin yhden punnan sisäänpääsymaksu ja tapahtui outoa: tuli enemmän yleisöä ja se oli aktiivisemmin messissä. Jokin osa aivoista vain sanoo että "Nyt pitää nauttia kun tässä on jotain panoksena". Sama osa sanoo välillä "Tää on ilmaista eli katotaan nyt jos tsägällä saa yhet naurut". Muistan kuinka skidinä vuokratessani videon tsemppasin oikeen että nautin siitä, verrattuna telkasta suorana katsottuun.
Kolme: Ruudun kautta on hankala saada flow-tilaa. Tämä on parasta mitä voi livenä käydä. Jotenkin vaan yleisön ja esiintyjän kemiat osuvat yhteen ja aika vierähtää kuin siivillä. Tuntui kuin olisi tuntenut tuon tyypin lavalla koko ikänsä. Ruudulta taas tulee vain yksittäisiä juttuja ja katsoja jokaisen alussa miettii tarkkaan että tykkääkö juuri tästä. Tilanne muistuttaa enemmänkin äikänmaikkaa tarkastamassa ainetta kuin viihdettä. "Tossa kohtaa olisit voinut korostaa samaistumista."
Elikkä mitä järkeä esiintyä telkassa tai netissä? Pablo-ilmiö. Peppuja penkkeihin livekeikalle.
Telkussa toimivat eri asiat kuin klubeilla. Ensinnäkin impro menettää tehoaan. Klubilla on huikea fiilis kun koomikko hetkessä keksii lohkaisun. Yleisölle puhuminen ylipäätään menettää maagisuuttaan. Yksittäiset vitsit taas korostuvat. Tämä on minulle hyvä koska niitä kerron melko paljon. Ehdin parin minuutin spotissa kertoa enemmän naurukohtia kuin tarinoivampi tyyppi.
Tosta clipistä: Esiinnyin kymmenen minuuttia ja siitä leikattiin telkkariin kuuden minsan spotti ja nettiin kaks ja puoli. Editoinnista minulla ei ole mitään kontrollia. Itse olisin näyttänyt eri kohdan koska lopussa kerroin parempia juttuja. Alun juttuni suomalaisuudesta eivät ole kovin inspiroituja koska olen kyllästynyt käsittelemään aihetta, ja sivuan sitä hyvin vähän keikan alussa koska on käytännössä pakko. Mutta tuottajan mielestä suomalaisuuteni on kova juttu joten sitä korostettiin.
Settini oli suunniteltu kuin normaali klubisetti silleen että kymmenen minsan otos muodostaa järkevän kokonaisuuden. Tämä taisi olla virhe, sillä nyt parin minsan otos näyttää tyhmältä. Olisi pitänyt unohtaa liveyleisö kokonaan ja kertoa irronnaisia juttuja. Ensi kerralla tiedän tämän. Tuntuu vain niin oudolta esiintyjänä laiminlyödä paikalla olevaa yleisöä. Mutta ehkä se on tulevaisuus.
P.S. Jos olet nähnyt komiikkaa vain läppäriltä niin suosittelen klubi-iltaa. www.koomikot.com listaa Suomen keikat. Lupaan että kokemus on huomattavasti intensiivisempi kuin olettaisit.
perjantai 1. elokuuta 2008
Valoisa risukasa
"You think this is tough? Try selling insurance to strippers. So, are you covered?"
Uhosin aiemmin etten listaa yksittäisiä vitsejäni mutta osa näistä on niin hyviä etten voi enää pidätellä. Ja fiilikset on muutenkin korkealla viime keikkojen jäljiltä. Jenkkikaverini Yannis (maailman ainoa ei-nationalistinen kreikkalainen) järkkäsi illan jossa oli vuorotellen videosketsejä sekä stand uppia. Tämä konsepti sopi hyvin yhteen. Muutenkin en usko että liikaa kannattaa stressata sitä mikä on "oikeeta" ja "puhdasta" lavakomiikkaa. Yleisöt vaan tuoleihin ja sit jotain kivaa eteen. Kuka näitä laskee. Suomessa välillä tiukistellaan sillä että ei saa vaikkapa hahmokoomikkoja päästää stand up klubeille. Uskon että tämä johtuu vaan siitä että nyt on vielä alkuvaiheet ja pitää todistaa että stand up ylipäätäänsä voi toimia. Jenkeissä tämä on jo täysin itsestäänselvää niin nyt sitä voi sekoittaa muihin taiteenmuotoihin.
Sivuhuomio stand upin toimivuudesta Suomessa: Joka kerta loppuunmyyty stand up klubi tampereen kaupunginteatterin tiloissa lopetettiin pari vuotta sitten kuin seinään teatterin toimesta. Uskon yhä että se johtuu siitä että kyseinen tapahtuma oli koko laitoksen ainoa voitollinen ohjelma ja siksi sai itse teatteriesitykset näyttämään huonolta.
Yleisö tykkäsi sketsivideoista mutta lähes kaikki ne olivat täynnä viittauksia jenkkijuttuihin joten multa meni ohin. Ainoo minkä tajusin oli kuittailu 50-luvun tyyliselle puhtoiselle perhesitcomille. Koomikoistakin kaikilla meni hyvin. Mulla meni ihan saatanan hyvin. Kaikki vain natsahti yhteen ja kun viimeinkin oli edessä oikea yleisö niin halusin ottaa siitä kaiken irti. Alussa yleisö oli suht rauhaton ja puhui keskenään mutta settini loppuvaiheilla jo hyssyttelivät toisiaan olemaan hiljempaa kuullakseen juttuni. Tämä on äärimmäisen harvinaista ja todella hyvä merkki.
Mun hyvä keikka erottui silleenkin joukosta että täällä harvemmin yksikään koomikko vetää alusta loppuun tappomeininkiä. Enemmänkin on rentoa hengailua jossa korostetaan yhteenkuuluvuutta yleisön kanssa. Tässä on suuri ero brittiläisen ja jenkkiläisen viihdekulttuurin välillä: Briteissä ei tarvii ollenkaan olla mukava mutta taitoa arvostetaan. Televisio täynnä antisankareita (Fitz) ja stand up skenessä epämiellyttäviä kusipäitä joilla helvetin hyvät jutut. Yleisö samaistuu heikkouksiin. Jenkeissä taas saa paljon anteeksi jos on kiiltävät hampaat.
On myöskin hankala vetää tappokeikkaa jos oma puhetapa on täynnä ylimääräistä höttöä. Vie liikaa tilaa naurukohdilta. Lähes jokainen koomikko täällä aloittaa näin: "Hey! How you doing? Doing good? Me too. I'm doing good. What's up! New York, man." Itse aloitan esim. tyyliin "Sorry I'm a bit late. Got into a staring contest with this blind guy." Vaikka periaatteessa jenkki pyrkii alullaan luomaan keskustelua yleisön kanssa, ja minä vain kerron suoraan vitsin, niin pystyn samalla tutustuttamaan itseäni yleisölle. Tuosta selviää että olen outo, vähäsanainen ja jonkun verran sadisti. Ja samalla saa ekan naurun sisään. Perussaksalaista tehokkuusajattelua.
Esimerkiksi eilen näin hyvän koomikon jolla oli nerokkaita vitsejä mutta ihan turhaa täytettä sen verran että ei mitenkään voinut saada esitykseen flow-tilaa päälle. Huumejuttu alkoi tälleen: "Hey man. You do drugs? Yes? No? It's cool man. I do drugs. Well I used to. Drugs, man. I don't do them anymore. Drugs are cool though." ja sitten itse juttu joka ei mitenkään tarvinnut tuota alustusta. Toi on sama kuin kitaristi joka säkeen välillä pysähtyisi virittämään soitinta.
Mut nyt pitää juosta hautausmaalle. Kuvataan video jossa kerron vitsejä suoraan kameralle ja laitetaan se nettiin. Toivottavasti on vähemmän noloa kuin aikaisempi puhelinseksipätkä.
Uhosin aiemmin etten listaa yksittäisiä vitsejäni mutta osa näistä on niin hyviä etten voi enää pidätellä. Ja fiilikset on muutenkin korkealla viime keikkojen jäljiltä. Jenkkikaverini Yannis (maailman ainoa ei-nationalistinen kreikkalainen) järkkäsi illan jossa oli vuorotellen videosketsejä sekä stand uppia. Tämä konsepti sopi hyvin yhteen. Muutenkin en usko että liikaa kannattaa stressata sitä mikä on "oikeeta" ja "puhdasta" lavakomiikkaa. Yleisöt vaan tuoleihin ja sit jotain kivaa eteen. Kuka näitä laskee. Suomessa välillä tiukistellaan sillä että ei saa vaikkapa hahmokoomikkoja päästää stand up klubeille. Uskon että tämä johtuu vaan siitä että nyt on vielä alkuvaiheet ja pitää todistaa että stand up ylipäätäänsä voi toimia. Jenkeissä tämä on jo täysin itsestäänselvää niin nyt sitä voi sekoittaa muihin taiteenmuotoihin.
Sivuhuomio stand upin toimivuudesta Suomessa: Joka kerta loppuunmyyty stand up klubi tampereen kaupunginteatterin tiloissa lopetettiin pari vuotta sitten kuin seinään teatterin toimesta. Uskon yhä että se johtuu siitä että kyseinen tapahtuma oli koko laitoksen ainoa voitollinen ohjelma ja siksi sai itse teatteriesitykset näyttämään huonolta.
Yleisö tykkäsi sketsivideoista mutta lähes kaikki ne olivat täynnä viittauksia jenkkijuttuihin joten multa meni ohin. Ainoo minkä tajusin oli kuittailu 50-luvun tyyliselle puhtoiselle perhesitcomille. Koomikoistakin kaikilla meni hyvin. Mulla meni ihan saatanan hyvin. Kaikki vain natsahti yhteen ja kun viimeinkin oli edessä oikea yleisö niin halusin ottaa siitä kaiken irti. Alussa yleisö oli suht rauhaton ja puhui keskenään mutta settini loppuvaiheilla jo hyssyttelivät toisiaan olemaan hiljempaa kuullakseen juttuni. Tämä on äärimmäisen harvinaista ja todella hyvä merkki.
Mun hyvä keikka erottui silleenkin joukosta että täällä harvemmin yksikään koomikko vetää alusta loppuun tappomeininkiä. Enemmänkin on rentoa hengailua jossa korostetaan yhteenkuuluvuutta yleisön kanssa. Tässä on suuri ero brittiläisen ja jenkkiläisen viihdekulttuurin välillä: Briteissä ei tarvii ollenkaan olla mukava mutta taitoa arvostetaan. Televisio täynnä antisankareita (Fitz) ja stand up skenessä epämiellyttäviä kusipäitä joilla helvetin hyvät jutut. Yleisö samaistuu heikkouksiin. Jenkeissä taas saa paljon anteeksi jos on kiiltävät hampaat.
On myöskin hankala vetää tappokeikkaa jos oma puhetapa on täynnä ylimääräistä höttöä. Vie liikaa tilaa naurukohdilta. Lähes jokainen koomikko täällä aloittaa näin: "Hey! How you doing? Doing good? Me too. I'm doing good. What's up! New York, man." Itse aloitan esim. tyyliin "Sorry I'm a bit late. Got into a staring contest with this blind guy." Vaikka periaatteessa jenkki pyrkii alullaan luomaan keskustelua yleisön kanssa, ja minä vain kerron suoraan vitsin, niin pystyn samalla tutustuttamaan itseäni yleisölle. Tuosta selviää että olen outo, vähäsanainen ja jonkun verran sadisti. Ja samalla saa ekan naurun sisään. Perussaksalaista tehokkuusajattelua.
Esimerkiksi eilen näin hyvän koomikon jolla oli nerokkaita vitsejä mutta ihan turhaa täytettä sen verran että ei mitenkään voinut saada esitykseen flow-tilaa päälle. Huumejuttu alkoi tälleen: "Hey man. You do drugs? Yes? No? It's cool man. I do drugs. Well I used to. Drugs, man. I don't do them anymore. Drugs are cool though." ja sitten itse juttu joka ei mitenkään tarvinnut tuota alustusta. Toi on sama kuin kitaristi joka säkeen välillä pysähtyisi virittämään soitinta.
Mut nyt pitää juosta hautausmaalle. Kuvataan video jossa kerron vitsejä suoraan kameralle ja laitetaan se nettiin. Toivottavasti on vähemmän noloa kuin aikaisempi puhelinseksipätkä.
maanantai 28. heinäkuuta 2008
Asian ytimeen
Jos viimeinkin kertoisin keikoista. Vitsejä tänne on tuultu vuolaisemaan. Kaskuja heittämään. En ole tosin vielä kokeillut savolais-imitaatiota mutta se on takataskussa hankalaa tilannetta varten.
Ensimmäisen keikkani sain tutkimalla Time Out lehden kotisivuja. Yhden klubin kohdalla luki "Established comedians trying out new material mixed with up and coming acts". Tämä on koodikieltä ja tarkoittaa "meillä ei oo kuin rupusakkia, jos olet OK koomikko ja luet tämän niin tule paikalle. Pääset lavalle". Showbisneksessä käytetään paljon metatekstiä sillä samalla ilmoituksella pitää valehdella yleisölle ja informoida esiintyjiä.
Saavuin paikalle ja esittelin itseni klubin vetäjälle Joelle. Kerroin hänelle esiintyneeni teeveessä Suomessa ja Englannissa. Täälläpäin televisio on kova juttu. "If you don't have tv credits, you got nothing." Porukka mainostaa itseään jopa tekemillään mainoksilla. Itseäni uran alkuvaiheessa pyydettiin vissymainokseen mutta päätin jättää väliin koska palkka oli kehno. Jos oisin päättänyt toisin niin tuskin olisin sillä hehkuttanut. Mutta olenko tässä väärässä? Kyllähän mainoskin on tavallaan taideteos, ja siinä voi esiintyä hyvin tai huonosti. Jos esiintyy nokkelassa mainoksessa hyvin niin onko sillä artistista arvoa? En aidosti tiedä. Missä vaiheessa konsumerismin kosketus tuhoaa taiteellisuuden? Onhan elokuvakin useimmiten lähinnä rahantekokone.
Joe oli mukava tyyppi ja päätti laittaa minut lavalle ensimmäisenä. Tämä voi olla hyvä paikka jos MC on hauska, mutta useimmiten pikkaisen hankalahko koska yleisö ei ole vielä kunnolla lämmennyt. Tällä kertaa yleisö koostui kolmesta 19v kansasilaisesta jotka olivat ekaa kertaa isossa kaupungissa. Seitsemän minuutin ajan kerroin vitsejä saaden nauruja lähinnä muilta koomikoilta. Mielenkiintoista oli että uskontoläppien kohdalla skidit hymyilivät paljon mutteivat uskaltaa nauraa. Yksi jopa laittoi käden suun etten ettei tirskuisi. Elikkä oli mukavaa kun kuittailin Kansasin auktoriteeteille mutta kuiteskin liian syntistä.
Toinen keikka oli bringer show. Tämä tarkoittaa että minun pitää tuoda paikalle tietyn verran kavereita, tässä mestassa kolme, ja he kaikki maksavat 10 taalaa ovella ja sitten on vielä kahden drinkin minimi. Tämä minimidrinkki käytäntö on melkein jokaisella komiikkaklubilla. Tavallaan tuntuu idiootilta sillä kyllähän aikuiset ihmiset saavat juoda sen verran kun haluavat tai eivät halua, mutta tavallaan on kiva kun kahden drinkin yleisö on juuri optimaalinen komiikalle. Bringer show on myöskin amerikkalainen keksintö ja siitä on kyllä haittaa komiikalle yleensä. Päästäkseen lavalle tärkeää ei ole kuinka hyvä olet vaan uskomattomat pahvit keikkailevat kokoajan sillä heillä on paljon kavereita. Jumalauta millaista sakkia täällä on painamassa klubeja. Luonnonvalinta hoi! Olen ylpeä jokaikisestä joka uskaltaa kokeilla tätä taiteenmuotoa mutta saatana pois sieltä lavalta.
Itselläni meni keikka täällä hyvin ja mestan vetäjä ylisti minut maasta taivaisiin kutsuen minut ensi viikolla takaisin. Saavuin paikalle viikon päästä ja hän kysyi missä on kolme kaveriani, ja sitten yritti klassista "Ai sori en ollut riittävän tarkka. Mutta haluaisitko nyt soittaa lähellä oleville kavereillesi ja kutsua heidät?" Mua ei oo näin kusetettu sitten rippikoulun. Noh bisnes on bisnestä. Häivyin paikalta vihaisesti mulkoillen.
Kolmas keikka oli legendaarinen tacomesta. Kuva kertoo enemmän kuin jne. joten kuvittele minut hyppäämässä sillalta. Neljäs keikka olikin sitten luksus. Kerron siitä tuonnempana.
Ensimmäisen keikkani sain tutkimalla Time Out lehden kotisivuja. Yhden klubin kohdalla luki "Established comedians trying out new material mixed with up and coming acts". Tämä on koodikieltä ja tarkoittaa "meillä ei oo kuin rupusakkia, jos olet OK koomikko ja luet tämän niin tule paikalle. Pääset lavalle". Showbisneksessä käytetään paljon metatekstiä sillä samalla ilmoituksella pitää valehdella yleisölle ja informoida esiintyjiä.
Saavuin paikalle ja esittelin itseni klubin vetäjälle Joelle. Kerroin hänelle esiintyneeni teeveessä Suomessa ja Englannissa. Täälläpäin televisio on kova juttu. "If you don't have tv credits, you got nothing." Porukka mainostaa itseään jopa tekemillään mainoksilla. Itseäni uran alkuvaiheessa pyydettiin vissymainokseen mutta päätin jättää väliin koska palkka oli kehno. Jos oisin päättänyt toisin niin tuskin olisin sillä hehkuttanut. Mutta olenko tässä väärässä? Kyllähän mainoskin on tavallaan taideteos, ja siinä voi esiintyä hyvin tai huonosti. Jos esiintyy nokkelassa mainoksessa hyvin niin onko sillä artistista arvoa? En aidosti tiedä. Missä vaiheessa konsumerismin kosketus tuhoaa taiteellisuuden? Onhan elokuvakin useimmiten lähinnä rahantekokone.
Joe oli mukava tyyppi ja päätti laittaa minut lavalle ensimmäisenä. Tämä voi olla hyvä paikka jos MC on hauska, mutta useimmiten pikkaisen hankalahko koska yleisö ei ole vielä kunnolla lämmennyt. Tällä kertaa yleisö koostui kolmesta 19v kansasilaisesta jotka olivat ekaa kertaa isossa kaupungissa. Seitsemän minuutin ajan kerroin vitsejä saaden nauruja lähinnä muilta koomikoilta. Mielenkiintoista oli että uskontoläppien kohdalla skidit hymyilivät paljon mutteivat uskaltaa nauraa. Yksi jopa laittoi käden suun etten ettei tirskuisi. Elikkä oli mukavaa kun kuittailin Kansasin auktoriteeteille mutta kuiteskin liian syntistä.
Toinen keikka oli bringer show. Tämä tarkoittaa että minun pitää tuoda paikalle tietyn verran kavereita, tässä mestassa kolme, ja he kaikki maksavat 10 taalaa ovella ja sitten on vielä kahden drinkin minimi. Tämä minimidrinkki käytäntö on melkein jokaisella komiikkaklubilla. Tavallaan tuntuu idiootilta sillä kyllähän aikuiset ihmiset saavat juoda sen verran kun haluavat tai eivät halua, mutta tavallaan on kiva kun kahden drinkin yleisö on juuri optimaalinen komiikalle. Bringer show on myöskin amerikkalainen keksintö ja siitä on kyllä haittaa komiikalle yleensä. Päästäkseen lavalle tärkeää ei ole kuinka hyvä olet vaan uskomattomat pahvit keikkailevat kokoajan sillä heillä on paljon kavereita. Jumalauta millaista sakkia täällä on painamassa klubeja. Luonnonvalinta hoi! Olen ylpeä jokaikisestä joka uskaltaa kokeilla tätä taiteenmuotoa mutta saatana pois sieltä lavalta.
Itselläni meni keikka täällä hyvin ja mestan vetäjä ylisti minut maasta taivaisiin kutsuen minut ensi viikolla takaisin. Saavuin paikalle viikon päästä ja hän kysyi missä on kolme kaveriani, ja sitten yritti klassista "Ai sori en ollut riittävän tarkka. Mutta haluaisitko nyt soittaa lähellä oleville kavereillesi ja kutsua heidät?" Mua ei oo näin kusetettu sitten rippikoulun. Noh bisnes on bisnestä. Häivyin paikalta vihaisesti mulkoillen.
Kolmas keikka oli legendaarinen tacomesta. Kuva kertoo enemmän kuin jne. joten kuvittele minut hyppäämässä sillalta. Neljäs keikka olikin sitten luksus. Kerron siitä tuonnempana.
Antropologiaa
Terveisiä apteekista. Kävin siellä ostamassa 12-packin kokista. Samaisessa mestassa myydään myös kaikkea mahdollista pesuaineesta halpakellojen kautta syntymäpäiväkortteihin. Mestan ovessa ihan luki että Pharmacy mutta yllätyin hieman tuotevalikoiman laajuudesta. Tuntuisi kuittailulta hankkia jollekulle vaikka oksennuslääkettä sekä onnittelukortti.
Tällainen yltäkylläisyys on jenkeissä yleinen teema. Kaupat ovat isoja ja sieltä löytyy niin paljon tavaraa että McGyver voisi niillä yksin voittaa terrorismin vastaisen sodan. Ellei hörhöliberaalina olisi väärällä puolella jo valmiiksi. Ei ole niin tarkkaa oletko apteekissa, huonekaluliikkeessä tai vaatekaupassa kun kaikista löytyvät samat kamat hieman eri painotuksin.
Näkemistäni kaupungeista New York on kyllä monikulttuurisin. Itse asiassa ei ole sellaista asiaa kuin "normaali" nykiläinen. Lontoossa natiivit pystyi tunnistamaan aksentin perusteella mutta täällä puhutaan mitä sattuu. Kävin eilen turkkilaisessa burritomestassa jossa kaikki tarjoilijat olivat japanilaisia ja se tuntui täysin normaalilta. Yhdistävänä tekijänä tässä sekamelskassa on liberaalius: Koko osavaltiosta ei löydy republikaaneja kirveelläkään, ja kaikenlainen rasismi on lähinnä vitsi.
Monet koomikot uskovat että kun jostakin asiasta pystyy vitsailemaan niin silloin paranemisprosessi on jo alkanut. Täälläpäin ihonväriin tai kulttuuriin kohdistuvat huomautukset ovat niin yleisiä ettei kukaan voi ottaa niitä vakavasti. Loukkaukset ovat siis menettäneet voimansa. Mustaihoinen koomikko kuittaili minulle takahuoneessa ihoni kalpeudesta pyytäen minua lähettämään terveiset ihosyövälle. Sanoin että joo olen kyllä melko kalpea koska ei ole tullut riittävästi poimittua puuvillaa. Sen jälkeen keskustelu siirtyi perusjuttuihin että onko paljon yleisöä paikalla jne. Tämä keskustelu tapahtui siis kun olimme tunteneet toisemme noin kymmenen minuuttia.
Sivuhuomio: White Aryan Resistance (WAR) ryhmään pääsee liittymään vaikka ei olisi blondit hiukset ja siniset silmät. Elikkä tämä ryhmittymä ei siis olekaan tarkka geneettisistä ulkoseikoista? Nyt en ymmärrä.
Tällainen yltäkylläisyys on jenkeissä yleinen teema. Kaupat ovat isoja ja sieltä löytyy niin paljon tavaraa että McGyver voisi niillä yksin voittaa terrorismin vastaisen sodan. Ellei hörhöliberaalina olisi väärällä puolella jo valmiiksi. Ei ole niin tarkkaa oletko apteekissa, huonekaluliikkeessä tai vaatekaupassa kun kaikista löytyvät samat kamat hieman eri painotuksin.
Näkemistäni kaupungeista New York on kyllä monikulttuurisin. Itse asiassa ei ole sellaista asiaa kuin "normaali" nykiläinen. Lontoossa natiivit pystyi tunnistamaan aksentin perusteella mutta täällä puhutaan mitä sattuu. Kävin eilen turkkilaisessa burritomestassa jossa kaikki tarjoilijat olivat japanilaisia ja se tuntui täysin normaalilta. Yhdistävänä tekijänä tässä sekamelskassa on liberaalius: Koko osavaltiosta ei löydy republikaaneja kirveelläkään, ja kaikenlainen rasismi on lähinnä vitsi.
Monet koomikot uskovat että kun jostakin asiasta pystyy vitsailemaan niin silloin paranemisprosessi on jo alkanut. Täälläpäin ihonväriin tai kulttuuriin kohdistuvat huomautukset ovat niin yleisiä ettei kukaan voi ottaa niitä vakavasti. Loukkaukset ovat siis menettäneet voimansa. Mustaihoinen koomikko kuittaili minulle takahuoneessa ihoni kalpeudesta pyytäen minua lähettämään terveiset ihosyövälle. Sanoin että joo olen kyllä melko kalpea koska ei ole tullut riittävästi poimittua puuvillaa. Sen jälkeen keskustelu siirtyi perusjuttuihin että onko paljon yleisöä paikalla jne. Tämä keskustelu tapahtui siis kun olimme tunteneet toisemme noin kymmenen minuuttia.
Sivuhuomio: White Aryan Resistance (WAR) ryhmään pääsee liittymään vaikka ei olisi blondit hiukset ja siniset silmät. Elikkä tämä ryhmittymä ei siis olekaan tarkka geneettisistä ulkoseikoista? Nyt en ymmärrä.
torstai 24. heinäkuuta 2008
Tavallisuudesta poikkeava päivä
Eilisestä sen verran, että vietin neljä tuntia improvisoiden repliikkejä miesten väliseen puhelinseksiin. Tätä pitää ehkä hieman tarkentaa. Amerikkalainen kollegani tekee nettiin koomisia videoita ja saimme sellaisen idean että olisi hauskaa jos kylmä ja tunteeton suomalainen olisikin eroottisella puhelinlinjalla töissä. Sitä sitten ruvettiin kuvaamaan sillä lailla että minä olin kokoajan kamerassa ja toinen koomikkokaverini, kanadalainen, huusi törkeyksiä vierestä. Yritin vastata niihin mahdollisimman analyyttisesti ja kuvailevasti. Neljä tuntia tähän kului sen takia että kokoajan piti ottaa koko homma alusta saakka jotta saadaan uusia kuvakulmia. "Nosta uudestaan se puhelin." "Sano jotain suomeksi ja sitten purise kuin kissa." "Eikun uusiksi. Et sanonut riittävän vakuuttavasti että kävelette pellolla ja pidät häntä kädestä kiinni." Tuli rehellisesti mietittyä että miten päädyinkään tähän tilanteeseen.
Kaikki alkoi siitä kun vanhempani tapasivat. Mutta kelataanpas eteenpäin vuoteen 2004. Olin juuri valmistunut kauppiksesta kandiksi enkä tiennyt mitäs ihmettä nyt kuuluu tehdä. Menin koko laitokseen lähinnä siksi ettei ollut hajuakaan tulevaisuudesta ja kauppis on kuulemma kiva jos tykkää rahasta. Tykkään rahasta. Rupesin netistä surffaamaan duuneja mitä voi koulutuksellani hakea ja oli hankala innostua oikein mistään. Sitten tuli mieleen että joskus ovat kaverit ehdotelleet että kokeile stand uppia. En tiennyt koko lajista mitään mutta onnistuin buukkaamaan keikan kuukauden päästä koska serkkuni oli yhellä klubilla soundimiehenä. Tykkään rahan lisäksi siis myös nepotismista. Tämä ensimmäinen keikka meni hyvin joten päätin jatkaa polulla. Toinen keikka viikko sen jälkeen menikin sitten penkin alle. Hyvä että näin päin sillä olisin muuten varmaan lopettanut.
Se lähihistoriasta. Olen nyt ollut New Yorkissa kymmenisen päivää ja keikkoja takana viisi. Menestys on ollut vaihtelevaa. Täällä ne alemman tason keikat ovat sitten jo aidosti hirveitä. Olin etukäteen kuullut jenkkilän karusta open mic skenestä mutta odotukset ovat ylittyneet. Pohjanoteeraus oli Taco-mestan alakerta. Tähän anekdoottiin on hyvä lopettaa:
Saavuin paikalle ja tyyppi keräsi nimiä listaan. Hyvä uutinen oli että kuka vaan pääsee lavalle, huono uutinen oli että kuka vaan pääsee lavalle. "Ok, that'll be five bucks." oli yllättävä käänne mutta en halunnut näyttää turistilta joten maksoin promoottorille. Ehkä kyseessä on kisa jossa voittaja tienaa? Ei, vaan täällä ihan yksinkertaisesti maksetaan siitä ilosta että päästään lavalle. Lähes jokaisella yleisön edustajalla oli edessään muistivihko elikkä he olivatkin koomikoita. He eivät katsoneet lavalle vaan stressasivat omaa settiään. Ainoat kaksi oikeaa katsojaa häipyivät kymmenen minuutin jälkeen kasvoillaan ilme joka kertoo enemmän kuin kilo sitruunaa. Lavalla esiintyjät eivät kertoneet niinkään vitsejä vaan pitivät terapiasessiota. Kun vuoroni tuli niin esiinnyin viiden minuutin ajan joukolle päälakeja koska kaikki katsoivat alaspäin muistioonsa ja mumisivat tulevia repliikkejään. Vertaisin tilannetta hammaslääkäriin mutta ei ollut tarjolla puudutusta. Jälkeenpäin nousin portaat ylös, häivyin kadulle ja päätin etten kerro tästä ikinä kenellekään.
Kaikki alkoi siitä kun vanhempani tapasivat. Mutta kelataanpas eteenpäin vuoteen 2004. Olin juuri valmistunut kauppiksesta kandiksi enkä tiennyt mitäs ihmettä nyt kuuluu tehdä. Menin koko laitokseen lähinnä siksi ettei ollut hajuakaan tulevaisuudesta ja kauppis on kuulemma kiva jos tykkää rahasta. Tykkään rahasta. Rupesin netistä surffaamaan duuneja mitä voi koulutuksellani hakea ja oli hankala innostua oikein mistään. Sitten tuli mieleen että joskus ovat kaverit ehdotelleet että kokeile stand uppia. En tiennyt koko lajista mitään mutta onnistuin buukkaamaan keikan kuukauden päästä koska serkkuni oli yhellä klubilla soundimiehenä. Tykkään rahan lisäksi siis myös nepotismista. Tämä ensimmäinen keikka meni hyvin joten päätin jatkaa polulla. Toinen keikka viikko sen jälkeen menikin sitten penkin alle. Hyvä että näin päin sillä olisin muuten varmaan lopettanut.
Se lähihistoriasta. Olen nyt ollut New Yorkissa kymmenisen päivää ja keikkoja takana viisi. Menestys on ollut vaihtelevaa. Täällä ne alemman tason keikat ovat sitten jo aidosti hirveitä. Olin etukäteen kuullut jenkkilän karusta open mic skenestä mutta odotukset ovat ylittyneet. Pohjanoteeraus oli Taco-mestan alakerta. Tähän anekdoottiin on hyvä lopettaa:
Saavuin paikalle ja tyyppi keräsi nimiä listaan. Hyvä uutinen oli että kuka vaan pääsee lavalle, huono uutinen oli että kuka vaan pääsee lavalle. "Ok, that'll be five bucks." oli yllättävä käänne mutta en halunnut näyttää turistilta joten maksoin promoottorille. Ehkä kyseessä on kisa jossa voittaja tienaa? Ei, vaan täällä ihan yksinkertaisesti maksetaan siitä ilosta että päästään lavalle. Lähes jokaisella yleisön edustajalla oli edessään muistivihko elikkä he olivatkin koomikoita. He eivät katsoneet lavalle vaan stressasivat omaa settiään. Ainoat kaksi oikeaa katsojaa häipyivät kymmenen minuutin jälkeen kasvoillaan ilme joka kertoo enemmän kuin kilo sitruunaa. Lavalla esiintyjät eivät kertoneet niinkään vitsejä vaan pitivät terapiasessiota. Kun vuoroni tuli niin esiinnyin viiden minuutin ajan joukolle päälakeja koska kaikki katsoivat alaspäin muistioonsa ja mumisivat tulevia repliikkejään. Vertaisin tilannetta hammaslääkäriin mutta ei ollut tarjolla puudutusta. Jälkeenpäin nousin portaat ylös, häivyin kadulle ja päätin etten kerro tästä ikinä kenellekään.
tiistai 22. heinäkuuta 2008
Alku
En pysty nukkumaan aamukahdeksaa pitempään. Mikä on outoa sillä olen aina loikoillut puoleenpäivään saakka ja sillä faktalla kiusannut päivätöissä käyviä kavereitani. Mutta nyt herään joka aamu kasilta. Ei tämä voi oikeen olla jet lagia koska olen ollut New Yorkissa jo viikon.
Prkl ei saa unta. Vaihtoehtona on mennä ulos tutkimaan kaupunkia tai kirjoittaa blogia. Yleensä mulle tulee huono omatunto kun harmittelen että voi voi, tässä duunissa on liikaa vapaa-aikaa. Mutta nyt puhun siitä henkilölle jolla on aikaa lukea blogia. Sielunveli! Sielunsisko? Jotkut suomalaiset termit ovat niin hauskoja että harmittaa kun niitä ei käytetä enempää. Äitini reaktio tavattuaan tyttöystäväni meni tarkalleen näin: ”Ota hänet nyt nopeasti, sillä hänellä on varmasti kilpakosijoita!” Normaalisti en suhtaudu täysin tosissani äitini neuvoihin sillä eihän nykysuomessa tarvitse kunnioittaa vanhempiaan. Mehän ollaan niin superurbaania kansaa ja edellinen sukupolvi on harmillinen muistutus jostain muusta. Mutta tällä kertaa mietin että tosissaan, pitää tsempata sillä kilpakosijoitahan voi löytyä ihan postimiehestä lähtien. Oletko sinäkin kilpakosija?
On esittelyn paikka. Minä olen stand up koomikko. Olen duunikseni esiintynyt Suomessa ja Englannissa. Ensimmäisestä keikasta on neljä vuotta. Suomalaisen kuullessa ammattini he ensin aluksi kysyvät tienaanko sillä elannon (kyllä, senkin materialisti) ja ulkomaalaiset sanovat ”Tell me a joke!” (en). Mielestäni tästä ilmeää mielenkiintoinen kulttuuriero. Suomen historia kun on yhtä kärsimystä paitsi nyt tämän maratonin viimeiset pari metriä on mennyt hyvin niin ihmisille on tärkeää selviytyminen. Ihan sama vaikka pää hajois kunhan tulee materiaalisesti toimeen. Ulkomaalaisille taas tärkeää on kuulla vitsi. Elikkä on kaksi tapaa katsoa maailmaa: selviytymistaistelu tai vitsi.
Aloitettuani komiikan 2004 maaliskuussa viihdyin Suomessa suht tasan vuoden. Sen jälkeen 2005 vaihteittain muutin Lontooseen ja siellä asustelin kolme vuotta. Pää hajosi virallisesti toukokuussa ja lensin takaisin kotimaahan rentoutumaan. Nyt löysin itseni New Yorkista. Tuleeko tästä koti? Saa nähdä. Jos innostun enemmänkin blogeilemaan niin saatte kuulla tilitystä brittiläisestä luonteenlaaduttomuudesta. Tällä hetkellä tavoitteena on saada jonkinlainen jalansija ja käsitys amerikkalaisesta komiikkaskenestä.
Blogin teemoja tulee olemaan muodikas sarkasmi sekä kulttuurierot. Näkemykseni ihmisrodusta on että olemme hieman heikko esitys ja kompensoimme sitä ylimielisyydellä muita lajeja kohtaan. ”Olen parempi kuin kissa! Hähää! Se vain seuraa lankaa. Mutta missä on kaukosäädin?” Mielenkiintoisinta meissä tosin on monipuolisuus. Onhan kissojakin erivärisiä mutta niiden kulttuuri ei juurikaan eroa. Hiiret ovat aina muodissa. Ihmisillä on taas outoja systeemejä, ja oma meno nähdään aina täysin normaalina. Tämä on huvittavaa. Esimerkiksi Suomessa olen välillä absolutisti ja rankinta siinä on oman kantansa jatkuva selittäminen. Missään muussa maassa ei tarvitse selittää sitä ettei juo alkoholia. Ja Suomi on ainoa maa missä voi selittää käytöstään sillä että oli kännissä. Muualla sanottais takaisin ”Okei. Älä sit juo jos se saa sut käyttäytymään huonosti.” Suomessa taas olisi paha loukkaus ehdottaa jollekin juomisen lopettamista koska se käytännössä tarkoittaa ettet sovi kulttuuriin.
Kerron siis miten sujuvat isossa omenassa vitsit. En juurikaan aio listata yksittäisiä vitsejä. Tähän on pari syytä. Ensinnäkin osa niistä näyttää ruudulla kehnoilta. Tarvitsevat oikean esitystavan. Toiseksi: Klovnin kyyneleet! Lavan ulkopuolella esiintyjä saa olla kliseisen vakava. Tosin näin alkuun voin tehdä poikkeuksen ja listata kolmen parhaan juttuni punchlinen (loppuosan, eli sen joka aiheuttaa naurun):
”...mutta he olivatkin norjalaisia!”
”...mutta he olivatkin norjalaisia!”
”...mutta he olivatkin norjalaisia!”
Tätä kirjoittaessani kaverini kissa yrittää hyppiä näppäimistöllä. Miksei näitä saa lamaannutettua televisiolla? Hankalaa porukkaa. Kaverillani on luksuskämppä Manhattanin hyvällä alueella koska hän on rikas. Päivät pitkät mies tuijottaa tietokoneruutua kotonaan ja välillä puhuu kännykkään osakkeista ja illat juhlitaan. Pesunkestävä juppi. Kyseinen tyyppi on itse luonut miljoonansa joten hän voi rentoutua ja tehdä rahallaan mitä haluaa. Perijöillä on taas hankala dilemma koska tavallaan on kiva käyttää vanhempien rahoja mutta toisaalta pidetään luuserina selkäni takana. Teenpäs seksinauhan.
Seksiin on aina hyvä lopettaa. Sen jälkeen kun ei jaksa puhua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)