Asian ytimeen

Jos viimeinkin kertoisin keikoista. Vitsejä tänne on tuultu vuolaisemaan. Kaskuja heittämään. En ole tosin vielä kokeillut savolais-imitaatiota mutta se on takataskussa hankalaa tilannetta varten.

Ensimmäisen keikkani sain tutkimalla Time Out lehden kotisivuja. Yhden klubin kohdalla luki "Established comedians trying out new material mixed with up and coming acts". Tämä on koodikieltä ja tarkoittaa "meillä ei oo kuin rupusakkia, jos olet OK koomikko ja luet tämän niin tule paikalle. Pääset lavalle". Showbisneksessä käytetään paljon metatekstiä sillä samalla ilmoituksella pitää valehdella yleisölle ja informoida esiintyjiä.

Saavuin paikalle ja esittelin itseni klubin vetäjälle Joelle. Kerroin hänelle esiintyneeni teeveessä Suomessa ja Englannissa. Täälläpäin televisio on kova juttu. "If you don't have tv credits, you got nothing." Porukka mainostaa itseään jopa tekemillään mainoksilla. Itseäni uran alkuvaiheessa pyydettiin vissymainokseen mutta päätin jättää väliin koska palkka oli kehno. Jos oisin päättänyt toisin niin tuskin olisin sillä hehkuttanut. Mutta olenko tässä väärässä? Kyllähän mainoskin on tavallaan taideteos, ja siinä voi esiintyä hyvin tai huonosti. Jos esiintyy nokkelassa mainoksessa hyvin niin onko sillä artistista arvoa? En aidosti tiedä. Missä vaiheessa konsumerismin kosketus tuhoaa taiteellisuuden? Onhan elokuvakin useimmiten lähinnä rahantekokone.

Joe oli mukava tyyppi ja päätti laittaa minut lavalle ensimmäisenä. Tämä voi olla hyvä paikka jos MC on hauska, mutta useimmiten pikkaisen hankalahko koska yleisö ei ole vielä kunnolla lämmennyt. Tällä kertaa yleisö koostui kolmesta 19v kansasilaisesta jotka olivat ekaa kertaa isossa kaupungissa. Seitsemän minuutin ajan kerroin vitsejä saaden nauruja lähinnä muilta koomikoilta. Mielenkiintoista oli että uskontoläppien kohdalla skidit hymyilivät paljon mutteivat uskaltaa nauraa. Yksi jopa laittoi käden suun etten ettei tirskuisi. Elikkä oli mukavaa kun kuittailin Kansasin auktoriteeteille mutta kuiteskin liian syntistä.

Toinen keikka oli bringer show. Tämä tarkoittaa että minun pitää tuoda paikalle tietyn verran kavereita, tässä mestassa kolme, ja he kaikki maksavat 10 taalaa ovella ja sitten on vielä kahden drinkin minimi. Tämä minimidrinkki käytäntö on melkein jokaisella komiikkaklubilla. Tavallaan tuntuu idiootilta sillä kyllähän aikuiset ihmiset saavat juoda sen verran kun haluavat tai eivät halua, mutta tavallaan on kiva kun kahden drinkin yleisö on juuri optimaalinen komiikalle. Bringer show on myöskin amerikkalainen keksintö ja siitä on kyllä haittaa komiikalle yleensä. Päästäkseen lavalle tärkeää ei ole kuinka hyvä olet vaan uskomattomat pahvit keikkailevat kokoajan sillä heillä on paljon kavereita. Jumalauta millaista sakkia täällä on painamassa klubeja. Luonnonvalinta hoi! Olen ylpeä jokaikisestä joka uskaltaa kokeilla tätä taiteenmuotoa mutta saatana pois sieltä lavalta.

Itselläni meni keikka täällä hyvin ja mestan vetäjä ylisti minut maasta taivaisiin kutsuen minut ensi viikolla takaisin. Saavuin paikalle viikon päästä ja hän kysyi missä on kolme kaveriani, ja sitten yritti klassista "Ai sori en ollut riittävän tarkka. Mutta haluaisitko nyt soittaa lähellä oleville kavereillesi ja kutsua heidät?" Mua ei oo näin kusetettu sitten rippikoulun. Noh bisnes on bisnestä. Häivyin paikalta vihaisesti mulkoillen.

Kolmas keikka oli legendaarinen tacomesta. Kuva kertoo enemmän kuin jne. joten kuvittele minut hyppäämässä sillalta. Neljäs keikka olikin sitten luksus. Kerron siitä tuonnempana.

Antropologiaa

Terveisiä apteekista. Kävin siellä ostamassa 12-packin kokista. Samaisessa mestassa myydään myös kaikkea mahdollista pesuaineesta halpakellojen kautta syntymäpäiväkortteihin. Mestan ovessa ihan luki että Pharmacy mutta yllätyin hieman tuotevalikoiman laajuudesta. Tuntuisi kuittailulta hankkia jollekulle vaikka oksennuslääkettä sekä onnittelukortti.

Tällainen yltäkylläisyys on jenkeissä yleinen teema. Kaupat ovat isoja ja sieltä löytyy niin paljon tavaraa että McGyver voisi niillä yksin voittaa terrorismin vastaisen sodan. Ellei hörhöliberaalina olisi väärällä puolella jo valmiiksi. Ei ole niin tarkkaa oletko apteekissa, huonekaluliikkeessä tai vaatekaupassa kun kaikista löytyvät samat kamat hieman eri painotuksin.

Näkemistäni kaupungeista New York on kyllä monikulttuurisin. Itse asiassa ei ole sellaista asiaa kuin "normaali" nykiläinen. Lontoossa natiivit pystyi tunnistamaan aksentin perusteella mutta täällä puhutaan mitä sattuu. Kävin eilen turkkilaisessa burritomestassa jossa kaikki tarjoilijat olivat japanilaisia ja se tuntui täysin normaalilta. Yhdistävänä tekijänä tässä sekamelskassa on liberaalius: Koko osavaltiosta ei löydy republikaaneja kirveelläkään, ja kaikenlainen rasismi on lähinnä vitsi.

Monet koomikot uskovat että kun jostakin asiasta pystyy vitsailemaan niin silloin paranemisprosessi on jo alkanut. Täälläpäin ihonväriin tai kulttuuriin kohdistuvat huomautukset ovat niin yleisiä ettei kukaan voi ottaa niitä vakavasti. Loukkaukset ovat siis menettäneet voimansa. Mustaihoinen koomikko kuittaili minulle takahuoneessa ihoni kalpeudesta pyytäen minua lähettämään terveiset ihosyövälle. Sanoin että joo olen kyllä melko kalpea koska ei ole tullut riittävästi poimittua puuvillaa. Sen jälkeen keskustelu siirtyi perusjuttuihin että onko paljon yleisöä paikalla jne. Tämä keskustelu tapahtui siis kun olimme tunteneet toisemme noin kymmenen minuuttia.

Sivuhuomio: White Aryan Resistance (WAR) ryhmään pääsee liittymään vaikka ei olisi blondit hiukset ja siniset silmät. Elikkä tämä ryhmittymä ei siis olekaan tarkka geneettisistä ulkoseikoista? Nyt en ymmärrä.

Tavallisuudesta poikkeava päivä

Eilisestä sen verran, että vietin neljä tuntia improvisoiden repliikkejä miesten väliseen puhelinseksiin. Tätä pitää ehkä hieman tarkentaa. Amerikkalainen kollegani tekee nettiin koomisia videoita ja saimme sellaisen idean että olisi hauskaa jos kylmä ja tunteeton suomalainen olisikin eroottisella puhelinlinjalla töissä. Sitä sitten ruvettiin kuvaamaan sillä lailla että minä olin kokoajan kamerassa ja toinen koomikkokaverini, kanadalainen, huusi törkeyksiä vierestä. Yritin vastata niihin mahdollisimman analyyttisesti ja kuvailevasti. Neljä tuntia tähän kului sen takia että kokoajan piti ottaa koko homma alusta saakka jotta saadaan uusia kuvakulmia. "Nosta uudestaan se puhelin." "Sano jotain suomeksi ja sitten purise kuin kissa." "Eikun uusiksi. Et sanonut riittävän vakuuttavasti että kävelette pellolla ja pidät häntä kädestä kiinni." Tuli rehellisesti mietittyä että miten päädyinkään tähän tilanteeseen.

Kaikki alkoi siitä kun vanhempani tapasivat. Mutta kelataanpas eteenpäin vuoteen 2004. Olin juuri valmistunut kauppiksesta kandiksi enkä tiennyt mitäs ihmettä nyt kuuluu tehdä. Menin koko laitokseen lähinnä siksi ettei ollut hajuakaan tulevaisuudesta ja kauppis on kuulemma kiva jos tykkää rahasta. Tykkään rahasta. Rupesin netistä surffaamaan duuneja mitä voi koulutuksellani hakea ja oli hankala innostua oikein mistään. Sitten tuli mieleen että joskus ovat kaverit ehdotelleet että kokeile stand uppia. En tiennyt koko lajista mitään mutta onnistuin buukkaamaan keikan kuukauden päästä koska serkkuni oli yhellä klubilla soundimiehenä. Tykkään rahan lisäksi siis myös nepotismista. Tämä ensimmäinen keikka meni hyvin joten päätin jatkaa polulla. Toinen keikka viikko sen jälkeen menikin sitten penkin alle. Hyvä että näin päin sillä olisin muuten varmaan lopettanut.

Se lähihistoriasta. Olen nyt ollut New Yorkissa kymmenisen päivää ja keikkoja takana viisi. Menestys on ollut vaihtelevaa. Täällä ne alemman tason keikat ovat sitten jo aidosti hirveitä. Olin etukäteen kuullut jenkkilän karusta open mic skenestä mutta odotukset ovat ylittyneet. Pohjanoteeraus oli Taco-mestan alakerta. Tähän anekdoottiin on hyvä lopettaa:

Saavuin paikalle ja tyyppi keräsi nimiä listaan. Hyvä uutinen oli että kuka vaan pääsee lavalle, huono uutinen oli että kuka vaan pääsee lavalle. "Ok, that'll be five bucks." oli yllättävä käänne mutta en halunnut näyttää turistilta joten maksoin promoottorille. Ehkä kyseessä on kisa jossa voittaja tienaa? Ei, vaan täällä ihan yksinkertaisesti maksetaan siitä ilosta että päästään lavalle. Lähes jokaisella yleisön edustajalla oli edessään muistivihko elikkä he olivatkin koomikoita. He eivät katsoneet lavalle vaan stressasivat omaa settiään. Ainoat kaksi oikeaa katsojaa häipyivät kymmenen minuutin jälkeen kasvoillaan ilme joka kertoo enemmän kuin kilo sitruunaa. Lavalla esiintyjät eivät kertoneet niinkään vitsejä vaan pitivät terapiasessiota. Kun vuoroni tuli niin esiinnyin viiden minuutin ajan joukolle päälakeja koska kaikki katsoivat alaspäin muistioonsa ja mumisivat tulevia repliikkejään. Vertaisin tilannetta hammaslääkäriin mutta ei ollut tarjolla puudutusta. Jälkeenpäin nousin portaat ylös, häivyin kadulle ja päätin etten kerro tästä ikinä kenellekään.

Alku

En pysty nukkumaan aamukahdeksaa pitempään. Mikä on outoa sillä olen aina loikoillut puoleenpäivään saakka ja sillä faktalla kiusannut päivätöissä käyviä kavereitani. Mutta nyt herään joka aamu kasilta. Ei tämä voi oikeen olla jet lagia koska olen ollut New Yorkissa jo viikon.

Prkl ei saa unta. Vaihtoehtona on mennä ulos tutkimaan kaupunkia tai kirjoittaa blogia. Yleensä mulle tulee huono omatunto kun harmittelen että voi voi, tässä duunissa on liikaa vapaa-aikaa. Mutta nyt puhun siitä henkilölle jolla on aikaa lukea blogia. Sielunveli! Sielunsisko? Jotkut suomalaiset termit ovat niin hauskoja että harmittaa kun niitä ei käytetä enempää. Äitini reaktio tavattuaan tyttöystäväni meni tarkalleen näin: ”Ota hänet nyt nopeasti, sillä hänellä on varmasti kilpakosijoita!” Normaalisti en suhtaudu täysin tosissani äitini neuvoihin sillä eihän nykysuomessa tarvitse kunnioittaa vanhempiaan. Mehän ollaan niin superurbaania kansaa ja edellinen sukupolvi on harmillinen muistutus jostain muusta. Mutta tällä kertaa mietin että tosissaan, pitää tsempata sillä kilpakosijoitahan voi löytyä ihan postimiehestä lähtien. Oletko sinäkin kilpakosija?

On esittelyn paikka. Minä olen stand up koomikko. Olen duunikseni esiintynyt Suomessa ja Englannissa. Ensimmäisestä keikasta on neljä vuotta. Suomalaisen kuullessa ammattini he ensin aluksi kysyvät tienaanko sillä elannon (kyllä, senkin materialisti) ja ulkomaalaiset sanovat ”Tell me a joke!” (en). Mielestäni tästä ilmeää mielenkiintoinen kulttuuriero. Suomen historia kun on yhtä kärsimystä paitsi nyt tämän maratonin viimeiset pari metriä on mennyt hyvin niin ihmisille on tärkeää selviytyminen. Ihan sama vaikka pää hajois kunhan tulee materiaalisesti toimeen. Ulkomaalaisille taas tärkeää on kuulla vitsi. Elikkä on kaksi tapaa katsoa maailmaa: selviytymistaistelu tai vitsi.

Aloitettuani komiikan 2004 maaliskuussa viihdyin Suomessa suht tasan vuoden. Sen jälkeen 2005 vaihteittain muutin Lontooseen ja siellä asustelin kolme vuotta. Pää hajosi virallisesti toukokuussa ja lensin takaisin kotimaahan rentoutumaan. Nyt löysin itseni New Yorkista. Tuleeko tästä koti? Saa nähdä. Jos innostun enemmänkin blogeilemaan niin saatte kuulla tilitystä brittiläisestä luonteenlaaduttomuudesta. Tällä hetkellä tavoitteena on saada jonkinlainen jalansija ja käsitys amerikkalaisesta komiikkaskenestä.

Blogin teemoja tulee olemaan muodikas sarkasmi sekä kulttuurierot. Näkemykseni ihmisrodusta on että olemme hieman heikko esitys ja kompensoimme sitä ylimielisyydellä muita lajeja kohtaan. ”Olen parempi kuin kissa! Hähää! Se vain seuraa lankaa. Mutta missä on kaukosäädin?” Mielenkiintoisinta meissä tosin on monipuolisuus. Onhan kissojakin erivärisiä mutta niiden kulttuuri ei juurikaan eroa. Hiiret ovat aina muodissa. Ihmisillä on taas outoja systeemejä, ja oma meno nähdään aina täysin normaalina. Tämä on huvittavaa. Esimerkiksi Suomessa olen välillä absolutisti ja rankinta siinä on oman kantansa jatkuva selittäminen. Missään muussa maassa ei tarvitse selittää sitä ettei juo alkoholia. Ja Suomi on ainoa maa missä voi selittää käytöstään sillä että oli kännissä. Muualla sanottais takaisin ”Okei. Älä sit juo jos se saa sut käyttäytymään huonosti.” Suomessa taas olisi paha loukkaus ehdottaa jollekin juomisen lopettamista koska se käytännössä tarkoittaa ettet sovi kulttuuriin.

Kerron siis miten sujuvat isossa omenassa vitsit. En juurikaan aio listata yksittäisiä vitsejä. Tähän on pari syytä. Ensinnäkin osa niistä näyttää ruudulla kehnoilta. Tarvitsevat oikean esitystavan. Toiseksi: Klovnin kyyneleet! Lavan ulkopuolella esiintyjä saa olla kliseisen vakava. Tosin näin alkuun voin tehdä poikkeuksen ja listata kolmen parhaan juttuni punchlinen (loppuosan, eli sen joka aiheuttaa naurun):

”...mutta he olivatkin norjalaisia!”

”...mutta he olivatkin norjalaisia!”

”...mutta he olivatkin norjalaisia!”

Tätä kirjoittaessani kaverini kissa yrittää hyppiä näppäimistöllä. Miksei näitä saa lamaannutettua televisiolla? Hankalaa porukkaa. Kaverillani on luksuskämppä Manhattanin hyvällä alueella koska hän on rikas. Päivät pitkät mies tuijottaa tietokoneruutua kotonaan ja välillä puhuu kännykkään osakkeista ja illat juhlitaan. Pesunkestävä juppi. Kyseinen tyyppi on itse luonut miljoonansa joten hän voi rentoutua ja tehdä rahallaan mitä haluaa. Perijöillä on taas hankala dilemma koska tavallaan on kiva käyttää vanhempien rahoja mutta toisaalta pidetään luuserina selkäni takana. Teenpäs seksinauhan.

Seksiin on aina hyvä lopettaa. Sen jälkeen kun ei jaksa puhua.