Kotiläksyjä! Suosittelen vahvasti aloittamaan katsomalla http://www.youtube.com/watch?v=xtjx-yplqTw
En tiedä mitä reaktioita tuo pätkä aiheuttaa "siviilissä" mutta itse ainakin rupesin miettimään koko häiriköinnin käsitettä. Ensiksi rauhoittelu: jopa hecklereiden luvatussa maassa Englannissa on tuollainen touhu äärimmäisen harvinaista. Huutelu on ihan normaalia ja aina tuntui pikkasen oudolta jälkeenpäin jos ei ketään tarvinnut hiljentää (kerran olin jopa varannut liian vähän materiaalia keikalle kun kukaan ei keskeyttänytkään), mutta tuollainen sinnikkyys vaatii jo taudinkuvauksen.
En ollut yllättynyt että noin kävi juuri Richard Herringille. Hän on mukava mies lavalla ja lavan ulkopuolella mutta silti edustaa hienostoyliopiston kasvattina selkeästi älymystöä. Eli oli jo valmiina jännite bussikuskin kanssa, minkä lisäksi Richarrdin vitsit ovat tulkinnanvaraisia eivätkä avaudu juopolle. En myöskään yllättänyt siitä että "rennon hauska" huutelija yhtäkkiä flippasi täysin kun vitsailtiinkin aiheesta josta hän ei halunnut. On ihan normaalia että joku aluksi heittää provosoivia rasisti- ja sovinistikommentteja ja sitten räjähtää jos vaikka hänen kotipaikkakuntaansa dissataan. Uskoisin tämän johtuvan siitä että kyseessä on auktoriteettikisa jossa hänen koko ajatusmaailmaansa uhataan.
Suomessa on vähemmän häiriköintiä. Samoin jenkeissä. Brittilä on tuossa lajissa ainutlaatuinen. Luokkaerojännitteen lisäksi tätä selittää se että puolet kansasta pitää itseään vitsailijana ja luonnostaan hauskana. Huumori on olennainen osa päivittäistä kommunikointia. Häirikkö hiljenee vasta kun ei usko enää saavansa yliotetta tilanteesta ja kykenevänsä näyttämään supliikkiuttaan. Jenkkihäirikkö taas voi olla täysin tyytyväinen saatuaan väliin yhden kommentin ja pikkasen huomiota esiintyjältä.
Suomessa pahimmat häiriköt ovat niin kännissä että on ihan sama mitä heille sanoo takaisin. Ymmärrystä ei synny. Tapanani on aluksi kerran saada yleisö nauramaan heille, ja seuraavalla häiriköinnillä vain korottaa ääntä ja puhua päälle. Mikrofoni auttaa väittelyssä ja portsari vie sitkeimmät ulos rauhoittumaan. Vähemmän kännisten häiriköiden kanssa taas juttelen hetken ja sitten teen selväksi että show jatkuu.
Yksi keikka oli joulukuussa jossa häiriköinti meni astraaliselle tasolle. Paikkana oli Uudellamaalla sijaitseva lähiökuppila ja ensimmäinen puolisko meni leppoisasti kun yleisö kokoajan puhui sekä MC:n että kahden koomikon päälle. Puoliajalla jengi haki vielä lisää viinaa. Napitin kauluksen ja varauduin taisteluun. Homma lähti tyylikkäästi käyntiin ku huudeltiin ennen ekaa lausetta, sen aikana, ja sen jälkeen naurujen päälle. Yritin heittää pois ajatuksen "mitä teen tässä, musta olisi voinut tulla insinööri" ja painoin eteenpäin.
Hiljensin neljää häirikköä joku kymmenisen kertaa eri tyyleillä. Skriptattu kommentti, impro, päällepuhuminen. Jossain vaiheessa niiden teho loppui kun varsinaisista vitseistä kiinnostunut yleisö alkoi turhautua illan keskeytymiseen. Jatkoin settiä pitäen paussia lähinnä kun paikan omistaja käski häirikköä istumaan tai se lentää pihalle. Toisessa vaiheessa kun kyseistä tyyppiä heitettiin ulos miesporukalla matkan kulkiessa lavan vierestä niin rupesin laulamaan "Järjen veit, ja minusta orjan teit". Joku kommentoi että karaoke alkaa vasta komiikan jälkeen. Kerroin muutaman vitsin, huomasin että aika on täytetty ja kiittäen poistuin.
Näihin tunnelmiin.
lauantai 27. joulukuuta 2008
perjantai 26. joulukuuta 2008
Kontrollihuoneen kuulumiset
En tiedä mitä implikaatioita langattoman verkon keksijällä oli alunperin mielessä mutta kyllä tämä vessassa bloggausta helpottaa.
Tuli vessanpöntöstä mieleen Amerikan Yhdysvallat. Tämä ei välttämättä kuulosta kovin kehuvalta mutta antakaa minun selittää. Siellä on vessahuumori sellaisessa suosiossa mitä oli hankala alunperin ennustaa. Luulin että se on vain Hollywoodin college-leffoista syntynyt klisee. Mutta kyllä siellä kuvaillaan floatereita ja helpotuksen tunteita melkein runollisesti. Lavalla jos koomikko mainitsi missään muodossa WC:n niin huokaisin syvään ja valmistauduin kuulemaan viiden minsan rutiinin jonka lopussa kirjaimellisesti laukaistaan jännitys.
Olipas ilkeä yleistys. Mutta New Yorkin pitäisi olla maan intellektuelli mesta. Noh ihan sama, joka maalla on kliseensä. Esimerkiksi tänä syksynä suomalaisella komiikkaklubilla vähintään 87 % koomikoista puhui Big Brotherista. Olen itsekin syyllinen. Ehkä suurin kestoklisee suomalaisessa komiikassa on miesten ja naisten väliset erot. Siitä vain löytyy niin helposti juttuja joihin on muuten erittäin sekalaisen yleisön saumatonta samaistua.
Toinen kova juttu jenkeissä on homofobia. Samalla lailla kuin Suomessa on niin rasistista menoa ettei siihen edes kiinnitä huomiota (Linnan juhliin kutsuttiin Vuoden Pakolainen. I rest my case), on jenkeissä miesten välinen jännite jotain jota on hankalaa edes kuvailla. Kaverini tuli tänne syksyllä kiertueelle ja oli aivan sokissa huomattuaan että meillä on hotellilla iso yhteisvuode. Mies tuijotti mua, vuodetta, mua, vuodetta ja hermostuneesti heitti homoläppää. Aamulla hän heräsi melkein pettyneen näköisenä.
Suuri ihmeen aihe olivat myös alushousuni. Kuulen niistä kaveriltani vieläkin Facebookin chatissa. Käytän sellaisia normaaleja alushousuja joista voi tsägällä päätellä sukupuolen muttei juuri muuta. Jenkeillä on kaikilla sumeet uimahousun näköiset jotka melkein ulottuvat polviin. Paholaisen ruumiinosat pitää kätkeä. Hassuinta homofobiassa on että se johtaa jatkuvaan aiheesta puhumiseen. En kykene lopettamaan itsekään.
Kävin muuten pari viikkoa sitten laserleikkauksessa. En oo aiemmin nähnyt hevon kettua ku oli miinusta jotain kuus ja puoli. Nyt näen kaiken ja on kieltämättä vähän totuttelemista. Kävin ekaa kertaa tänään julkisessa saunassa leikkauksen jälkeen ja en tiennyt minne katsoa. Kaverini ehdotti kiuasta. Tajusin että aiemmin olen vain surutta tuijottanut jengiä koska sitä ajattelee sokeana etteivät muutkaan näe. Mua on salettiin luultu pervoksi.
Tulipas intellektuellia tekstiä. Mutta nyt paperia.
Tuli vessanpöntöstä mieleen Amerikan Yhdysvallat. Tämä ei välttämättä kuulosta kovin kehuvalta mutta antakaa minun selittää. Siellä on vessahuumori sellaisessa suosiossa mitä oli hankala alunperin ennustaa. Luulin että se on vain Hollywoodin college-leffoista syntynyt klisee. Mutta kyllä siellä kuvaillaan floatereita ja helpotuksen tunteita melkein runollisesti. Lavalla jos koomikko mainitsi missään muodossa WC:n niin huokaisin syvään ja valmistauduin kuulemaan viiden minsan rutiinin jonka lopussa kirjaimellisesti laukaistaan jännitys.
Olipas ilkeä yleistys. Mutta New Yorkin pitäisi olla maan intellektuelli mesta. Noh ihan sama, joka maalla on kliseensä. Esimerkiksi tänä syksynä suomalaisella komiikkaklubilla vähintään 87 % koomikoista puhui Big Brotherista. Olen itsekin syyllinen. Ehkä suurin kestoklisee suomalaisessa komiikassa on miesten ja naisten väliset erot. Siitä vain löytyy niin helposti juttuja joihin on muuten erittäin sekalaisen yleisön saumatonta samaistua.
Toinen kova juttu jenkeissä on homofobia. Samalla lailla kuin Suomessa on niin rasistista menoa ettei siihen edes kiinnitä huomiota (Linnan juhliin kutsuttiin Vuoden Pakolainen. I rest my case), on jenkeissä miesten välinen jännite jotain jota on hankalaa edes kuvailla. Kaverini tuli tänne syksyllä kiertueelle ja oli aivan sokissa huomattuaan että meillä on hotellilla iso yhteisvuode. Mies tuijotti mua, vuodetta, mua, vuodetta ja hermostuneesti heitti homoläppää. Aamulla hän heräsi melkein pettyneen näköisenä.
Suuri ihmeen aihe olivat myös alushousuni. Kuulen niistä kaveriltani vieläkin Facebookin chatissa. Käytän sellaisia normaaleja alushousuja joista voi tsägällä päätellä sukupuolen muttei juuri muuta. Jenkeillä on kaikilla sumeet uimahousun näköiset jotka melkein ulottuvat polviin. Paholaisen ruumiinosat pitää kätkeä. Hassuinta homofobiassa on että se johtaa jatkuvaan aiheesta puhumiseen. En kykene lopettamaan itsekään.
Kävin muuten pari viikkoa sitten laserleikkauksessa. En oo aiemmin nähnyt hevon kettua ku oli miinusta jotain kuus ja puoli. Nyt näen kaiken ja on kieltämättä vähän totuttelemista. Kävin ekaa kertaa tänään julkisessa saunassa leikkauksen jälkeen ja en tiennyt minne katsoa. Kaverini ehdotti kiuasta. Tajusin että aiemmin olen vain surutta tuijottanut jengiä koska sitä ajattelee sokeana etteivät muutkaan näe. Mua on salettiin luultu pervoksi.
Tulipas intellektuellia tekstiä. Mutta nyt paperia.
sunnuntai 21. joulukuuta 2008
Kohtalon syksy
Ja terve taas. Kai näitä voisi selvänäkin kirjoittaa. Kunhan ei tuu tavaksi.
Eniten ehkä ärsyttää just nyt anti-intellektualismi. Vaikuttaa siltä että jos puhuu muusta kuin duunista, viinasta tai urheilusta niin tuhlaa muiden aikaa. Eikö ketään kiinnosta lumihiutaleiden koostumus ja rakenne? Ku ei ne oikeesti oo yleensä symmetrisiä.
Muuten on ollut kiva syksy. Lopetin tän blogin pitämisen koska ideana oli raportoida ulkomaan reissuista, mutta kotokamaralla on pysytty. Aion pysyä jatkossakin varmaan parisen vuotta. Suunnitelmat meni uusiksi kun kuulin ettei Last Comic Standingista, eli jenkkien stand up idolsista, ei järjestetäkään uutta tuotantokautta. Enkä jaksa mennä maahan painamaan open mic sceneä. Suomessa siis. Tositeeveellä onneen tai ei mitään.
Keikkailu on kyllä kivaa maasta riippumatta. Sen oon huomannut että kehä kolmosen ulkopuolella on aina helpommat keikat. Ja muutenkin vähemmän negatiivisuutta ilmassa. Pienessä kaupungissa ei varmaan tarvitse esittää yhtä paljoa. Huvittavaa on ku takahuoneessa jaetaan kollegoiden kaa lähikaupungit, että hauku sä Kouvolaa ja mä Imatraa. Ja aina ihan samat jutut joissa vain vaihtuu yks sana. Lähes aina toimii se että jos jotain pahaa sanoo edeltävästä junapysäkistä niin pidetään jo nerona. Territorialismi on hieno käsite.
Yksittäisiä tapauksia syksystä: Oli keikkaa juuri Kauhajokea seuraavana päivänä, keskiviikkona. Ajattelin että pakko jotain asiasta mainita niin kiersin hyvin kaukaa seuraavalla kaskulla: "Viimeaikaisia uutisia muuten kommentoimatta täytyy vaan sanoa että joskus tuntuu siltä että Suomessa on enemmän pahoinvointia kuin katolisessa maassa aamupahoinvointia." Juttu toimi ja yleisö näytti rauhoittuneen nyt kun joku ylipäätään mainitsi asiasta. Kissa oli pöydällä ja sit poistettu, keikka voi jatkua.
Kauhajoesta vielä sen verran että yleensä olen äärimmäisen mediakriittinen mutta tällä kertaa olin aidosti otettu siitä kuinka vähän tapausta hehkutettiin. Nopea raportointi, sit viikon verran jälkipuintia, ja sit käytännössä maton alle. Liika tapahtuman uutisointi vaan lisää noita tapauksia koska sankarikuolemaa ne ampujat hakevat.
Syksyn aikana jouduin myös tähänastisen elämäni oudoimpaan tilanteeseen. Olin keikalla kaverin kaa ja lievästi sanottuna hänellä sujui mua paremmin. Esiintyjänä en sais syyttää tilannetta mutta välillä nyt vaan on silleen että umpikänniselle porukalle sopivat energiset panojutut paremmin kuin älykkäät vitsit. Py-sy kah-den ta-vun sa-nois. Keikan jälkeen ku menin hotellihuoneeseen niin siellä oli kaverini alasti sängyllä, vieressään alaston keikalta isketty nainen ja he kinastelivat minun koomikkotaidoistani. En aidosti tiennyt miten tähän pitää suhtautua. Rupesin tsekkaamaan laptopilla maileja ku vierestä kuului tiukkaa kritiikkiä. Kumpikaan ei edes mitenkään reagoinut siihen että saavuin huoneeseen. Jonkin ajan jälkeen he alkoivat keskittyä muihin aktiviteetteihin ja pääsin viimein nukkuumaan.
Lisää raportointia seuraa.
Eniten ehkä ärsyttää just nyt anti-intellektualismi. Vaikuttaa siltä että jos puhuu muusta kuin duunista, viinasta tai urheilusta niin tuhlaa muiden aikaa. Eikö ketään kiinnosta lumihiutaleiden koostumus ja rakenne? Ku ei ne oikeesti oo yleensä symmetrisiä.
Muuten on ollut kiva syksy. Lopetin tän blogin pitämisen koska ideana oli raportoida ulkomaan reissuista, mutta kotokamaralla on pysytty. Aion pysyä jatkossakin varmaan parisen vuotta. Suunnitelmat meni uusiksi kun kuulin ettei Last Comic Standingista, eli jenkkien stand up idolsista, ei järjestetäkään uutta tuotantokautta. Enkä jaksa mennä maahan painamaan open mic sceneä. Suomessa siis. Tositeeveellä onneen tai ei mitään.
Keikkailu on kyllä kivaa maasta riippumatta. Sen oon huomannut että kehä kolmosen ulkopuolella on aina helpommat keikat. Ja muutenkin vähemmän negatiivisuutta ilmassa. Pienessä kaupungissa ei varmaan tarvitse esittää yhtä paljoa. Huvittavaa on ku takahuoneessa jaetaan kollegoiden kaa lähikaupungit, että hauku sä Kouvolaa ja mä Imatraa. Ja aina ihan samat jutut joissa vain vaihtuu yks sana. Lähes aina toimii se että jos jotain pahaa sanoo edeltävästä junapysäkistä niin pidetään jo nerona. Territorialismi on hieno käsite.
Yksittäisiä tapauksia syksystä: Oli keikkaa juuri Kauhajokea seuraavana päivänä, keskiviikkona. Ajattelin että pakko jotain asiasta mainita niin kiersin hyvin kaukaa seuraavalla kaskulla: "Viimeaikaisia uutisia muuten kommentoimatta täytyy vaan sanoa että joskus tuntuu siltä että Suomessa on enemmän pahoinvointia kuin katolisessa maassa aamupahoinvointia." Juttu toimi ja yleisö näytti rauhoittuneen nyt kun joku ylipäätään mainitsi asiasta. Kissa oli pöydällä ja sit poistettu, keikka voi jatkua.
Kauhajoesta vielä sen verran että yleensä olen äärimmäisen mediakriittinen mutta tällä kertaa olin aidosti otettu siitä kuinka vähän tapausta hehkutettiin. Nopea raportointi, sit viikon verran jälkipuintia, ja sit käytännössä maton alle. Liika tapahtuman uutisointi vaan lisää noita tapauksia koska sankarikuolemaa ne ampujat hakevat.
Syksyn aikana jouduin myös tähänastisen elämäni oudoimpaan tilanteeseen. Olin keikalla kaverin kaa ja lievästi sanottuna hänellä sujui mua paremmin. Esiintyjänä en sais syyttää tilannetta mutta välillä nyt vaan on silleen että umpikänniselle porukalle sopivat energiset panojutut paremmin kuin älykkäät vitsit. Py-sy kah-den ta-vun sa-nois. Keikan jälkeen ku menin hotellihuoneeseen niin siellä oli kaverini alasti sängyllä, vieressään alaston keikalta isketty nainen ja he kinastelivat minun koomikkotaidoistani. En aidosti tiennyt miten tähän pitää suhtautua. Rupesin tsekkaamaan laptopilla maileja ku vierestä kuului tiukkaa kritiikkiä. Kumpikaan ei edes mitenkään reagoinut siihen että saavuin huoneeseen. Jonkin ajan jälkeen he alkoivat keskittyä muihin aktiviteetteihin ja pääsin viimein nukkuumaan.
Lisää raportointia seuraa.
lauantai 20. joulukuuta 2008
Sika
Kännipostaus.
Juuri taksijonossa juttelin naisen kanssa joka on kolmen lapsen yksinhuoltaja. Hän oli juuri saanut potkut grafiikan puolelta latojan hommista. Juttelimme niitä näitä ja kun esitin fysiikan teorian niin hän sanoi halveksivasti(tunnistan äänensävyn kokemuksesta) "Onksul paljon kavereita?" johon vastasin "Onksun yhteiskuntaluokalla näillä suhdanteilla paljoo duunii?".
Olenko sika? Vittuilin YH äidille päin näköö. Mut jossain vaiheessa ei vaan jaksa sitä että kaikki non-Big Brother keskustelunaiheet tarkoittavat elämän puutetta.
Olen joskus lukenut kirjoja. Anteeksi.
Juuri taksijonossa juttelin naisen kanssa joka on kolmen lapsen yksinhuoltaja. Hän oli juuri saanut potkut grafiikan puolelta latojan hommista. Juttelimme niitä näitä ja kun esitin fysiikan teorian niin hän sanoi halveksivasti(tunnistan äänensävyn kokemuksesta) "Onksul paljon kavereita?" johon vastasin "Onksun yhteiskuntaluokalla näillä suhdanteilla paljoo duunii?".
Olenko sika? Vittuilin YH äidille päin näköö. Mut jossain vaiheessa ei vaan jaksa sitä että kaikki non-Big Brother keskustelunaiheet tarkoittavat elämän puutetta.
Olen joskus lukenut kirjoja. Anteeksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)