"Mikä on sun nilkkasukkatilanne?"
Mikään ei palauta itsevarmaa maailmanmatkaajaa yhtä tehokkaasti maan pinnalle kuin äidin luona asuminen. Aina kämpästä poistuessani joudun kertomaan tarkan paluuajan. Noh mikäs tässä. Ainakin on hyvää ruokaa.
Suomesta päivää. Tulin pari vuorokautta sitten takaisin Skotlannista. Lentokentällä aidosti hävetti kun vuolaisin virkailijalle portilla "A bus? I thought we were flying" ja hän huokaisi syvään tavalla joka teki itsestäänselväksi kuinka usein tuota kyseistä vitsiä joutuu kuulemaan. "Just get in the damn bus." sanoi nainen vahvalla skottiaksentilla ja tottelin naama punaisena. Skotlantilaiset naiset eivät kyllä turhia jaksa jauhaa. "Do you like women? I'm single." oli tyylikäs iskurepliikki jonka kuulin 2007 festareilla esityksemme lipunmyyjätytöltä. Oli niin suoraa tekstiä etten osannut sanoa mitään takaisin. Tänä vuonna kun kysyimme naispuoliselta taksikuskilta että onko täällä nyt liian täyttä niin hän vastasi "Just kiss my arse and get in." eikä sanonut sanaakaan loppumatkan aikana. Tuollainen suvereeni auktoriteetti kyllä hiljentää. En yhtään ihmettele miksi skottimiesten kansallispuku on hame.
Festarit oli ihan kivat mutta lopussa tuli sellainen fiilis että nyt riitti. Takaisin kotimaahan. Kuusi viikkoa epäterveellistä ulkona syömistä ja minimaalista liikkumista vie mehut. Ekan kerran kun söin äiskän laittamaa vihannespataa niin elimistö oikein hyrisi tyytyväisyydestä. Olen kyllä niin rapakunnossa että pitää ryhtyä lenkkeilemään. Löysin huoneen Puotilasta ja muutettuani sinne viikon päästä pitääpä etsiä kuntosali lähettyviltä.
Hyvässä kunnossa oleminen on koomikolle tärkeämpää kuin luulisi. Esiintyjä välittää yleisölle energiaa olemuksellaan ja katsojat kyllä huomaavat milloin lavalla oleva tyyppi ei ole läsnä. Stand upissa ei juurikaan pääse piileskelemään minkään naamarin tai hahmon taakse vaan oma fiilis on helposti luettavissa. Oikein huonoina päivinä pystyn jonkun verran feikkaamaan innostumista mutta kyllä parhaat keikat ovat aina olleet silloin kun ei ole tultu liikaa valvottua, ryypättyä tai juotua kahvia. Ennen oikein tärkeitä keikkoja yritän syödä niin orgaanisesti kuin mahdollista parin päivän ajan.
Parhaan keikkavinkin ikinä sain elokuvasta Blow. Siinä Johnny Deppin esittämä huumekuriiri kertoo kuinka ajattelee pelkästään positiivisia asioita ennen kävelemistään tullista läpi. Yritän itse tehdä samaa. Välillä klubikeikoilla joku manaa takahuoneessa kuinka tästä ei tule mitään ja silloin joko häivyn tilasta tai laitan ipodin päälle. Maailma on kiva jos näin vakuutan itselleni. Ne tulee tykkäämään musta!
On Suomessa yksi keikka takana. Esiinnyin On the Rocksin komiikkaillassa keskiviikkona ja tuntui oudolta. Takeltelin sanoissa ja jätin juttuja kesken kun en muistanut miten tämä jatkuu. Alkukankeutta. Suomeksi esiintyminen on kyllä ihan erilaista kuin enkuksi vaikka juttu olisi suoraan käännetty. Komiikassa on niin tärkeää oikea rytmi. Sanoisin että tämä on melkein musiikkia. Usein nauru johtuu enemmän hauskasta ajoituksesta ja painotuksesta kuin sanan antamasta informaatiosta.
Meni kuiteskin riittävän hyvin että sain Rocksista vakiopaikan. Aion olla siellä joka viikko kokeilemassa uutta matskua. On mukavaa saada tällainen vakkarispotti sillä nyt on joku mesta missä testata raakileita. Ei niitä oikein maksullisilla esiintymisillä kehtaa. Ikinä ei oikeen tiedä toimiiko jokin idea ennen kuin sen on sanonut lavalla. Ei vaikka kuinka testaisi juttua kavereilla. Tämä johtuu siitä että esiintymistilanteessa on ihan omanlaisensa jännite ja nauru tulee sillä pelaamisesta.
Nyt eikun buukkaamaan keikkoja. Syksyn kalenterissa on parikyt merkintää ja oon tottunut olemaan sen verran lavalla kuukaudessa. Jos tarvitset huumorimiestä niin
tomi.walamies@gmail.com
Jos taas haluat tulla klubikeikalle katsomaan niin listaan sellaisia
www.myspace.com/tomiwalamies
lauantai 30. elokuuta 2008
keskiviikko 20. elokuuta 2008
Koko Skotlannin Historia
Heräsin juuri ekan kerran viiteen päivään ilman krapulaa. Lähtenyt vähän käsistä touhu täällä. Olen viimeiset kolme vuotta festareilla selvinpäin yrittänyt puskea uraa eteenpäin kiukulla ja nyt kun olen täällä vähän kuin hengailemassa niin piti vain vetää pää selväksi.
Elikkä neljännet festarit. Kerronpa edellisistä. 2005 olin juuri päättänyt muuttaa Lontooseen ja matkalaukut pakattuani meninkin Skotlannin kautta kuultuani kivoista festareista. Niiden skaala kyllä ihmetytti. Joka toinen ihminen kadulla on turisti ja käytännössä jokaisen kebabmestan yläkerrassakin on Festival Venue. Tämä on hieno nimitys mikrofonille ja tuolirivistölle. Rakastuin heti kaupunkiin. Kolmen viikon ajan juoksin klubilta toiselle ja pyysin päästä lavalle pikkuhiljaa koomikoihin tutustuen. Kuulin kymmeniä kertoja vitsin "Finnish? That sounds like finnished! haha!" mutta untuvikkotaiteilijana aina teeskentelin rehellistä naurua pitääkseni välit keikkojen vetäjiin.
Vuoden jälkeen 2006 menin festareille vetämään puolen tunnin shown pubin yläkertaan. Päivät meni flaijereita jakaessa ja irtospotteja tehdessä muiden klubeilla. Olin Lontoossa tutustunut niin moneen tyyppiin kahdentoista kuukauden ja parinsadan keikan aikana ettei enää tarvinnut kärkkyä keikkoja. Se mitä tuossa vaiheessa uraa puuttui tosin oli kokemus pitemmän keikan tekemisestä. Oli loistavaa treeniä esiintyä joka ilta puolen tunnin ajan putkeen. Lontoossa pystyin hiomaan yksittäisiä juttuja mutta nyt opin jotain esityksen dramaturgiasta. Tossa kohtaa kannattaa vähän relata, tossa kohtaa kertoa pidempiä juttuja, nyt ois jutella eturivin kaa jne. Kymmenen minuutin keikalla voi kertoa lyhyitä vitsejä mutta pidempi esitys hengittää erilailla. Näillä festareilla oli jo suomalaisseuraa kun sain houkuteltua Ismon mukaan. Esittelin miehen paikallisille ja Ismokin keikkaili paljon päättäen palata festareille.
2007 olin mukana Compilation Showssa elikkä siis tehdään porukalla nelistään. Sen nimi oli Comedy Reserve ja tähän päästäkseen piti karsiutua Lontoossa järjestetyssä kisassa. Spotti oli lyhyehkö, vartin, mutta esiintymispaikka oli hieno. Pubin yläkerran jälkeen tuntui yhtäkkiä kivalta kun oli teatteri, soundimies, radiokuulutukset, kaksi tyyppiä ovella katsomassa lippuja, ja täysiä yleisöjä. Keikat menivät ihan saatanan hyvin mutta jostain syystä arvosteluja tuli vain yksi. Opiskelijalehti three weeks kommentoi negatiivisesti koko showta ja minusta vielä "Tomi Walamies has a lot of jokes but they are all bad". Tämä tuntui hieman surrealistiselta ja muuten koko kuukausi oli hauskaa. Seuraakin oli kun paikalle tulivat kotimaan komiikkaskenestä Ismo, Ida ja Pirjo.
Ja nyt tänä vuonna on kokonainen kommuuni suomalaisia. Jopa nekin tyypit ketkä tulivat vain seuraamaan menoa ovat alkaneet hinkua lavalle pääsyä. Uskon että ensi vuonna sama meno vain jatkuu. En usko palaavani tänne ihan hetkeen kun pitäis yrittää painaa uraa jenkeissä mutta tulevaisuutta on hankala ennustaa. Ehkä joskus. Nyt pitääkin menna flaijeroimaan. Aluksi mulla oli hieno spiikki "Great comedy from Finland! Phenomenal jokes! Top Performers!" Mutta suunnilleen kolmannen krapula-aamun kohdalla lähinnä löntystelin pelokkaita turisteja kohtaan ja ärähdin "Jokes!"
Elikkä neljännet festarit. Kerronpa edellisistä. 2005 olin juuri päättänyt muuttaa Lontooseen ja matkalaukut pakattuani meninkin Skotlannin kautta kuultuani kivoista festareista. Niiden skaala kyllä ihmetytti. Joka toinen ihminen kadulla on turisti ja käytännössä jokaisen kebabmestan yläkerrassakin on Festival Venue. Tämä on hieno nimitys mikrofonille ja tuolirivistölle. Rakastuin heti kaupunkiin. Kolmen viikon ajan juoksin klubilta toiselle ja pyysin päästä lavalle pikkuhiljaa koomikoihin tutustuen. Kuulin kymmeniä kertoja vitsin "Finnish? That sounds like finnished! haha!" mutta untuvikkotaiteilijana aina teeskentelin rehellistä naurua pitääkseni välit keikkojen vetäjiin.
Vuoden jälkeen 2006 menin festareille vetämään puolen tunnin shown pubin yläkertaan. Päivät meni flaijereita jakaessa ja irtospotteja tehdessä muiden klubeilla. Olin Lontoossa tutustunut niin moneen tyyppiin kahdentoista kuukauden ja parinsadan keikan aikana ettei enää tarvinnut kärkkyä keikkoja. Se mitä tuossa vaiheessa uraa puuttui tosin oli kokemus pitemmän keikan tekemisestä. Oli loistavaa treeniä esiintyä joka ilta puolen tunnin ajan putkeen. Lontoossa pystyin hiomaan yksittäisiä juttuja mutta nyt opin jotain esityksen dramaturgiasta. Tossa kohtaa kannattaa vähän relata, tossa kohtaa kertoa pidempiä juttuja, nyt ois jutella eturivin kaa jne. Kymmenen minuutin keikalla voi kertoa lyhyitä vitsejä mutta pidempi esitys hengittää erilailla. Näillä festareilla oli jo suomalaisseuraa kun sain houkuteltua Ismon mukaan. Esittelin miehen paikallisille ja Ismokin keikkaili paljon päättäen palata festareille.
2007 olin mukana Compilation Showssa elikkä siis tehdään porukalla nelistään. Sen nimi oli Comedy Reserve ja tähän päästäkseen piti karsiutua Lontoossa järjestetyssä kisassa. Spotti oli lyhyehkö, vartin, mutta esiintymispaikka oli hieno. Pubin yläkerran jälkeen tuntui yhtäkkiä kivalta kun oli teatteri, soundimies, radiokuulutukset, kaksi tyyppiä ovella katsomassa lippuja, ja täysiä yleisöjä. Keikat menivät ihan saatanan hyvin mutta jostain syystä arvosteluja tuli vain yksi. Opiskelijalehti three weeks kommentoi negatiivisesti koko showta ja minusta vielä "Tomi Walamies has a lot of jokes but they are all bad". Tämä tuntui hieman surrealistiselta ja muuten koko kuukausi oli hauskaa. Seuraakin oli kun paikalle tulivat kotimaan komiikkaskenestä Ismo, Ida ja Pirjo.
Ja nyt tänä vuonna on kokonainen kommuuni suomalaisia. Jopa nekin tyypit ketkä tulivat vain seuraamaan menoa ovat alkaneet hinkua lavalle pääsyä. Uskon että ensi vuonna sama meno vain jatkuu. En usko palaavani tänne ihan hetkeen kun pitäis yrittää painaa uraa jenkeissä mutta tulevaisuutta on hankala ennustaa. Ehkä joskus. Nyt pitääkin menna flaijeroimaan. Aluksi mulla oli hieno spiikki "Great comedy from Finland! Phenomenal jokes! Top Performers!" Mutta suunnilleen kolmannen krapula-aamun kohdalla lähinnä löntystelin pelokkaita turisteja kohtaan ja ärähdin "Jokes!"
maanantai 18. elokuuta 2008
Syvaluotaus
Skotlannista paivaa. Internetkahvilasta puuttuvat skandikirjaimet.
Viikko vierahti nopeasti. Tama on koomikolle unelmamesta kun kokoajan tulee vain keikkailtua, katsottua esityksia ja juteltua koomikkojen kanssa. Helvetin kivaa. Ihan kuin star trek fani isossa konventiossa. Meita on taalla niin paljon etta tunnen itseni normaaliksi. Ei ole ollenkaan friikkia pysayttaa ketaan kesken lauseen kirjoittaakseen muistioon vitsi-idea.
Ennen kuin kasittelen tata mestaa enempaa niin jenkkilasta viela. Mita jai kateen kuukaudesta? Se on ainakin selvaa etta tykastyin kaupunkiin taysin. Yritan muuttaa New Yorkiin ensi vuonna. Ideana on nyt keikkailla Suomessa loppuvuosi ja saastaa rahaa ja sitten lahtea suunnitelmallisesti seikkailemaan. Tama tutkintamatka oli vahan ex tempore tasolla. Aion tulevaisuudessa enemman buukata keikkoja etukateen ja kayttaa hyvakseni kontaktejani. Niita on jo nyt mukavasti kun aina hyvan keikan jalkeen tyonnettiin kayntikortteja kateen. Nykissa on niin paljon komiikkaklubeja etta kysyntaa koomikoille riittaa.
Tosi kivaa oli se etten missaan vaiheessa tuntenut itseani friikiksi. En koomikkona enka suomalaisenakaan. Briteissa joutuu selittelemaan kansalaisuuttaan ja suomessa ammattivalintaa. Manhattanilla kaikki oli "cool". Keikat tuntuivat helpoilta koska paikalliset tuhlasivat lava-aikaa hehkuttamiseen. Oli selvasti tilausta koomikolle joka tekee vaan duuninsa. En siis tarkoita etta joka toisen lauseen pitaisi olla punchline, mutta poistetaan elokuvistakin kaikki kohtaukset jotka eivat kuljeta juonta eteenpain tai syvenna roolihahmoja. Uskon etta hehkutus on kulttuurinen juttu. Jos telkkarista tulee kokoajan pitkia mainostaukoja niin porukka tottuu tayttamaan esitysta ilmalla ja tama on ok.
Elikka uutta jenkkilan matkaa 2009 alussa. Mutta mita teen blogille nyt? Voin jatkaa kirjoittamista Skotlannista ja Suomesta jos porukkaa kiinnostaa. Koomikon elama on jotenkin tallaista: Heraan yheltatoista ja kaannan kylkea. Puoleltapaivin kavelen laptopille ja googlaan itseani seitseman tuntia. Sitten menen keikalle ja takahuoneessa valitan siita kuinka joku muu on paremmassa vaiheessa urallaan vaikka on minua huonompi/parempi ja on tehnyt komiikkaa minua vahemman/kauemmin ja tama on epareilua. Taman jalkeen kuulen skenen uusimmat juorut ja menen kertomaan vitseja lavalle. Jalkeenpain yritan hengata baaritiskilla eteerisen viileasti ja jos joku tulee kehumaan esitysta niin esitan puoliksi yllattynytta, puoliksi vaivaantunutta. Keikan jalkeen takaisin kotiin googlen aareen, tai jos onnistui iskeminen niin googlen aareen kahdestaan.
No jatkan kirjoittamista inspiraation mukaan. Skotlanti: Taalla nakyy viikinkien vaikutus. Paikalliset nayttavat etaisen skandinaaveilta oudolla tavalla. Vaaleaa ihoa riittaa. Niin kuin muuallakin briteissa niin punatukkaisuus on tosi iso juttu. Takalaisittain 'ginger'. Ymmartaakseni tama johtuu muinaisista noitavainoista. Ginger onkin ainoa ryhma jota vastaan saa enaa heittaa rasistisia vitseja. Ei silleen etta kaipaisin rasismia lisaa mutta outoa etta aina pitaa erikseen loytaa joku kohde ja eristaa se. Me vastaan noi.
Keikat ovat menneet ihan hyvin. Kollegoiden Riku ja Rich kanssa vedetaan showta baarin alakerrassa joka paiva. Teemana on etta kaksi suomalaista ja yksi jenkki. Tosin Rich on asunut Suomessa melkein puolet elamastaan. Baari on hieman syrjassa joten enemmisto yleisosta on lokaaleja. Olen muuttanut settia kasittelemaan paikallisia juttuja. En ole viela uskaltanut aloittaa yhtaan keikkaa "Hello England!" mutta eikohan kohta jo napsahda paassa. Toissapaivana sanoin lavalla etta onko teilla muitakin kaupunkeja kuin Edinburgh ja Glasgow ja oli mukavan paheksuneita ilmeita. Pitaapa kiusata lisaa.
Viikko vierahti nopeasti. Tama on koomikolle unelmamesta kun kokoajan tulee vain keikkailtua, katsottua esityksia ja juteltua koomikkojen kanssa. Helvetin kivaa. Ihan kuin star trek fani isossa konventiossa. Meita on taalla niin paljon etta tunnen itseni normaaliksi. Ei ole ollenkaan friikkia pysayttaa ketaan kesken lauseen kirjoittaakseen muistioon vitsi-idea.
Ennen kuin kasittelen tata mestaa enempaa niin jenkkilasta viela. Mita jai kateen kuukaudesta? Se on ainakin selvaa etta tykastyin kaupunkiin taysin. Yritan muuttaa New Yorkiin ensi vuonna. Ideana on nyt keikkailla Suomessa loppuvuosi ja saastaa rahaa ja sitten lahtea suunnitelmallisesti seikkailemaan. Tama tutkintamatka oli vahan ex tempore tasolla. Aion tulevaisuudessa enemman buukata keikkoja etukateen ja kayttaa hyvakseni kontaktejani. Niita on jo nyt mukavasti kun aina hyvan keikan jalkeen tyonnettiin kayntikortteja kateen. Nykissa on niin paljon komiikkaklubeja etta kysyntaa koomikoille riittaa.
Tosi kivaa oli se etten missaan vaiheessa tuntenut itseani friikiksi. En koomikkona enka suomalaisenakaan. Briteissa joutuu selittelemaan kansalaisuuttaan ja suomessa ammattivalintaa. Manhattanilla kaikki oli "cool". Keikat tuntuivat helpoilta koska paikalliset tuhlasivat lava-aikaa hehkuttamiseen. Oli selvasti tilausta koomikolle joka tekee vaan duuninsa. En siis tarkoita etta joka toisen lauseen pitaisi olla punchline, mutta poistetaan elokuvistakin kaikki kohtaukset jotka eivat kuljeta juonta eteenpain tai syvenna roolihahmoja. Uskon etta hehkutus on kulttuurinen juttu. Jos telkkarista tulee kokoajan pitkia mainostaukoja niin porukka tottuu tayttamaan esitysta ilmalla ja tama on ok.
Elikka uutta jenkkilan matkaa 2009 alussa. Mutta mita teen blogille nyt? Voin jatkaa kirjoittamista Skotlannista ja Suomesta jos porukkaa kiinnostaa. Koomikon elama on jotenkin tallaista: Heraan yheltatoista ja kaannan kylkea. Puoleltapaivin kavelen laptopille ja googlaan itseani seitseman tuntia. Sitten menen keikalle ja takahuoneessa valitan siita kuinka joku muu on paremmassa vaiheessa urallaan vaikka on minua huonompi/parempi ja on tehnyt komiikkaa minua vahemman/kauemmin ja tama on epareilua. Taman jalkeen kuulen skenen uusimmat juorut ja menen kertomaan vitseja lavalle. Jalkeenpain yritan hengata baaritiskilla eteerisen viileasti ja jos joku tulee kehumaan esitysta niin esitan puoliksi yllattynytta, puoliksi vaivaantunutta. Keikan jalkeen takaisin kotiin googlen aareen, tai jos onnistui iskeminen niin googlen aareen kahdestaan.
No jatkan kirjoittamista inspiraation mukaan. Skotlanti: Taalla nakyy viikinkien vaikutus. Paikalliset nayttavat etaisen skandinaaveilta oudolla tavalla. Vaaleaa ihoa riittaa. Niin kuin muuallakin briteissa niin punatukkaisuus on tosi iso juttu. Takalaisittain 'ginger'. Ymmartaakseni tama johtuu muinaisista noitavainoista. Ginger onkin ainoa ryhma jota vastaan saa enaa heittaa rasistisia vitseja. Ei silleen etta kaipaisin rasismia lisaa mutta outoa etta aina pitaa erikseen loytaa joku kohde ja eristaa se. Me vastaan noi.
Keikat ovat menneet ihan hyvin. Kollegoiden Riku ja Rich kanssa vedetaan showta baarin alakerrassa joka paiva. Teemana on etta kaksi suomalaista ja yksi jenkki. Tosin Rich on asunut Suomessa melkein puolet elamastaan. Baari on hieman syrjassa joten enemmisto yleisosta on lokaaleja. Olen muuttanut settia kasittelemaan paikallisia juttuja. En ole viela uskaltanut aloittaa yhtaan keikkaa "Hello England!" mutta eikohan kohta jo napsahda paassa. Toissapaivana sanoin lavalla etta onko teilla muitakin kaupunkeja kuin Edinburgh ja Glasgow ja oli mukavan paheksuneita ilmeita. Pitaapa kiusata lisaa.
perjantai 15. elokuuta 2008
sunnuntai 10. elokuuta 2008
McTomi
Terveisiä Skotlannista. Matkustin juuri seitsemän tuntia lentokoneessa ja sitten seitsemän tuntia junassa. Olen suht pihalla ja kello on aamulla kahdeksan. Jetlagin takia aivot ovat urheilufanin tasolla. Vieressäni kuorsaa suomalainen koomikkokollega jota yritän herättää tällä näpytyksellä. Jos mä en saa nukuttua niin miks muiden pitäisi? Vasta-argumentti: Empatia on positiivinen ominaisuus evoluution kannalta. Tosin niin on itsekkyyskin. Käytäntö kylläkin todistaa että joku argumentoi tyyliin "ihminen on eläin" vain silloin kuin haluaa luvan tehdä pahaa.
En siis majaile enää jenkeissä. Vajaan kuukauden tutkimusmatkani tuli päätökseen ja nyt on vuorossa pari viikkoa Edinburghissa. The Edinburgh Fringe on koko elokuun kestävä maailman isoin esittävän taiteen festari. Olen täällä neljättä vuotta putkeen. Ideana on vetää show parin suomalaisen kollegani kanssa 15 iltana peräkkäin ja samalla tehdä muualla irtospotteja sekä seurata komiikkaa. Tästä tulee hauskaa ja rankkaa. Auttais jos saisin vaikka tänään unta jossain vaiheessa.
Jetlag on outo juttu. Etenkin itään matkustaessa kun missaa välistä päivän. Tuntuu siltä että väsyttää, muttei nukuta. Kokoajan nälkä muttei saa syötyä. Aistit ovat herkkinä mutta silti ihan kuin kulkisi unessa. En osaa kuvailla. Ajatuksia ei saa keskitettyä mihinkään. Tomaatti on maukas ruoka mutta miksi ulkoministerimme korvattiin ainoalla tyypillä joka on vielä huonompi?
On ikävä New Yorkia jo nyt. Siellä on ainutlaatuisen pirteä fiilis koko kaupungissa. Aamulla herätessä tuntui siltä että tänään voi tapahtua jotain kivaa ja mikä vaan on mahdollista. Brittilä on taas jämähtänyt historiaan. Näillä ei asunnoissa ole kynnyksiä koska talvella kuuluu palella. Insinöörikansan vastakohta. Skotlanti on ehkä ainoa mesta mistä löytyy vielä pahempaa ruokaa kuin englannista. Kun luin iltiksestä että skottilainen huippukokki (paradoksi) haukkui suomalaisen perinneruoan lyttyyn niin repesin täysin. Sitten luin uutisen uudelleen epäuskosta ja rupesin odottamaan artikkelimuotoisia vastaiskuja. Mutta ei. Uutisoitiin vain siitä kuinka meidän pitäisi uudistaa menoa jne. Haloo! Pienen pohjoisen maan nöyryys on välillä ymmärrettävää mutta jos upporasvapaistoäijä kuittailee sisäelinpiirakallaan niin silloin voi jo haistatella.
Tulen jonkun verran haukkumaan tätä saarta blogissa. Joku voi ihmetellä että miksi ylipäätään viihdyin täällä kolme vuotta putkeen. Komiikkaskene on uskomaton ympäri koko maata, etenkin Lontoossa ja Fringen aikana Edinburghissa. Siihen on pari syytä: Ensinnäkin tekopyhyys on loistava aihe komiikalle. Se ei täältä luokkayhteiskunnasta heti lopu kesken. Toiseksi brittiläisen elämän kurjuus on siedettävissä vain hyvän viihteen avulla joten sellaista tänne on kehittynyt.
Hyvää yötä.
En siis majaile enää jenkeissä. Vajaan kuukauden tutkimusmatkani tuli päätökseen ja nyt on vuorossa pari viikkoa Edinburghissa. The Edinburgh Fringe on koko elokuun kestävä maailman isoin esittävän taiteen festari. Olen täällä neljättä vuotta putkeen. Ideana on vetää show parin suomalaisen kollegani kanssa 15 iltana peräkkäin ja samalla tehdä muualla irtospotteja sekä seurata komiikkaa. Tästä tulee hauskaa ja rankkaa. Auttais jos saisin vaikka tänään unta jossain vaiheessa.
Jetlag on outo juttu. Etenkin itään matkustaessa kun missaa välistä päivän. Tuntuu siltä että väsyttää, muttei nukuta. Kokoajan nälkä muttei saa syötyä. Aistit ovat herkkinä mutta silti ihan kuin kulkisi unessa. En osaa kuvailla. Ajatuksia ei saa keskitettyä mihinkään. Tomaatti on maukas ruoka mutta miksi ulkoministerimme korvattiin ainoalla tyypillä joka on vielä huonompi?
On ikävä New Yorkia jo nyt. Siellä on ainutlaatuisen pirteä fiilis koko kaupungissa. Aamulla herätessä tuntui siltä että tänään voi tapahtua jotain kivaa ja mikä vaan on mahdollista. Brittilä on taas jämähtänyt historiaan. Näillä ei asunnoissa ole kynnyksiä koska talvella kuuluu palella. Insinöörikansan vastakohta. Skotlanti on ehkä ainoa mesta mistä löytyy vielä pahempaa ruokaa kuin englannista. Kun luin iltiksestä että skottilainen huippukokki (paradoksi) haukkui suomalaisen perinneruoan lyttyyn niin repesin täysin. Sitten luin uutisen uudelleen epäuskosta ja rupesin odottamaan artikkelimuotoisia vastaiskuja. Mutta ei. Uutisoitiin vain siitä kuinka meidän pitäisi uudistaa menoa jne. Haloo! Pienen pohjoisen maan nöyryys on välillä ymmärrettävää mutta jos upporasvapaistoäijä kuittailee sisäelinpiirakallaan niin silloin voi jo haistatella.
Tulen jonkun verran haukkumaan tätä saarta blogissa. Joku voi ihmetellä että miksi ylipäätään viihdyin täällä kolme vuotta putkeen. Komiikkaskene on uskomaton ympäri koko maata, etenkin Lontoossa ja Fringen aikana Edinburghissa. Siihen on pari syytä: Ensinnäkin tekopyhyys on loistava aihe komiikalle. Se ei täältä luokkayhteiskunnasta heti lopu kesken. Toiseksi brittiläisen elämän kurjuus on siedettävissä vain hyvän viihteen avulla joten sellaista tänne on kehittynyt.
Hyvää yötä.
torstai 7. elokuuta 2008
Keikkoja
"That's what I'm talking about!"
"Them's the apples!"
"Tell me about it!"
"My life, right!"
Täälläpäin kuuluu hehkuttaa. Jos haluaa vitsistä kunnon naurut irti niin suosittelen lisäämään loppuun tyhjän lauseen. Muutenkin pitää olla asennetta. Lavalla ja sen ulkopuolella. Asenteella voi korvata esimerkiksi logiikan. Tähän meininkiin oli aluksi hankala tottua mutta nyt alan päästä jyvälle. Herään! Aamulla! Ja! Juon! Kahvia! Koska! Tykkään! Siitä! Katoin telkusta bisneskanavaa ja pukumiehet täysillä huusivat toistensa päälle kuvaillen kuinka nyt on 'awesome' aika sijoittaa tiettyyn teollisuudenhaaraan.
Mutta mikäs siinä. Maassa maan tavalla. Olen ruvennut lisäämään juttuihin löysempiä kohtia ja huomasin jotain outoa: Komiikkasettini hengittää paremmin. Sitä on helpompi kuunnella. En enää ryntää punchlinesta toiseen vaan esittelen aiheen ja rupean puhumaan siitä. Tämä on silleen hauskaa vaihtelua että viimeiset kolme vuotta olen suunnilleen laskenut sekuntteja seuraavaan yllättävään käänteeseen. Kiva oppia uusia asioita. Saa nähdä toimiiko hitaampi tyylini Euroopassa.
Keikkoja on tullut painettua paljon. Peruspäivänä teen open micin roskaklubilla viiden-kuuden maissa ja sitten meen joko ok klubille kärkkymään spottia tai kovalle klubille seuraamaan menoa. On kiva esiintyä paljon ja muutenkin nähdä kokoajan uusia äijiä lavalla. Inspiroivaa. Hyvät täällä on kyl tosi hyviä. Paikalliset ovat aivan loistavia saamaan selvät rutiinit kuulostamaan sillä hetkellä keksityltä jutustelulta. Stand upin illuusio.
Eroa Suomen skeneen on että täällä klubeilla on vähemmän jengiä yleisössä. Isoillakin mestoilla voi tupa täyttyä 80 tyypin kohdalla. Tosin illan aikana on helposti kolme showta. Spotit ovat lyhyempiä ja pitää olla melkoinen konkari ennen kuin pääsee esiintymään kauemmin kuin 10-15 minuuttia. Show kestää tunnin ja kolme varttia ja väliaikaa ei ole käytännössä ikinä. Tarjoilijat tuovat juomia kokoajan huoneeseen mikä on lievä häiriö mutta siihen tottuu. Monesti hyvillä klubeilla ennen headlineria laitetaan joku untuvikko lavalle koska juuri silloin tarjoilijat tuovat pöytään illan laskun ja yleisö kaivaa kuvetta. Tämä spotti on melkein mahdoton esiintyjälle koska huomio on täysin kiinnittynyt muualle. Sitten illan pääesiintyjä tulee tilanteen rauhoituttua lavalle ja korjaa potin. Itse tein yhden tuollaisen kuolleen spotin ja tuntui suunnilleen siltä kuin häiritsisi jonkun rakastelutuokiota. Laskun maksaminen on intensiivistä touhua.
Noh, mitä vaan että pääsee lavalle. Tässä hommassa välillä joutuu nöyristelemään. Olen ruvennut hengailemaan kivempien klubien luona ja tutustumaan vähitellen vetäjiin. Yhtäkkiä kun he kysyvät mitä teen niin kerron olevani koomikko ja pyydän spottia silleen että olisi heille tukalaa kieltäytyä. Saatan vaikka mennä katsomaan esitystä ja tarkoituksella maksan pääsylipun vaikka olisi periaatteessa koomikoille ilmaista, jotta heitä hävettää myöhemmin kuultuaan ammatistani ja saan säälistä spotin. On myös tullut välillä liioiteltua saavutuksiani (I've done a fair bit of Finnish television = yksi kuuden minuutin spotti). Nyt tuntuukin siltä että jos ei tästä lajista tule mitään niin voin suoraan siirtyä myymään käytettyjä autoja.
"Them's the apples!"
"Tell me about it!"
"My life, right!"
Täälläpäin kuuluu hehkuttaa. Jos haluaa vitsistä kunnon naurut irti niin suosittelen lisäämään loppuun tyhjän lauseen. Muutenkin pitää olla asennetta. Lavalla ja sen ulkopuolella. Asenteella voi korvata esimerkiksi logiikan. Tähän meininkiin oli aluksi hankala tottua mutta nyt alan päästä jyvälle. Herään! Aamulla! Ja! Juon! Kahvia! Koska! Tykkään! Siitä! Katoin telkusta bisneskanavaa ja pukumiehet täysillä huusivat toistensa päälle kuvaillen kuinka nyt on 'awesome' aika sijoittaa tiettyyn teollisuudenhaaraan.
Mutta mikäs siinä. Maassa maan tavalla. Olen ruvennut lisäämään juttuihin löysempiä kohtia ja huomasin jotain outoa: Komiikkasettini hengittää paremmin. Sitä on helpompi kuunnella. En enää ryntää punchlinesta toiseen vaan esittelen aiheen ja rupean puhumaan siitä. Tämä on silleen hauskaa vaihtelua että viimeiset kolme vuotta olen suunnilleen laskenut sekuntteja seuraavaan yllättävään käänteeseen. Kiva oppia uusia asioita. Saa nähdä toimiiko hitaampi tyylini Euroopassa.
Keikkoja on tullut painettua paljon. Peruspäivänä teen open micin roskaklubilla viiden-kuuden maissa ja sitten meen joko ok klubille kärkkymään spottia tai kovalle klubille seuraamaan menoa. On kiva esiintyä paljon ja muutenkin nähdä kokoajan uusia äijiä lavalla. Inspiroivaa. Hyvät täällä on kyl tosi hyviä. Paikalliset ovat aivan loistavia saamaan selvät rutiinit kuulostamaan sillä hetkellä keksityltä jutustelulta. Stand upin illuusio.
Eroa Suomen skeneen on että täällä klubeilla on vähemmän jengiä yleisössä. Isoillakin mestoilla voi tupa täyttyä 80 tyypin kohdalla. Tosin illan aikana on helposti kolme showta. Spotit ovat lyhyempiä ja pitää olla melkoinen konkari ennen kuin pääsee esiintymään kauemmin kuin 10-15 minuuttia. Show kestää tunnin ja kolme varttia ja väliaikaa ei ole käytännössä ikinä. Tarjoilijat tuovat juomia kokoajan huoneeseen mikä on lievä häiriö mutta siihen tottuu. Monesti hyvillä klubeilla ennen headlineria laitetaan joku untuvikko lavalle koska juuri silloin tarjoilijat tuovat pöytään illan laskun ja yleisö kaivaa kuvetta. Tämä spotti on melkein mahdoton esiintyjälle koska huomio on täysin kiinnittynyt muualle. Sitten illan pääesiintyjä tulee tilanteen rauhoituttua lavalle ja korjaa potin. Itse tein yhden tuollaisen kuolleen spotin ja tuntui suunnilleen siltä kuin häiritsisi jonkun rakastelutuokiota. Laskun maksaminen on intensiivistä touhua.
Noh, mitä vaan että pääsee lavalle. Tässä hommassa välillä joutuu nöyristelemään. Olen ruvennut hengailemaan kivempien klubien luona ja tutustumaan vähitellen vetäjiin. Yhtäkkiä kun he kysyvät mitä teen niin kerron olevani koomikko ja pyydän spottia silleen että olisi heille tukalaa kieltäytyä. Saatan vaikka mennä katsomaan esitystä ja tarkoituksella maksan pääsylipun vaikka olisi periaatteessa koomikoille ilmaista, jotta heitä hävettää myöhemmin kuultuaan ammatistani ja saan säälistä spotin. On myös tullut välillä liioiteltua saavutuksiani (I've done a fair bit of Finnish television = yksi kuuden minuutin spotti). Nyt tuntuukin siltä että jos ei tästä lajista tule mitään niin voin suoraan siirtyä myymään käytettyjä autoja.
maanantai 4. elokuuta 2008
Internet ja komiikka
Ennen oli kaikki paremmin. Koomikko meni lavalle ja kertoi juttuja. Yleisö nauroi tai ei. Kaikki tapahtui siinä hetkessä. Ei tarvinnut jälkeenpäin miettiä että sujuiko. Mutta nykyään on tällainen juttu kuin internet jonne pitäisi laittaa nauhoitettuja settejä arvioitavaksi. Jotkut voivat sitä kautta päästä staroiksi jopa maissa joissa eivät ole näkyneet edes telkkarissa. Tästä esimerkkinä ovat Pablo Franciscon loppuunmyydyt keikat ja melkoinen hype. Paikalle tuli jopa jengiä ketkä eivät ikinä olleet nähneet suomalaista lavakomiikkaa.
Elikkä jotain pitäis tehdä ja laittaa nettiin. Nyt! Itsekin siksi olin juuri sketsiä kuvaamassa ja sen jälkeen kerroin ihan vaan juttuja kameraan. Saas nähdä millaista jälkeä tulee. Yksi pätkä mulla on jo netissä:
http://www.theworldstandsup.com/Comics-A-Z/Walamies.aspx
Ton kuvaukset olivat Lontoossa helmikuussa ja show näytettiin brittien telkassa heinäkuussa. Ennen kuin tuota enempää arvioin niin yksi mielipide: Kaikki komiikka näyttää telkussa paskemmalta kuin livenä. Ihan kaikki. Tähän on pari syytä.
Yksi: Kolmiulotteisuus on hauskempaa kuin kaksiuloitteisuus. En tiedä miksi. Ehkä siinä on lisää ulottuvuutta, hehee.
Kaksi: Ihmiset nauttivat enemmän jostain jos siitä pitää maksaa. Okei tämä vertaus ei aina pidä paikkaansa koska on ilmaisia livekeikkoja sekä joku voi vaikka ostaa komiikka-DVD:n. Mutta yleensä ruutukomiikka on ilmaista ja livekama ei. Tämä on outoa ilmiö mutta kokemuksen kautta todeksi havaittu. Laitettiin kerran ilmaiseen liveklubiin yhden punnan sisäänpääsymaksu ja tapahtui outoa: tuli enemmän yleisöä ja se oli aktiivisemmin messissä. Jokin osa aivoista vain sanoo että "Nyt pitää nauttia kun tässä on jotain panoksena". Sama osa sanoo välillä "Tää on ilmaista eli katotaan nyt jos tsägällä saa yhet naurut". Muistan kuinka skidinä vuokratessani videon tsemppasin oikeen että nautin siitä, verrattuna telkasta suorana katsottuun.
Kolme: Ruudun kautta on hankala saada flow-tilaa. Tämä on parasta mitä voi livenä käydä. Jotenkin vaan yleisön ja esiintyjän kemiat osuvat yhteen ja aika vierähtää kuin siivillä. Tuntui kuin olisi tuntenut tuon tyypin lavalla koko ikänsä. Ruudulta taas tulee vain yksittäisiä juttuja ja katsoja jokaisen alussa miettii tarkkaan että tykkääkö juuri tästä. Tilanne muistuttaa enemmänkin äikänmaikkaa tarkastamassa ainetta kuin viihdettä. "Tossa kohtaa olisit voinut korostaa samaistumista."
Elikkä mitä järkeä esiintyä telkassa tai netissä? Pablo-ilmiö. Peppuja penkkeihin livekeikalle.
Telkussa toimivat eri asiat kuin klubeilla. Ensinnäkin impro menettää tehoaan. Klubilla on huikea fiilis kun koomikko hetkessä keksii lohkaisun. Yleisölle puhuminen ylipäätään menettää maagisuuttaan. Yksittäiset vitsit taas korostuvat. Tämä on minulle hyvä koska niitä kerron melko paljon. Ehdin parin minuutin spotissa kertoa enemmän naurukohtia kuin tarinoivampi tyyppi.
Tosta clipistä: Esiinnyin kymmenen minuuttia ja siitä leikattiin telkkariin kuuden minsan spotti ja nettiin kaks ja puoli. Editoinnista minulla ei ole mitään kontrollia. Itse olisin näyttänyt eri kohdan koska lopussa kerroin parempia juttuja. Alun juttuni suomalaisuudesta eivät ole kovin inspiroituja koska olen kyllästynyt käsittelemään aihetta, ja sivuan sitä hyvin vähän keikan alussa koska on käytännössä pakko. Mutta tuottajan mielestä suomalaisuuteni on kova juttu joten sitä korostettiin.
Settini oli suunniteltu kuin normaali klubisetti silleen että kymmenen minsan otos muodostaa järkevän kokonaisuuden. Tämä taisi olla virhe, sillä nyt parin minsan otos näyttää tyhmältä. Olisi pitänyt unohtaa liveyleisö kokonaan ja kertoa irronnaisia juttuja. Ensi kerralla tiedän tämän. Tuntuu vain niin oudolta esiintyjänä laiminlyödä paikalla olevaa yleisöä. Mutta ehkä se on tulevaisuus.
P.S. Jos olet nähnyt komiikkaa vain läppäriltä niin suosittelen klubi-iltaa. www.koomikot.com listaa Suomen keikat. Lupaan että kokemus on huomattavasti intensiivisempi kuin olettaisit.
Elikkä jotain pitäis tehdä ja laittaa nettiin. Nyt! Itsekin siksi olin juuri sketsiä kuvaamassa ja sen jälkeen kerroin ihan vaan juttuja kameraan. Saas nähdä millaista jälkeä tulee. Yksi pätkä mulla on jo netissä:
http://www.theworldstandsup.com/Comics-A-Z/Walamies.aspx
Ton kuvaukset olivat Lontoossa helmikuussa ja show näytettiin brittien telkassa heinäkuussa. Ennen kuin tuota enempää arvioin niin yksi mielipide: Kaikki komiikka näyttää telkussa paskemmalta kuin livenä. Ihan kaikki. Tähän on pari syytä.
Yksi: Kolmiulotteisuus on hauskempaa kuin kaksiuloitteisuus. En tiedä miksi. Ehkä siinä on lisää ulottuvuutta, hehee.
Kaksi: Ihmiset nauttivat enemmän jostain jos siitä pitää maksaa. Okei tämä vertaus ei aina pidä paikkaansa koska on ilmaisia livekeikkoja sekä joku voi vaikka ostaa komiikka-DVD:n. Mutta yleensä ruutukomiikka on ilmaista ja livekama ei. Tämä on outoa ilmiö mutta kokemuksen kautta todeksi havaittu. Laitettiin kerran ilmaiseen liveklubiin yhden punnan sisäänpääsymaksu ja tapahtui outoa: tuli enemmän yleisöä ja se oli aktiivisemmin messissä. Jokin osa aivoista vain sanoo että "Nyt pitää nauttia kun tässä on jotain panoksena". Sama osa sanoo välillä "Tää on ilmaista eli katotaan nyt jos tsägällä saa yhet naurut". Muistan kuinka skidinä vuokratessani videon tsemppasin oikeen että nautin siitä, verrattuna telkasta suorana katsottuun.
Kolme: Ruudun kautta on hankala saada flow-tilaa. Tämä on parasta mitä voi livenä käydä. Jotenkin vaan yleisön ja esiintyjän kemiat osuvat yhteen ja aika vierähtää kuin siivillä. Tuntui kuin olisi tuntenut tuon tyypin lavalla koko ikänsä. Ruudulta taas tulee vain yksittäisiä juttuja ja katsoja jokaisen alussa miettii tarkkaan että tykkääkö juuri tästä. Tilanne muistuttaa enemmänkin äikänmaikkaa tarkastamassa ainetta kuin viihdettä. "Tossa kohtaa olisit voinut korostaa samaistumista."
Elikkä mitä järkeä esiintyä telkassa tai netissä? Pablo-ilmiö. Peppuja penkkeihin livekeikalle.
Telkussa toimivat eri asiat kuin klubeilla. Ensinnäkin impro menettää tehoaan. Klubilla on huikea fiilis kun koomikko hetkessä keksii lohkaisun. Yleisölle puhuminen ylipäätään menettää maagisuuttaan. Yksittäiset vitsit taas korostuvat. Tämä on minulle hyvä koska niitä kerron melko paljon. Ehdin parin minuutin spotissa kertoa enemmän naurukohtia kuin tarinoivampi tyyppi.
Tosta clipistä: Esiinnyin kymmenen minuuttia ja siitä leikattiin telkkariin kuuden minsan spotti ja nettiin kaks ja puoli. Editoinnista minulla ei ole mitään kontrollia. Itse olisin näyttänyt eri kohdan koska lopussa kerroin parempia juttuja. Alun juttuni suomalaisuudesta eivät ole kovin inspiroituja koska olen kyllästynyt käsittelemään aihetta, ja sivuan sitä hyvin vähän keikan alussa koska on käytännössä pakko. Mutta tuottajan mielestä suomalaisuuteni on kova juttu joten sitä korostettiin.
Settini oli suunniteltu kuin normaali klubisetti silleen että kymmenen minsan otos muodostaa järkevän kokonaisuuden. Tämä taisi olla virhe, sillä nyt parin minsan otos näyttää tyhmältä. Olisi pitänyt unohtaa liveyleisö kokonaan ja kertoa irronnaisia juttuja. Ensi kerralla tiedän tämän. Tuntuu vain niin oudolta esiintyjänä laiminlyödä paikalla olevaa yleisöä. Mutta ehkä se on tulevaisuus.
P.S. Jos olet nähnyt komiikkaa vain läppäriltä niin suosittelen klubi-iltaa. www.koomikot.com listaa Suomen keikat. Lupaan että kokemus on huomattavasti intensiivisempi kuin olettaisit.
perjantai 1. elokuuta 2008
Valoisa risukasa
"You think this is tough? Try selling insurance to strippers. So, are you covered?"
Uhosin aiemmin etten listaa yksittäisiä vitsejäni mutta osa näistä on niin hyviä etten voi enää pidätellä. Ja fiilikset on muutenkin korkealla viime keikkojen jäljiltä. Jenkkikaverini Yannis (maailman ainoa ei-nationalistinen kreikkalainen) järkkäsi illan jossa oli vuorotellen videosketsejä sekä stand uppia. Tämä konsepti sopi hyvin yhteen. Muutenkin en usko että liikaa kannattaa stressata sitä mikä on "oikeeta" ja "puhdasta" lavakomiikkaa. Yleisöt vaan tuoleihin ja sit jotain kivaa eteen. Kuka näitä laskee. Suomessa välillä tiukistellaan sillä että ei saa vaikkapa hahmokoomikkoja päästää stand up klubeille. Uskon että tämä johtuu vaan siitä että nyt on vielä alkuvaiheet ja pitää todistaa että stand up ylipäätäänsä voi toimia. Jenkeissä tämä on jo täysin itsestäänselvää niin nyt sitä voi sekoittaa muihin taiteenmuotoihin.
Sivuhuomio stand upin toimivuudesta Suomessa: Joka kerta loppuunmyyty stand up klubi tampereen kaupunginteatterin tiloissa lopetettiin pari vuotta sitten kuin seinään teatterin toimesta. Uskon yhä että se johtuu siitä että kyseinen tapahtuma oli koko laitoksen ainoa voitollinen ohjelma ja siksi sai itse teatteriesitykset näyttämään huonolta.
Yleisö tykkäsi sketsivideoista mutta lähes kaikki ne olivat täynnä viittauksia jenkkijuttuihin joten multa meni ohin. Ainoo minkä tajusin oli kuittailu 50-luvun tyyliselle puhtoiselle perhesitcomille. Koomikoistakin kaikilla meni hyvin. Mulla meni ihan saatanan hyvin. Kaikki vain natsahti yhteen ja kun viimeinkin oli edessä oikea yleisö niin halusin ottaa siitä kaiken irti. Alussa yleisö oli suht rauhaton ja puhui keskenään mutta settini loppuvaiheilla jo hyssyttelivät toisiaan olemaan hiljempaa kuullakseen juttuni. Tämä on äärimmäisen harvinaista ja todella hyvä merkki.
Mun hyvä keikka erottui silleenkin joukosta että täällä harvemmin yksikään koomikko vetää alusta loppuun tappomeininkiä. Enemmänkin on rentoa hengailua jossa korostetaan yhteenkuuluvuutta yleisön kanssa. Tässä on suuri ero brittiläisen ja jenkkiläisen viihdekulttuurin välillä: Briteissä ei tarvii ollenkaan olla mukava mutta taitoa arvostetaan. Televisio täynnä antisankareita (Fitz) ja stand up skenessä epämiellyttäviä kusipäitä joilla helvetin hyvät jutut. Yleisö samaistuu heikkouksiin. Jenkeissä taas saa paljon anteeksi jos on kiiltävät hampaat.
On myöskin hankala vetää tappokeikkaa jos oma puhetapa on täynnä ylimääräistä höttöä. Vie liikaa tilaa naurukohdilta. Lähes jokainen koomikko täällä aloittaa näin: "Hey! How you doing? Doing good? Me too. I'm doing good. What's up! New York, man." Itse aloitan esim. tyyliin "Sorry I'm a bit late. Got into a staring contest with this blind guy." Vaikka periaatteessa jenkki pyrkii alullaan luomaan keskustelua yleisön kanssa, ja minä vain kerron suoraan vitsin, niin pystyn samalla tutustuttamaan itseäni yleisölle. Tuosta selviää että olen outo, vähäsanainen ja jonkun verran sadisti. Ja samalla saa ekan naurun sisään. Perussaksalaista tehokkuusajattelua.
Esimerkiksi eilen näin hyvän koomikon jolla oli nerokkaita vitsejä mutta ihan turhaa täytettä sen verran että ei mitenkään voinut saada esitykseen flow-tilaa päälle. Huumejuttu alkoi tälleen: "Hey man. You do drugs? Yes? No? It's cool man. I do drugs. Well I used to. Drugs, man. I don't do them anymore. Drugs are cool though." ja sitten itse juttu joka ei mitenkään tarvinnut tuota alustusta. Toi on sama kuin kitaristi joka säkeen välillä pysähtyisi virittämään soitinta.
Mut nyt pitää juosta hautausmaalle. Kuvataan video jossa kerron vitsejä suoraan kameralle ja laitetaan se nettiin. Toivottavasti on vähemmän noloa kuin aikaisempi puhelinseksipätkä.
Uhosin aiemmin etten listaa yksittäisiä vitsejäni mutta osa näistä on niin hyviä etten voi enää pidätellä. Ja fiilikset on muutenkin korkealla viime keikkojen jäljiltä. Jenkkikaverini Yannis (maailman ainoa ei-nationalistinen kreikkalainen) järkkäsi illan jossa oli vuorotellen videosketsejä sekä stand uppia. Tämä konsepti sopi hyvin yhteen. Muutenkin en usko että liikaa kannattaa stressata sitä mikä on "oikeeta" ja "puhdasta" lavakomiikkaa. Yleisöt vaan tuoleihin ja sit jotain kivaa eteen. Kuka näitä laskee. Suomessa välillä tiukistellaan sillä että ei saa vaikkapa hahmokoomikkoja päästää stand up klubeille. Uskon että tämä johtuu vaan siitä että nyt on vielä alkuvaiheet ja pitää todistaa että stand up ylipäätäänsä voi toimia. Jenkeissä tämä on jo täysin itsestäänselvää niin nyt sitä voi sekoittaa muihin taiteenmuotoihin.
Sivuhuomio stand upin toimivuudesta Suomessa: Joka kerta loppuunmyyty stand up klubi tampereen kaupunginteatterin tiloissa lopetettiin pari vuotta sitten kuin seinään teatterin toimesta. Uskon yhä että se johtuu siitä että kyseinen tapahtuma oli koko laitoksen ainoa voitollinen ohjelma ja siksi sai itse teatteriesitykset näyttämään huonolta.
Yleisö tykkäsi sketsivideoista mutta lähes kaikki ne olivat täynnä viittauksia jenkkijuttuihin joten multa meni ohin. Ainoo minkä tajusin oli kuittailu 50-luvun tyyliselle puhtoiselle perhesitcomille. Koomikoistakin kaikilla meni hyvin. Mulla meni ihan saatanan hyvin. Kaikki vain natsahti yhteen ja kun viimeinkin oli edessä oikea yleisö niin halusin ottaa siitä kaiken irti. Alussa yleisö oli suht rauhaton ja puhui keskenään mutta settini loppuvaiheilla jo hyssyttelivät toisiaan olemaan hiljempaa kuullakseen juttuni. Tämä on äärimmäisen harvinaista ja todella hyvä merkki.
Mun hyvä keikka erottui silleenkin joukosta että täällä harvemmin yksikään koomikko vetää alusta loppuun tappomeininkiä. Enemmänkin on rentoa hengailua jossa korostetaan yhteenkuuluvuutta yleisön kanssa. Tässä on suuri ero brittiläisen ja jenkkiläisen viihdekulttuurin välillä: Briteissä ei tarvii ollenkaan olla mukava mutta taitoa arvostetaan. Televisio täynnä antisankareita (Fitz) ja stand up skenessä epämiellyttäviä kusipäitä joilla helvetin hyvät jutut. Yleisö samaistuu heikkouksiin. Jenkeissä taas saa paljon anteeksi jos on kiiltävät hampaat.
On myöskin hankala vetää tappokeikkaa jos oma puhetapa on täynnä ylimääräistä höttöä. Vie liikaa tilaa naurukohdilta. Lähes jokainen koomikko täällä aloittaa näin: "Hey! How you doing? Doing good? Me too. I'm doing good. What's up! New York, man." Itse aloitan esim. tyyliin "Sorry I'm a bit late. Got into a staring contest with this blind guy." Vaikka periaatteessa jenkki pyrkii alullaan luomaan keskustelua yleisön kanssa, ja minä vain kerron suoraan vitsin, niin pystyn samalla tutustuttamaan itseäni yleisölle. Tuosta selviää että olen outo, vähäsanainen ja jonkun verran sadisti. Ja samalla saa ekan naurun sisään. Perussaksalaista tehokkuusajattelua.
Esimerkiksi eilen näin hyvän koomikon jolla oli nerokkaita vitsejä mutta ihan turhaa täytettä sen verran että ei mitenkään voinut saada esitykseen flow-tilaa päälle. Huumejuttu alkoi tälleen: "Hey man. You do drugs? Yes? No? It's cool man. I do drugs. Well I used to. Drugs, man. I don't do them anymore. Drugs are cool though." ja sitten itse juttu joka ei mitenkään tarvinnut tuota alustusta. Toi on sama kuin kitaristi joka säkeen välillä pysähtyisi virittämään soitinta.
Mut nyt pitää juosta hautausmaalle. Kuvataan video jossa kerron vitsejä suoraan kameralle ja laitetaan se nettiin. Toivottavasti on vähemmän noloa kuin aikaisempi puhelinseksipätkä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)