Tavallisuudesta poikkeava päivä

Eilisestä sen verran, että vietin neljä tuntia improvisoiden repliikkejä miesten väliseen puhelinseksiin. Tätä pitää ehkä hieman tarkentaa. Amerikkalainen kollegani tekee nettiin koomisia videoita ja saimme sellaisen idean että olisi hauskaa jos kylmä ja tunteeton suomalainen olisikin eroottisella puhelinlinjalla töissä. Sitä sitten ruvettiin kuvaamaan sillä lailla että minä olin kokoajan kamerassa ja toinen koomikkokaverini, kanadalainen, huusi törkeyksiä vierestä. Yritin vastata niihin mahdollisimman analyyttisesti ja kuvailevasti. Neljä tuntia tähän kului sen takia että kokoajan piti ottaa koko homma alusta saakka jotta saadaan uusia kuvakulmia. "Nosta uudestaan se puhelin." "Sano jotain suomeksi ja sitten purise kuin kissa." "Eikun uusiksi. Et sanonut riittävän vakuuttavasti että kävelette pellolla ja pidät häntä kädestä kiinni." Tuli rehellisesti mietittyä että miten päädyinkään tähän tilanteeseen.

Kaikki alkoi siitä kun vanhempani tapasivat. Mutta kelataanpas eteenpäin vuoteen 2004. Olin juuri valmistunut kauppiksesta kandiksi enkä tiennyt mitäs ihmettä nyt kuuluu tehdä. Menin koko laitokseen lähinnä siksi ettei ollut hajuakaan tulevaisuudesta ja kauppis on kuulemma kiva jos tykkää rahasta. Tykkään rahasta. Rupesin netistä surffaamaan duuneja mitä voi koulutuksellani hakea ja oli hankala innostua oikein mistään. Sitten tuli mieleen että joskus ovat kaverit ehdotelleet että kokeile stand uppia. En tiennyt koko lajista mitään mutta onnistuin buukkaamaan keikan kuukauden päästä koska serkkuni oli yhellä klubilla soundimiehenä. Tykkään rahan lisäksi siis myös nepotismista. Tämä ensimmäinen keikka meni hyvin joten päätin jatkaa polulla. Toinen keikka viikko sen jälkeen menikin sitten penkin alle. Hyvä että näin päin sillä olisin muuten varmaan lopettanut.

Se lähihistoriasta. Olen nyt ollut New Yorkissa kymmenisen päivää ja keikkoja takana viisi. Menestys on ollut vaihtelevaa. Täällä ne alemman tason keikat ovat sitten jo aidosti hirveitä. Olin etukäteen kuullut jenkkilän karusta open mic skenestä mutta odotukset ovat ylittyneet. Pohjanoteeraus oli Taco-mestan alakerta. Tähän anekdoottiin on hyvä lopettaa:

Saavuin paikalle ja tyyppi keräsi nimiä listaan. Hyvä uutinen oli että kuka vaan pääsee lavalle, huono uutinen oli että kuka vaan pääsee lavalle. "Ok, that'll be five bucks." oli yllättävä käänne mutta en halunnut näyttää turistilta joten maksoin promoottorille. Ehkä kyseessä on kisa jossa voittaja tienaa? Ei, vaan täällä ihan yksinkertaisesti maksetaan siitä ilosta että päästään lavalle. Lähes jokaisella yleisön edustajalla oli edessään muistivihko elikkä he olivatkin koomikoita. He eivät katsoneet lavalle vaan stressasivat omaa settiään. Ainoat kaksi oikeaa katsojaa häipyivät kymmenen minuutin jälkeen kasvoillaan ilme joka kertoo enemmän kuin kilo sitruunaa. Lavalla esiintyjät eivät kertoneet niinkään vitsejä vaan pitivät terapiasessiota. Kun vuoroni tuli niin esiinnyin viiden minuutin ajan joukolle päälakeja koska kaikki katsoivat alaspäin muistioonsa ja mumisivat tulevia repliikkejään. Vertaisin tilannetta hammaslääkäriin mutta ei ollut tarjolla puudutusta. Jälkeenpäin nousin portaat ylös, häivyin kadulle ja päätin etten kerro tästä ikinä kenellekään.